Parin savolaisen satunnaisia surautuksia moottoripyörillä - 2 guys having random adventures on motorcycles

2014 Reissut

Long Way Up 2014

Matka suuntautuu niin pohjoiseen kuin Manner-Euroopassa moottoripyörällä pääsee eli Nordkappiin. Samalla kertaa on tarkoitus käydä poimimassa Suomen läntisin ja pohjoisin piste.

Matkalla Mikan ja Samin lisäksi on Jari, näinpä liikenteeseen lähdetään kolmella pyörällä. Matkaan lähdetään tiistaina 8.7. ja paluu on sunnuntaina 13.7.

Kuvia pyritään päivittämään aktiivisesti verkkoyhteyksien salliessa, mutta varsinainen tarinointi voi tulla vähän myöhässä.

2.7.2014
Viimeinen reissupalaveri Samin luona. Hiotaan muonitusta ja varusteita sekä tehdään viimeiset reittimuutokset. GS Meetissä saamien vihjeiden perusteella mahdutetaan Nordkapp reittiin mukaan. Tämä muuttaa päivämatkoja, mutta onneksi majapaikkoja ei ole sovittu liiemmin etukäteen.

6.7.2014
On aika testailla miten suunniteltu varustus mahtuu mukaan.

20140708-051524-18924490.jpg
Hyvinhän se mahtui, mutta turhaa tilaa ei Mikalle jäänyt.

7.7.2014
Tällä hetkellä ollaan odottavissa tunnelmissa…pitkään valmisteltu reissu on huomenna alkamasssa!

8.7.2014
Kuopio-Kemi

Mika heräilee 4:45 taitaa reissu vähän jännittää. Viimeiset pohdinnat varusteisiin, lisäyksenä tulee sokeripaloja (siis ruuviliitinrima).

Hieman ennen puolta päivää tavattiin lähtöpaikassa ja tankkauksien & kypäräpuhelimien synkronoinnin jälkeen lähdettiin matkaan kohti Kemiä. Helteistä säätä lukuun ottamatta matka sujui oikein mukavasti.

Oulun ja Kemin väliltä löytyi mukava taukopaikka nimeltä Merihelmi, aivan meren rannalta.

20140708-204147-74507008.jpg

Kuumuuden (26-30 astetta) takia juomataukoja täytyi pitää tiheästi, tässä ensimmäisellä tauolla Pielaveden jälkeen, Kiuruveden tien varrella.

20140708-204145-74505840.jpg

Ensimmäinen varsinainen tauko pidettiin Järvihelmessä Pyhännällä.

20140708-204146-74506233.jpg

Tässä lähtökuva Kuopiosta Pitkälahden ABC:ltä.

20140708-204147-74507415.jpg

20140708-204146-74506608.jpg

Majapaikkaan Kemiin saavuttiin puoli seitsemän jälkeen, ehkä hieman helteen uuvuttamina mutta muutoin hyvissä voimissa.

9.7.2014
Kemi-Kilpisjärvi

Toisen päivän aamuna ollaan puoli seitsemän aikaan ylhäällä koko porukka…taitaa olla aikainen lähtö edessä. Tälle helteelle varmasti paras vaihtoehto.

Puoli kasilta oltiin jo liikkeellä ja pian siirryttiin Ruotsin puolelle Torniossa. Päivän Eka tauko pidettiin Svanstein-nimisessä paikassa Torniojoen varressa. Sieltä jatkettiin Kolarin ja Muonion kautta Kilpisjärvelle. Luonnollisesti pysähdyttiin Muonion jälkeen legendaarisille 50 sentin munkkikahveille.

Kilpisjärven seudulla koettiin Suomen maanteiden korkein kohta sekä Suomen läntisin piste (tieltä).

Lisäksi Mika ja Sami kävivät ihastelemassa Norjan Skibotnin huikeita maisemia Jarin järjestellessä hotellin ja juomat…Tietöitä lukuunottamatta hurjan hyvä reissu.

20140709-214508-78308512.jpg
Aamulla oli aikainen lähtö 7:25.

20140709-214606-78366010.jpg
Pohjoista kohti ajettiin Ruotsin puolella Torniojoen vartta pitkin.

20140709-214726-78446130.jpg
Sannan putiikissa pysähdyttiin nauttimaan 50cent munkkikahvit.

20140709-214837-78517501.jpg
Vähän ennen Kilpisjärveä nähtiin ensimmäinen poro, jolla ei ollut todellakaan kiire minnekään.

