Semey-Astana 650km, 14h
Astana 1200000 asukasta.
Aamulla jäi aamupala perinteisesti niukaksi ja tällä kertaa se olikin olematon. Liikkeelle lähdettiin tyhjällä vatsalla. Menimme Sergeyn verstaalle vähän etuajassa ja Sergey saapui sovitusti klo 8:30. Puoli tuntia siinä pakkailtiin ennen kuin päästiin liikenteeseen. Sergey halusi lähteä meidän mukaan Chaganiin sekä hylätylle lentokentälle. Sekös meille passasi että saatiin mukaan paikallinen opas. Näinpä tankin kautta suuntasimme pyörät kohti Chagania, jonne olisi noin 60km matka.
Kaupunki oli todella pysäyttävä näky. Miten voidaankin hylätä kokonaisia kaupunkeja. Täällä oli aikoinaan asunut myöskin Sergeyn vaimon Olgan mummo. Kaupunki oli tarkoitettu läheisen lentokentän työntekijöille. Lentokenttä taasen palveli vähän kauempana olevaa ydinkoealuettta. Teimme pienen kierroksen kaupungissa ja kävimme sisällä taloissakin. Jotenkin tästä tuli paha olo, hyi meitä ihmisiä.
Seuraavaksi suuntasimme kohti lentokenttää joka oli maantien toisella puolella. Tiet täällä olivat tyypillisiä neuvostovallan teitä, viivotin suoria ja betonista. Ajan hammas oli toki niitä purrut, mutta vielä ne olivat oikein hyvässä kunnossa. Kävimme katselemassa itse kenttää ja tutustumassa polttoainevarastoihin. Lentokentttäkierroksen jälkeen oli aika hyvästellä Sergey. Suuri käsi Sergeyn tekemälle työlle vielä kerran. Ei siinä hirveästi vetistelty, miehiset hyvästit ja sitten eri suuntiin. Haikein fiiliksiin jätimme nyt taaksemme historian havinat sekä Semeyn ja uudet ystävät siellä.
Seuraava kohteemme oli Kurchatov sekä Semipalatinskin ydinkoealue. Ensin menimme Kurchatovin kaupunkiin joka on ollut aikoinaan täysin suljettu ulkopuolisilta, sinne on päässyt vain ydinkoealueen työtekijät. Joka paikassa näkyi atomeja yms. aiheeseen liittyviä juttuja. Saimme siellä bensatankit täyteen sekä myöskin kahvilasta lounaan ja aamupalan yhdistelmän. Vähän alkoikin olla nälkä koska kello oli jo yli yhden kun olimme kahvilassa.
Kevyehkön lounaan jälkeen suuntasimme kohti ydinkoealuetta pitkin betonista tehtyä tietä. Matkaa olisi kohteeseen 65km joten 650km päivään tämä tekisi vielä 150km lenkin. Oli pieni epäilys että kerkiäisimmekö lenkin jälkeen enää Astanaan yöksi. Saimme betonilla pidettyä aluksi varsin kohtuullista vauhtia yllä ja kilometrit etenivät. Näytti sille että koko matka ajetaan samaa suoraa pitkin, tämän voi myöskin nähdä kartasta, että turhia mutkia matkalle ei ole tehty. Vähän matkaa ajettua tiessä alkoi olla halkeamia ja meno muuttui Mikalla haastavaksi, niinpä Mika siirtyi ajamaan vierelle muodostuneelle hiekkapohjaisella ajouralle. Muutama kilometri menikin varsin mainiosti kunnes monttu pääsi yllättämään. Takalaukku lensi ja pyöri pitkin viereistä peltoa. Sami ajoi tässä vaiheessa edellä ja oli tuuri, että Mika huomasi laukun putoamisen.
Laukusta särkyi kannakkeet niin pahoin, ettei sitä enää saanut Mikan pyörän revenneeseen telineeseen kiinni. Näinpä jouduimme miettimään vaihtoehtoisia ratkaisuja. Lopulta päädyimme siihen, että laukku on pakko sitoa Samin pyörään, muuta vaihtoehtoa ei ole. Karavaani näytti nyt sellaiselle, että keskustelun jälkeen päädyimme kääntämään pyörät ympäri. Jos halusimme tänään Astanaan täyty ydinkoealue unohtaa, matkaa oli liikaa ja kalusto liian huonossa kunnossa. Vähän se veti apeaksi, mutta tätä se elämä on: kompromissejä.
Sitten sitä lähdettiin kohti Astanaa. Ajoimme tankit miltei tyhjiksi ja suuntasimme kohti bensa-asemaa, mutta ekalta asemalta emme saaneet kuin vettä ja limpparia. Nekin tulivat tarpeeseen koska olimme viimeiset 250 km matkanneet 33-34 asteen helteessä.
