Parin savolaisen satunnaisia surautuksia moottoripyörillä - 2 guys having random adventures on motorcycles

2018 Reissut

Altai 2018 D1

Kuopio-Värtsilä-Vytegra 730km, 12h

Vytegra 10500 asukasta.

Matkaan lähdettiin aamulla heti seitsemän jälkeen. Kumpikin sai nukuttua kohtuullisen hyvin, vaikka aamulla herättiin jo ennen kellon soittoa. Reissussa ei ole odotettavissa hirveästi mitään uutta kuin muutama uusi maa sekä Altain vuoristo. Joten eipä reissussa ola mitään jännitettävää. Kelit tietysti vähän jännittää, mutta niille ei voi mitään eikä niihin voi mitenkään itse vaikuttaa, joten ne on otettava sellaisena kuin ne tulee.

Aamulla tavattiin tutussa lähtöpaikassa eli Pitkässälahdessa. Keli oli poutainen, mutta muutamia sadepisaroita kuitenkin tuli. Vähän aikaa arvottuamme matkaan startattiin optimistisesti kuivan kelin varustuksella 7:30. Tie oli auki…

Pistimme heti alkuun transit-moodin päälle ja annoimme pyörien niellä kilometrejä kohtuullisella keskinopeudella. Mika pääsi keulamiehen ominaisuudessa kerran valokuviinkin, nyt saadaan nähdä näkyvätkö teippaukset tunnistettavasti kameroissa. Koko matka aina rajalle saakka tultiin kuitenkin varsin maltillisella nopeudella. Sen verran oli molemmilla transit-moodi päällä että missasimme Sortavalan risteyken ja kävimme pyörähtämässä kilometrin ylimääräisen lenkin ennen virheen huomaamista. Kaksi tuntiahan sitä vaan risteystä odoteltiin ja sitten se meni ohi. Vähän taisi olla intoa matkassa.

Ennen rajaa ei otettu ollenkaan pysähdyksiä. Rajalla, Venäjän puolelle saavuttaessa Mika teki mokan ja ajaa surautti suoraan ekojen tullimiesten ohi. Tämä sen vuoksi kun edellisellä kerralla Svetokorskin rajalla ”esitullimiehet” eivät olleet pysäytelleet ja nyttenkään eivät näyttäneet mitään pysäytysmerkkejä. Tullimies karjaisi kuitenkin sen verran kovaa, että kuulosuojaimista huolimatta sen kuuli ja Mika palasi takaisin esittelemään passia. Vähän jäi muille osapuolille vaikutelma amatööritouhusta, mutta mitäpä tuosta.

Rajamuodollisuudet menivät muutoin aika normaalisti. Mika oli saanut edellisellä kerralla Svetokorskissa valmiiksi tulostetun migraatiokortin, mutta tällä kertaa se piti itse täyttää. Tullimies töksäytti ne käteen ja tietty ne täyteltiin kiltisti. Ei näköjään joka raja-asemalla olekaan sama käytäntö. Kortin täyttöön saatiin vielä opastusta tullissa olleilta suomalaismiehiltä.

Mikalta tarkastettiin toinen sivulaukka huumekoiran kanssa. Laukku oli kyllä helppo avata, mutta ennen sitä täytyi poistaa kassi joka on kiinnitetty hihnoilla pyörään. Ei homma vaikea ole, mutta aikansa se ottaa. Sami esitteli vain toisen laukkunsa sisältöä ja se oli sitten siinä. Tullista selvittiinkin muutaman minuutin yli tunnissa vaikka rajalla oli kohtuullinen jono. Rajavirkailijat olivat ystävällisiä, vaikka mitään kummenpaa smalltalkkia eivät harrastaneetkaan. Aika perusmeininkiä siis.

