Savolaisia surautuksia moottoripyörillä - Random adventures on motorcycles

2016

Keväthuoltoa

Samilla uskollisen matkakumppanin vuosihuolto oli ohjelmassa vasta huhtikuun alussa, mikä lie pitänyt kiireisenä talvella vielä kun olisi ollut hyvää aikaa tehdä huoltoja ilman painetta päästä ajamaan…no ehkä crossipyörän ropaukseen käytetty aika selittää asiaa ainakin osaltaan.

Moottoriöljyn ja -suodattimen vaihto sujui jo rutiinilla, samoin kuin ilmansuodattimen vaihto. Lisäksi tuli vaihdettua öljyt etuiskareihin ja tarpeen olikin, sen verran mustaksi ne olivat muuttuneet.20160408_163500.jpg

Luonnollisesti myös ketjurasvarin suutin vaati jälleen huomiota, se oli päässyt tukkeutumaan ja on jo kulunut muutenkin vaihtokuntoon…uusi lähti tilaukseen. Uutena hommana nyt tuli vaihdettua myös jäähdytysnesteet ja ihan mukavasti sekin sujui vaikkakaan uutta nestettä ei ”mahtunut” ohjekirjan ilmoittamaa määrää. Näin ollen jäi epäilyttämään että jonnekin on jäänyt ilmalukkoja mutta huolellisen ilmaamisen jälkeen oli uskottava että kyllä siellä nestettä on ihan tarpeeksi.

Normaalien huoltojen lisäksi korjauslistalla oli jarruvalon toimimattomuus etujarrua käytettäessä. Se korjautui näppärästi kahvassa olevan mikrokytkimen johtoliitoksen putsauksella ja pienellä säädöllä jarrunesteideiden vaihdon ohessa.  Tällä kertaa tuli myös viimeinkin rakennettua ketjurasvarin ja takaiskarin kaukosäätimille kiinnikkeet mittariston sivuille. Tähän saakka ne olivat roikkuneet nippusidekiinnityksen varassa.

Eräs tärkeä asia tuli nyt viimein hoidettua, nokkaketjun kiristimen vaihto. Baijerilainen moottoripaja on nimittäin havainnut että tämän osan voisi tehdä paremminkin ja muokannut kiristintä hieman jotta se toimisi paremmin varsinkin käynnistäessä kun öljyn painetta ei vielä ole.

Huolto tuli valmiiksi melko sopivaan aikaan ajokautta silmällä pitäen, vaikka jo parin viikon verran olisi varovasti ajaen voinut käydä ensituntumaa hakemassa. Pienille teille ei kuitenkaan edelleenkään ole oikein asiaa joten vielä ehtii…

 

Leave a Reply