Savolaisia surautuksia moottoripyörillä - Random adventures on motorcycles

2021 Surautukset

Talvi-illan surautus

Tällä kertaa lähdettiin tarkoituksella ajamaan pimeän ajoa. Samin kanssa surauttamaan lähti Atte joka oli juuri asentanut pyöräänsä lediajovalot ja halusi päästä niitä testaamaan. Tapaaminen sovittiin Pitkälahden ABC:lle klo 17. Olin innokkaasti etuajassa paikalla ja tankkauksen jälkeen jäin odottelemaan bensamittareiden lähistölle mutta Attea ei alkanut kuulua.

Viimein puhelin piippasi ja Atte kertoi olevansa sisällä odottamassa…no onneksi pääsimme siitä kuitenkin näppärästi matkaan. Lämpötila oli lähtiessä nollan tienoilla ja satoi märkää lunta, surautuksen aikana lämpötila lsaki ilmeisesti aavistuksen pakkasen puolelle. Viime päivinä oli satanut paljon lunta joten oli vaarana että kaikkia teitä ei päästä ajamaan läpi jos niitä ei ole aurattu.

Ajelimme ensin kaatopaikan luo ja siitä oli tarkoitus lähteä pienemmälle tielle joka näytti olevan hyvin aurattu. Atte oli huomannut että ajovalon suuntaus oli liian alhaalla joten ennen pikkutielle lähtöä pidettiin pieni säätötauko. Siinä ei kauaa kestänyt ja päästiin nautiskelemaan mutkaisesta tiestä. Minulla oli pieniä haasteita saada navigointisovellus toimimaan haluamallani tavalla. Käytin tällä kertaa Drive Mode Dashboardia ja se on hyvä sovellus mutta vielä uusi minulle joten muutamia asetuksia piti vielä haeskella. Hyvin se siitä alkoi sitten toimia. Ja hämmästyttävän hyvin toimi myös navina käyttämäni tabletti (Samsung Galaxy Tab Active2) huolimatta siitä että se oli välilä ihan lumen ja jään peitossa.

Matka jatkui pientä tietä kurkimäkeen.

Sieltä sitten jatkettiin edelleen pientä tietä ja pian vaihdettiin metsäautotielle. Ensin tiellä oli lunta mukavat kymmenkunta senttiä ja leveät renkaanjäljet. Atte ajoi edellä että saatiin parempaa videomateriaalia (vain minulla oli kamera mukana) ja hän ajoi pääasiassa renkaanjälkien välissä kun taas minä ajoin enemmän uraa pitkin koska halusin opetella siinä ajamista. Leveässä renkaanjäljessä olikin helppo ajaa, joskin välillä piti käydä nautiskelemassa ”puuterilla” urien välissä. Tuolla tiellä pidettiin tauko ja Atte nosti vielä ajovalon suuntausta ylemmäksi.

Ennen pitkää eteen tulikin sitten sellainen metsäautotie jota ei oltu aurattu joko lainkaan tänä talvena tai ainakaan pitkään aikaan. Lunta oli reilusti yli 30 senttiä ja ajaminen alkoi käydä työstä. Pahinta oli se että tie oli ajettu läpi jollakin autolla joka oli jättänyt kapeat renkaan urat (jotka oli sen jälkeen täyttyneet osin lumella) ja jonka pohja oli lanannut keskiosaa ja koko keskiosa oli mahdoton ajettava koska pinta oli hieman kovettunut ja pyörä ei siinä kunnolla edennyt ja jos etenikin niin mutkitteli holtittomasti. Urassakaan ei oikein voinut ajaa kun se oli niin kapea ja korkeat lumireunukset vetivät pyörää koko ajan jonnekin. Joissain paikoin pystyi ajamaan lyhyen pätkän auton jälkien sivussa ja vaikka siellä oli lunta todella paljon, se oli kuitenkin paras vaihtoehto etenimisen kannalta. Tuota osuutta ei onneksi ollut kovin montaa kilometriä mutta aikaa siinä meni reilusti ja minä kävin kertaalleen penkassakin kun pyörä tempautui melkein ojaan.

Kyllä molemmat taisivat olla tyytyväisiä kun tuon tien läpi viimein oltiin päästy ja pidettiin pieni tauko. Minä huomasin samalla että jarrupolkimesta on kärki mennyt poikki. Se oli katkennut jo edellisellä ajokerralla enduroreitillä, siellä kun oli välillä niin syvä ura missä ajettiin että jarru ja vaihdepolkimet sekä pohjapanssari ja jalkatapit ottivat osumaa. Leveillä kengillä tuota polkimen rikkoutumista ei ollut huomannut.

Tästä jatkettiin sitten hyvin aurattuja mutkateitä ysitielle asti ja sitä pitkin sitten oikaistiin pari lenkkiä suunnitellulta reitiltä pois koska reissu oli jo kestänyt yli kolme tuntia ja tarkoituksena oli ollut ajella vain lyhyempi surautus. Ihan pelkkää maantietä ei kuitenkaan haluttu ajaa joten loppupäästä vielä siirryttiin metsäautotielle joka alkoi ensin hyvin aurattuna ja muuttui sitten noin 15 sentin lumikerroksen ja auton renkaanjäljet omaavaksi väyläksi. Molemmat kuitenkin halusimme ajaa mieluummin tätä kuin isoa tietä joten saatiin muutaman kilometrin nautiskelu vielä loppuun.

Minä olin lähtenyt tällekin surautukselle ilman ajolaseja sillä halusin testata pinlockillisen visiirin ja muutenkin uuden kypärän toimivuutta. Ajolasit kyllä oli ollut tarkoitus ottaa mukaan laukkuun mutta ne unohtuivat kotiin. Visiiri toimi hyvin siihen asti kun hikisemmän osuuden jälkeen pidettiin taukoa visiiri auki jolloin vesihöyry tiivistyi pisaroiksi visiirin sisäpintaan ja jäätyi siihen kiinni. Jossain vaiheessa myös Atella alkoi ajolasit huurtumaan ja molemmilla alkoi olla vaikeuksia nähdä kunnolla. Ilmeisesti vain lämmitettävällä visiirillä selviäisi kun keli on nollan tienoilla ja sade alkaa muuttua alijäähtyneeksi vedeksi.

Oli kyllä jälleen huippureissu ja osoitti taas sen että myös pienillä surautuksilla pääsee nautiskelemaan ajamisesta!

Videokooste

Leave a Reply