20140709-214954-78594263.jpg
Pikku pysähdys Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa.

20140709-215103-78663335.jpg
Sitten mentiin Norjan puolelle että heilahtaa.

20140709-215148-78708732.jpg
Samin kanssa pyörähdettiin vielä Skibottenissa.

20140709-215244-78764948.jpg
Skibottenissa alkoi maisemat olla sitä minkä vuoksi reissussa ollaan.

20140709-215340-78820994.jpg
Välillä oli tarjolla aika jyrkkää pudostusta heti tien vierestä.

20140709-215435-78875914.jpg
10h:n ajon jälkeen oli jo kiire saunaan. Jari ja Sami kävivät myös uimassa Kilpisjärvessä.

20140709-215533-78933473.jpg
Saunan jälkeen maistui olut ihaillen samaan Saanan ja muiden tuntureiden tarjoamia maisemia. Osassa oli vielä hienosti lumikuorrutus.

10.7.2014
Kilpisjärvi-Skaidi

Aamuherätys klo 7:15 (Mikalla ilmeisesti jo aiemmin) ja kamojen pakkailu ennen puoli kasilta aukeavaa aamupalaa. Liikkeelle lähdettiin puolivysi ja puoli yhdeltätoista oltiin jo Hettassa tauolla, takana 170km.

Sieltä matka jatkui Kautokeinon kautta Altan Vanhalle Postitielle jonka alkupäässä Jari päättää jatkaa asvalttitien kautta eteenpäin. Mika ja Sami nautiskelevat 27-32 asteen helteessä paikoin traktoriuran tasoisen postitien puoliväliin jossa tavataan jälleen Jari.

Jälkimmäinen osa postitiestä ajetaan kolmestaan läpi nautiskellen huikeista maisemista. Viimeisenä ajettava siirtymä Altasta majapaikkaan Skaidiin on puuduttavaa nopeuden kyttäämistä…hienojen maisemien ympäröimänä.

11.7.2014
Skaidi-Nordkapp-Utsjoki

Tukalan kuumassa Skaidihotellissa herätään vähän kuuden jälkeen pakkaamaan kamat valmiiksi ennen aamupalaa. Ulkolämpötila on tippunut 12 asteeseen joten ensi kertaa tällä reissulla tarvitaan lämpimämpiä vaatteita…

Ajopäivälle tuli mittaa lähes 11 tuntia ja matka suuntautui Nordkappin! ja Karasjokin kautta Utsjoelle. Aluksi oli tarkoitus jäädä Karasjokiin yöksi mutta tulevia päiviä helpottaaksemme jatkoimme Utsjoelle. Lämpötila oli aamupäivän alle kymmenessä, Nordkappissa 6,5:ssä ja iltapäivällä 15 asteen tienoilla. Eli varsin viileä päivä aiempiin verrattuna!

Maisemat olivat kyllä aivan huikeat, varsinkin Nordkappissa ja sinne johtavalla tiellä, mutta myös Tenon varrella.

Majoituksen suhteen kävi tuuri, saatiin paikkakunnan ainoan hotellin viimeinen huone ja heti meidän jälkeen sitä kyseltiin moneen otteeseen.

12.7.2014
Utsjoki-Rovaniemi

Lauantaiaamun herätys vasta klo 7:30 ja matka alkoi klo 8:40. Nuorgamista haettiin EU:n ja Suomen pohjoisin piste. Sitten takaisin Utsjoelle tankkaamaan ja matkalle kohti Kittilää ja Rovaniemeä. Mopoja tankattiin jälleen Inarissa, kuskeja Tievan tuvassa Kittilän Pokassa. Perillä Rovaniemellä (jonne saavuttiin kuuden jälkeen) oli jonkinlainen festarityyppinen tapahtuma ja paljon porukkaa liikkeellä.

13.7.2014
Rovaniemi-Kuopio

Vähän tavallista myöhemmin ylös, aamupalalle ja kotimatka voi alkaa klo 9:40, hieman lyhennettiin reittiä koti-ikävän vuoksi…

Tänään on taas riittävän lämmintä, 20-23 astetta aamupäivällä. Lounastauko Puolangalla ravintola Esterissä joka paljastuikin nimestään huolimatta kebab-pizzeriaksi.

Iltapäivän aikana sää viileni ja satoi välillä vettäkin, toista kertaa koko reissulla…edellinen oli vähäinen sade Nordkappissa.

Kotiin saavuttiin ennen kuutta ja matkamittariin kertyi yhteensä lähes 3200 kilometriä.

Leave a Reply