Parin savolaisen satunnaisia surautuksia moottoripyörillä - 2 guys having random adventures on motorcycles

2017 Reissut

BST 2017 D10

Daugavpils-Pietari

Aamulla oli aikainen herätys, Mikalla oli jopa kello soimassa puoli kahdeksalta. Aamupala piti tilata edellisenä päivänä ja olimme tilanneet sen kahdeksan aikaan. Herättiin molemmat kuitenkin hitusen ennen kellon soittoa. Edessä olisi tänään aika pitkä siirtymä Pietariin: 550km sekä Latvian ja Venäjän välinen raja. Rajan ylitykseen tarvittava aika oli arvoitus. Viime vuonna Virosta mentäessä aikaa kului viisi tuntia, joten tänä vuonna siihen arveltiin kuluvan jotain tunnin ja viiden väliltä.

Aamupala oli ihan hyvä sisältäen puuron ja leipää. Nyt oli tarjolla myös tummaa leipää. Mika latasikin puuron lisäksi kuusi leipää reilulla metukalla varustettuna. Tarkoitus oli riipaista mennä rajalle ja siitä vähän ylikin kerta istumalla. Rajalle on matkaa noin 150km joka olisi helppo aamusiirtymä. Rajan jälkeen suunnistaisimme kohti Pihkovaa, jonne saapuisimme osin samaa tietä mitä pitkin menimme Valko-Venäjälle. Tänään oli siis odotettavissa kaikista ehkäpä tylsin ajopäivä koko reissulla, ei mitään nähtävää eikä mitään uutta ja pääosin myös aikaisemmin tällä reissulla ajettuakin tietä. Ehkä matkan aikana voi vähän itseään hauskuuttaa ohittelemalla, mutta ei muuta tiedossa. Eli aika ohuella mennään päivän mukavuuden suhteen, myös kilsoja tiedossa aika tavalla.

Aamupala oli ihan hyvä ja kuului hintaan.

Keli oli selkeä, mutta kohtuullisen viileä vain kolmetoista astetta. 

Näkymä hotellin ikkunasta aamutuimaan.

Hotelli ulkoa päin.

Pyörät olivat säilyneet kameravaltotussa katoksessa yön.

Rajalle työnsimme menemään helposti kertaistumalla, eikä siinä matkalla ollut kyllä mitään kerrottavaa tai kommentoitavaa. Ihan hyvää aika isoa tietä, ihan perusmaisemalla. Pätkä oli juuri kuin odotettiin, aika tylsä. Saimme ajella vielä aika keskenämme, muuta liikennettä ei juurikaan näkynyt. Edes lähellä rajaa ei tie muuttunut niin routaiseksi kuin yleensä. Routakuoppia väistellessä on edes jotain tekemistä. Nyt vaan painettiin.

Saavuimme rajalle siis hyvissä ajoin ennen puolta yhtätoista. Raja näytti aika tyhjälle ja meillä heräsikin pieni toive, että tästä selvitään kohtuullisessa ajassa. Mikalla olikin etiäinen päällä, että nyt tulee rajalla positiivinen yllätys.

Rajamuodollisuudet sujuivatkin erityisen kätevästi. Myöskin oli havaittavissa yleensä kohtuullisen nyrpeänaamaisten naishenkilöiden hymyilevän meille, liekkö jo turnausparta sitä luokkaa, että naurattaa. Taas vähän herätti ihmetystä kun sanoimme olevamme menossa Pietariin, vaikka kutsu viisumissa on Moskovaan. Virkailijat tekivät jonkin oman koukeronsa Migraatio-korttiin ja homma oli sillä selvä. Jouduimme täyttämään kortin lisäksi ylimääräiset lanketit, joiden tarkoitus jäi vähän epäselväksi. Mika sai täytettäväksi englanninkielisen lanketin, mutta Samille tuli Venäjänkielinen. Samoin  asiasisällöt taisivat olla vähän toisistaan poikkeavat. Eipä niiden täyttäminen kauaa vienyt eikä täyttäminen ollut vaikeaa.

Myös tavaroiden tarkastus oli aika ylimalkainen, eikä Mikan tarvinnut tälläkään kertaa avata kassia. Mika laittoi kuitenkin aamulla apteekkikassin pohjalle likapyykin alle, ihan vaan turhilta selityksiltä välttyäkseen.

Niinpä se sitten tapahtui, ihme. Selvisimme tullista läpi hitusen alle tunnin ja saimme hyvää palvelua sekä jopa hymynkin. Mikan etiäinen toteutui ja rajasta tuli tällä kertaa positiivinen kokemus.