Rajalla tutustuimme ystävälliseeen suomalaiseen mieheen joka näytti meille hyvän rahannostopaikan. Samasta monitoimikahvilasta, josta vaihdoimme rahaa olisi saanut normaaleja puhelinliittymiä, mutta me halusimme venäläisen liittymän, jossa on nettiyhteys. Saimme kuitenkin kahvilasta hyvät ohjeet mistä löytäisimme Sortavalasta paikan josta kyseisiä liittymiä saisi. Rajalta lähdimme suunnistamaan tankit täynnä kohti Sortavalaa.

Rajan jälkeen tie oli erittäin hyvää kunnes alkoi tietyöalue. Tietyötä oli merkitty 29 kilometrin matkalle ja rajoitus oli 40km/h. Kun vähään aikaan ei näkynyt mitään koneita tai työmiehiä emme enää malttaneet ajaa aivan rajoituksen mukaan vaan nostimme vauhdin normaaliin matkanopeuteen. Vihdoin tavoitimme jotain tietyötä, jossa olikin todella pitkä letka odottelemassa. Tietysti ajoimme suoraan keulalle ja aloimme tehdä tuttavuutta tietyöläisiin. Selvisi tietyömiehen transleittorin avulla, että edessä on räjäytystyö menossa, eikä edes pyöriä voida näin ollen päästämään jatkamaan matkaa. Työmiehille esittelimme reittiä kartan avulla, kovasti kaverit olivat matkasta ihmeissään. Vaan olipa näppärä esitellä tulevia tapahtumia kartan avulla, vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan. Miehiä ihmetytti Samin pyörä joka on nestejäähdytteinen, ei sitten ole viissiin kovin yleistä täälläpäin. Tietyötä jatkui vielä sen luvatun kolmisenkymmentä kilometriä yhteensä ja siinä oli vielä muutama stoppi. Stoppeja lukuunottamatta tietyö ei juurikaan meitä hidastanut. Pyörät imivät todella hyvin teiden pienet epätasaisuudet sekä välillä olevat soraosuudet.

Sortavalassa otimme pienen stopin ja söimme todella hyvän lounaan kohtuuhintaan saaden samalla myöskin hankittua nettiliittymän. Ravintolassa saimme syödä rauhassa koska pihassa oli vartioitu pysäköinti, eikä näin ollen tarvinnut ottaa kuin päällä olevat tavarat mukaan. Vaikka söimme Laatokan rannalla ei siinä kylmä ollut kun tuuli ei juurikaan käynyt ja aurinko paistoi täydeltä terältä.

Ruokailun jälkeen lähdimme ajamaan Laatokan rantoja myötäillen kohti Vytegraa. Asfalttitien osuus vaihteli erittäin huonosta aivan täydelliseen pinnoitteeseen. Välillä tie näytti todella liukkaalle, eikä varsinkaan tien keskellä olevaan pikiseen ja hiekkaiseen liejuun tehnyt mieli ajaa ainakaan kaarteissa. Etenimme kuitenkin tätä vaihtelevaa asfalttitietä varsin hyvällä nopeudella, vaikka väliin sattuikin pieniä kyliä. Muuta liikennettä emme juurikaan tavanneet. Muutamia ohituksia sekä vastaantulijoita toki oli, mutta missään vaiheessa ei voi puhua mistään ruuhkasta. Matka joutui kivasti ja mittariin ilmestyi kilometrejä vinhaa vauhtia. Maisemia ja kyliä emme juurikaan kuvanneet, ne alkaa olla niin tuttuja ja toistaa samaa, ettei niissä ole mitään ihmeellistä. Vaikkakin välillä ajoimme todella hienoja metsäosuuksia, joissa oli upeita kelopuita. Sekä mielenkiintoisen näköisiä kyliä oli lukematon määrä matkan varrella.