Miesten tankkauksen jälkeen matka jatkui, kun navi näytti että seuraavalle asemalle ei olisi hirveän pitkä matka. Bensa-asemaa emme huomanneet ja niinpä hurautimme siitä tyylipuhtaasti ohi. Navin mukaan asema jäi taaksemme ja lähdimme etsimään asemaa, koska tankit alkoivat olla todella tyhjät. Toki molemmilla oli varakannut, mutta niiden esiin ottamminen on sen verran työlästä tällä kuormauksella ettei sitä halunnut kumpikaan. Navi näytti että olimme aseman kohdalla, mutta emme nähneet mitään asemaan viittaavaa. Sami kuitenkin kysyi paikalla olevalta hahmolta, että mistä saisimme bensaa. Kaveri viittoi kohti takapihaa ja näin saimme tankata tankit täyteen 92 oktaanista ikimuistoisella tavalla. Tämä oli molemmille eka kerta tankata muovipulloista. Tankit saatiin täyteen, eikä käyntihäiriöitä ilmennyt koko tankillisella, joten riittävän aitoa tavaraa saatiin. Takapihalla elelivät sulassa sovussa niin koirat kuin kanatkin kissojen kanssa, aikamoinen mesta.
Helteessä ajaminen loppui aika lyhyeen kun alkoi tuulemaan. Vähän aikaa saimme nauttia horisontissa välkkyvistä salamoista, ennen kuin sadeasut piti vetää ylle. Kauheassa tuulessa oli haasteita saada sadekamat puettua, mutta saimme ne päälle ennen kuin alkoi satamaan enemmän. Onneksi emme tavoittaneet ukkosta, pelkässä sateessa ja tuulessa oli ihan riittävästi haastetta. Sadeasuilla tulimme ihan loppuun asti vaikka sade lakkasikin hyvissä ajoin ennen loppua.
Lopun matkaa ajoimme erittäin upeassa auringonlaskussa. Lopun jännityksen tarjoili Samin polttoainetilanne. Kun matkaa bensa-asemalle oli 53km niin Samin pyörän ajotietokone näytti vain 43km matkaa. Pudotimme vauhtia ja viimeset metrit rullattiin tankille mutta pääsimme perille. Tosin vasta toisella yrittämällä sillä ensimmäisellä asemalla myytiin vain dieseliä.
Pientä tykytystä aiheutti matkan varrella vielä vastaantulevan poliisiauton vilkut, jotka he laittoivat päälle vähän ennen kohtaamista. Eivät he kuitenkaan kääntyneet perään, joten jatkoimme matkaa. Täällä on tiettävästi hyperaktiivisia poliiseja ja hirveitä nopeuden ylityksiä ei sallita.
Ajoimme keskustan läpi pimeällä ja se näytti todella hienolle. Pääsimme myöskin tutkien salamavaloihin, mutta meitä ei pysäytetty vaikka paikalla oli useita partioita vastaanottamassa ylinopeutta ajavia kuskeja. En tiedä miksi mutta sopi meille.
Saavuimme hotelliin 22:30, joten päivälle kertyi mittaa 14 tuntia ja matkaa taitettiin yhteensä 650km. Matkaan mahtui lukuisia tietöitä ja myös paljon erittäin hyvää tietä. Mikan pyörä on todella haastava ajaa röpelöisellä alustalla, mutta asfaltilla ei ole mitään ongelmaa. Samin pyörä toimi moitteetta koko päivän helteestä välittämättä joten kenties sytytystulppien vaihto muutama päivä takaperin auttoi ja meillä olisi yksi jännitettävä asia vähemmän.
Hotelli oli varsin upea, mutta emme jääneet sitä ihailemaan vaan suuntasimme läheiseen ravintolaan pikaisen suihkun jälkeen. Mika otti hevosenlihaa, jota oli joskus kotona itse tehnyt. Nyt maku ei ollut kovinkaan hyvä ja osa ruuasta jäi syömättä. Samin kana-ateria puolestaan oli maukas.
Illallisen jälkeen kävimme vielä jälkiruokajuomilla ravintolan yläkerran baarissa ja sen jälkeen suuntasimme nukkumaan.
Pitkä päivä, kauhea helle, mutta me teimme sen!!! Olemme nyt oikeassa paikassa ja suunnitellussa aikataulussa. Olo oli tästä syystä väsynyt mutta onnellinen. Tästä on hyvä huomenna jatkaa.
Leave a Reply