Rajan jälkeen tankattiin pyörät vaikka niillä ei oltu tultu kuin 150km. Vähän jäi tankit vajaaksi, kun ennen tankkausta piti käydä arvaamassa haluttu polttoainemäärä. Tarkoitus oli, että tankatulla aineella päästään loppumatka yhdellä stopilla. 

Tankkailua Venäjän puolella.

Tankkauksen jälkeen lähdettiin painamaan vauhdilla eteenpäin. Molemmat halusivat olla hyvissä ajoin Pietarissa ja keretä edes vähän hengailemaan kaupungilla.

Rajan jälkeen oli ajettu varmaan kymmenen kilometriä kun törmäsimme ruuhkaan, joka seisoi paikallaan. Ajoimme tietysti keulaan katsomaan mikä siellä on tilanne. Aluksi näytti sille, että siellä oli junarata jossa on puomit. Kun pääsimme lähelle tien yli oli vedetty poliisin toimesta lippusiima ja tiellä oli poliisiauto poikittain. 

Näytti sille, että nyt kestää. Meillä ei ollut mitään käsitystä mistä siinä oli kyse. Jonon keulalla penkalla tapahtumaa oli ihmettelemässä joukko paikallisia ihmisiä. Sami meni niiltä kyselemään, että mistä on kyse. Se ei kyllä selvinnyt, mutta yksi kaveri oli polkupyörällä ja viittilöi meitä mukaansa. Eleistä ja vähäisestä englannista päätellen hänellä olisi tarjota meille kiertotie. Näinpä lähdimme sata metriä taaksepäin ja sitten pienelle tielle. Siellä menimme polkupyörän perässä pitkin peltotietä ja pihojen poikki. Ja kuinka ollakaan tupsahdimme poliisin sulun toiselle puolen. Näin meiltä ei mennyt sulussa kuin muutama minuutti ekstraa, kun aluksi näytti pahalle. Totesimme, että tämä on mahdollista vain Venäjälle ja kaasuttimme tyhjälle tielle jatkamaan matkaa eteenpäin. Kiitokseksi kaverille annoimme toki tarran.

Seuraavaksi edessä olikin aika tylsää ajettavaa, toki nauttien Venäjän jouhevasta liikenteestä. Näin matka eteni joutuisasti hitaampien väistellessä aika penkereelle. Jatkoimme matkaa aina Pihkovan liepeille jossa tankkasimme vain vähän vajuneet tankit ja söimme patukat. Nyt bensalla pitäisi päästä aina Pietariin asti. Ennen Pihkovaa oli tietöitä joissa hiekkaosuudet oli kasteltu pölyämisen estämiseksi. Pyörät olivatkin sen näköisiä, että vähän on kuratiellä käyty. Jos visiiriä onkin pitänyt joka stopilla pestä, niin ajovaloja ei ole ihan aina pesty. Toki varsinkin Mikan xenon tuntuu olevan vielä voimissaan, vaikka siinä vähän likaa onkin. Mikan ajaessa takana, Samista jää vähänkin hämärässä hienot varjot liikennemerkkeihin. 

Muutama hyttynen ja aavistus kuraa, adventure bike.

Siitäpä sitten jatkettiin samalla systeemillä kohti Pietaria. Aika paljon vedettiin tulemaan kaistojen keskellä muiden väistellessä penkereelle. Kyllä täällä on kätevä liikkua pyörällä. Autolla vähän haastavaa, mutta kyllä tielle näkyy neljäkin autoa rinnakkain tarvittaessa mahtuvan. Tyypillistä oli että autoja oli kolme ja yksi pyörä kohtaustilanteessa. 

Keli viileni koko ajan kohti Pietaria tultaessa ja perille päästyä olikin enää vähän reippa kymmenen astetta lämmintä. Näinpä kaveruksia alkoi jo paleltaa ja väsyttää. Vähän ennen keskustaan saapumista käytiin vielä tankkaamassa pyörät huomista varten. Tankilla pitäisi päästä rajalle, josta vielä kerran tankataan halpaa bensaa ja sitten ajetaan kotiin. 

Keskusta oli kyllä mielettömän ruuhkainen ja aavistuksen pelottavan oloinen ajettava. Löysimme kuitenkin muutaman mutkan jälkeen oikealle kadulle, missä hotelli on. Ajoimme kuitenkin hotellista ohi, koska siitä ei ollut kovin suurta kylttiä talon seinällä. Tie oli tietenkin yksisuuntainen ja törkeän ruuhkainen. Ajoimme pyörät parkkiin ja mietimme mitä tehdä. Sami selvittämään hotellia ja Mika jäi päivystämään pyöriä. 