Noin 80 kilometriä ennen määränpäätä meidät yllätti täysin kenttämestarin erikoinen eli alkoi aivan huikea hiekkatieosuus. Loppumatkasta saimme nautiskella noin 60 kilometriä erilaisia hiekkapintoja. Välillä hiekkatie oli kuin moottoritie joka pylyää vaan niin pahoin, ettei takana tulija näe mitään. Toisaalta maasto oli välillä kuin kumparemäki, jolloin pääsi testaamaan pyörän alustaa ja polvien joustoa oikein kunnolla. Sekä kalusto, että miehet kestivät ja nauttivat tästä loppumatkan herkusta täysin siemauksin.

Matka taittui hienosti ja pyörät kuluttivat merkillisen vähän. Pääsimme ajamaan yli kolmesataa kilometriä tankillisella. Ainakin Mikalla kulutukseen on vaikuttanut varmasti se että nyt säädöt on kerrankin kohdallaan. Kiitokset tästä Cycle Housen Paavolle.

Vaikka keli välillä näyttikin epäilyttävälle ja jossain paikoin ajoimme märällä tiellä, itse säilyimme aina hotellille asti täysin kuivana. Keli vaihteli poutapilvisestä aurinkoiseen ja lämmöt vaihteli 23 asteesta aina 29 asteeseen saakka. Joten ajaessa tarkeni varsin hyvin, mutta aivan läkähdyttävältä helteeltä vältyttiin. Nesteytys onnistui eikä nestevaje päässyt matkalaisia yllättämään. Mitään turhia juomataukoja ei päivän aikana kuitenkaan tehty. Perille tultiin lähes lentämällä.

Hotellille satuimme kuin vanhat tekijät, hotelli löytyi suoraan ja siinä oli jopa mainokset talon ulkopuolella. Hotellin tähdityksestä ei ole tietoa, mutta hieno se oli varsinkin ympäristö huomioon ottaen. Yleisilme oli erittäin siisti ja huoneessa oli jopa ilmastointi. Pyörätkin saatiin turvalliseen parkkiin aidan taakse ja kameravalvonnan alle. Hotellissa olisi ollut myöskin pienimuotoinen spa-osasto jota henkilökunta meillä ylpeänä esitteli. Tällä kertaa emme sinne menneet vaan lähdimme suihkun jälkeen etsimään ravintolaa. Toki hotellissa olisi ollut myöskin ravintola, mutta ilman terassia. Jotenkin ruokailu ulkoilmassa kuulosti hyvälle tämmöisellä kelillä.

Y.Maps:lla löysimme muutaman sadan metrin päästä ravintolaan jonne suuntasimme. Ravintola oli Vytegra-joen rannalla. Aluksi emme jääneet terassille, koska ulkona haisi ”vähän” suolle tai jollekin muulle ihmeelliselle. Perinteisen reissun aloitusmaljan jälkeen siirryimme kuitenkin pihalle syömään, haju ei ollut enää ongelma. Ruokalistat ei olleet täysin englannin kielisiä ja henkilökunta ei puhunut sanaakaan englantia, joten ihan varmoja emme olleet mitä saimme tilattua. Jotain pöperöähän sieltä tuli ja suht mieleistä, joten molemmat matkalaiset saivat vatsansa täyteen.

Illallisen jälkeen kävimme vielä pienellä kävelykierroksella katuvalottomassa kaupungissa. En tiedä oltiinko täysin oikeilla mestoilla, mutta aika hiljaiselle meno näytti vaikka oli perjantai. Pienen käppäilyn jälkeen käännyimme takaisin kohti hotellia. Saatiin kuitenkin jonkilainen kuva kaupungista ja ekan päivän jälkeen lepokin on tarpeen, vaikka ei tuo päivä niin erityisen raskas ollutkaan. Vähäinen liikenne päivän aikana teki ajamisesta yllättävänkin kevyttä ja helppoa.

Näin se on ensimmäinen päivä nautittu ajamisesta ja hyvästä seurasta. Keli on suosinut ja matka on joutunut. Tästä on hyvä ponnistaa seuraavaan päivään ja kohti uusia seikkailuja.

Leave a Reply