Pyörät parkissa oikealla tiellä, mutta ei hotellin kohdalla.

Tämä hotellin merkki jäi ekalla kierroksella bongaamatta. Nimi oli tietty vielä Venäjäksi. Siis tuo pieni musta tuon isomman mustan, jossa lukee Batep tai jotain, edessä oli hotellin kyltti.

Sami sai huoneen ja sitten arvottiin mitä tehdään. Ajetaanko takaisin jalkakäytävää pitkin vai lähdetäänkö kiertämään kortteli. Arvio korttelin kiertoon oli noin puoli tuntia. Jalkokäytävää olisi ollut ajattavana noin sata metriä. Mikan painostuksesta päädyttiin kiertämään kortteli. Loppujen lopuksi ei siinä hirveästi aikaa mennyt. Ja viimeinen pätkä hotelliin ajettiin sitten jalkokäytävää pitkin. Yksisuuntainen tie oli näet aika jumissa. 

Näin pyörät saatiin parkkiin turvallisesti hotellin portilla varustetulle sisäpihalle kameroiden alle. 

Päivälle kertyi kilometrejä 550 ja aikaa tuhraantui kahdeksan ja puoli tuntia, aikamoinen siivu. Kaupunkiajeluun tuhraantui noin puolisen tuntia.

Päivän ajoreitti: Daugavpils-Pietari.

Itse hotelli oli myös siisti ja siitä oli vain 100 metrin matka pääkadulle. Hotelli sijaitsi ravintolakadun varrella, jossa oli paljon kuppiloita.
Hotelli oli sisältä erittäin siisti.

Peseytymisen jälkeen suunnistimme ensin ostamaan tuliaiset ja sen jälkeen hampurilaispaikkaan syömään, mitään hienoa tai koko illan kestävää ruokailuepisodia ei kumpikaan nyt halunnut. Ruoka oli hyvää, mutta annokset olivat aika pienen oloiset. Vähän jäi nälkä, kun koko päivänä ei ollut syöty paljon mitään. Paikka oli muutenkin viihtyisä ja suosittu, saimme ainoan vapaan pöydän. Mukavahan siitä oli sitten katsella suurkaupungin menoa.

Sami huomasi ikkunasta, että joku taluttaa valkoista hevosta. Mika ei sitä uskonut. Vaan kohtapa se kulkikin meidän edestä: joku hitto talutteli hevosta keskellä suurkaupunkia. On täällä nämä kotieläimet niin erilaisia.

Ruokailun jälkeen kävimme käppäilemässä pääkadulla. On täällä vaan hurjasti sakkia ja paljon hienoja ja vanhoja rakennuksia. Jos niistä tykkää niin katsottavaa on pitkäksi aikaa. 

Kuvatuksia kaupungilta.

Kaupungissa on kova kontrasti vaurauden suhteen, vierekkäin on monen sadantuhannen Bentley-maastoauto (eipä olla ennen nähty) sekä teipillä kasaan parsittu Dacia. Vähän kaupungista jää semmoinen pintaliitopaikka fiilis, eikä kaipuuta takaisin kummallakaan juurikaan ole. Kyllä täällä katseltavaa toki on, mutta ihmiset vaikuttaa ylimielisille. Varmaan pitäisi olla pikkutakki, että sulautuisi joukkoon.

Käppäilyn jälkeen mentiin vielä iltaoluelle kertailemaan koko reissun tapahtumia. Kyllä olikin vaikea muistella mitä missäkin taphtui ja minkälainen mikäkin paikka oli. Onneksi meillä on tämä blogi, josta voimme muistella mitä on tapahtunut ja missä. Niin ne paikat ja tapahtumat sekoittuvat, toki olemme kokeneet paljon lyhyessä ajassa. Ehkä se on vaan sitä.

Päivä ei tarjonnut mitään ihmeellistä ajettavaa, mutta läpihän tuo tämäkin päivä kuitenkin ajettiin. Vähän siirtymäfiiliksellä mentiin koko päivä. Huomenna on edessä siirtyminen kotiin, josta matkasta ei juurikaan kerrottavaa ole odotettavissa. Jossain vaiheessa tulee vielä loppufiilikset ja tietysti videot. Videot yrittetään editoida mahdollisimman pian…

Video päivän ajoista.

Leave a Reply