Cheboksary-Moskova 685km, 10h
Moskova 13200000 asukasta.
Aamulla käynnistyi koneet yhdeksän aikaan kohtuullisen hyvässä säässä täydellä vatsalla tuhdin aamupalan jäljiltä. Enää ei olisi pitkä matka reissua jäljellä, tämäkin päivä on vain pikainen siirtymä Moskovaan ja kohti kotia.
Aamun eka pätkään startattiin eilisillä tankeilla ja otettiinkin vain 60km siirtymä ennen kuin kurvattiin tankille. Cheboksaryssa ei haluttu tankata, vaan ajateltiin ottaa ensin vähän kilometrejä alle ennen tankkausta.
Tankkauksen jälkeen seuraava tankillinen mentiinkin hyvää matkavauhtia, eikä mitään ongelmia ilmennyt. Mikan pyörä tuntui kestävän ja matkavauhtia nousi aika pikaisesti normaaliin siirtymävauhtiin. Vähän oli välillä tiessä römpöliä, joka sai aikaan aikamoisen kolinan pyörän peräpäästä. Muutamassa kaarteessa oli heittoja, jotka sai todella pahasti pyörän peräpään vatkaamaan. Mutkien kanssa sai olla varovainen, mutta muuten sai soittaa normaalisti. Niinpä tankit paloivat aika nopeasti ja matka joutui.
Oli aika pysähtyä tankille ja lounaalle. Saimme tankit täyteen ja lounaaksi vetäsimme peruskenttälounaan, jälkkäriksi nautimme ihan jäätelöt. Kuvia ei otettu, kun niitä lounaskuvia on jo aika monta, tästä olisi tullut samanlainen. Lounaan eksotiikka oli ympäristön hajussa, jota kuvaan ei kuitenkaan saisi mukaan. Ruoka kuitenkin saatiin alas hajusta huolimatta. Vessakin paikasta löytyi, joka oli vähän kuin festarialueen bajamaja, mutta pari kertaluokkaa pahempi. Se hoiti kuitenkin asiansa. Sateen uhka alkoi lounaan aikana leijua voimakkaasti yllä ja muutaman kerran ukkonenkin jyrähti. Emme kuitenkaan pukeneet sadeasuja vaan lähdimme matkaan.
Pari kilometriä ajettua alkoi sitten satamaan ja kaarsimme suljetun huoltoaseman katokseen pukemaan sadeasuja. Siellä oli myöskin Moskovalainen motoristi pitämässä sadetta. Me halusimme jatkaa heti matkaa ja varusteiden pukemisen sekä muutaman sanan vaihtamisen jälkeen lähdimme matkaan. Sadetta ja märkää tietä riitti noin 10 kilometriä ja sen jälkeen purimme varustuksen pois. Sadeasu ja kohtuullisen korkea lämpötila on kyllä hiostava yhdistelmä. Loppumatka saatiinkin sitten ajella ilman sateenuhkaa hienossa säässä.
Matkalla oli muutama tietyönpoikanenkin, google oli edellisenä iltana luvannut tunnin odotuksia tietyöosuuksille. Meitä ei pienet eikä suuretkaan tietyöt juurikaan hidastaneet ja tietöistä selvittiin muutaman minuutin lisäviiveellä. Tiukimmissa paikoissa, joissa ei muuten tilaa enää löytynyt, hyödynnettiin vastaantulijoiden penkerettä. Uskomatonta, mutta sieltäkin pääsee helposti omalle kaistalle muutaman u-käännöksen avulla. Mekin ajoimme tietyön jälkeisen kaistojen erkaantumisen ohi, mutta paluu omalle kaistalle oli vaivatonta. Täällä vaan saa tilaa todella helposti eikä aleta ollenkaan suomalaisittain kiilaamaan.
Tänään tultiin aika paljon pientareita sekä kaistojen keskiosaa hyödyntäen. Pientareita hyödynsi kyllä hienosti myöskin osa paikallisista autoilijoista ja pientareelle siirtymisessä sai olla tarkkana. Joissakin pientareissa oli sen verran römpöliä, että Mikaa vähän säälitti pyörän puolesta. Mutta sen ei annettu juurikaan vauhtiin vaikuttaa, kyllä se bemmu kestää.
Liikennettä alkoi Moskovan päähän tultaessa olla koko ajan enemmän, lopulta mentiin viidellä kaistalla molempiin suuntiin. Autoa oli hirveästi, mutta liikenne oli sujuvaa varsinkin moottoripyörällä. Meno näytti paikallisten osalta välillä aika hullulle ja varsin sivulaukuttomat mopot vihelsivät meistäkin monta kertaa ohi. Ja niiden pujottelu näytti oikeastaan jo aika hirveälle. Yhtään onnettomuutta tai edes paniikkijarrutusta emme nähneet. Ehkäpä täällä on totuttu moiseen menoon. Hienoa täällä on myöskin moottoritien vasemman kaistan ja kaiteen välin hyödyntäminen. Kun liikenne alkaa tahmomaan voi moottoripyörälllä siellä välissä pitää vielä kohtuullista vauhtia. Siellä mekin liikuimme, mutta jouduimme monesti antamaan paikallisille motoristeille tietä. Ajoimme siellä siis liian hitaasti, mutta meille riitti vähäisempi vauhtikin. Ei tarvinnut ainakaan seisoskella paikallaan.
Monet ovat sanoneet, että Moskovan ruuhkat ovat hirveät. Meistä tämän päivän ruuhka ei ollut kummoinen. Toki autoja on hirveesti ja välillä tahmoi, mutta pyörillä eteneminen on varsin kohtuullista. Helppo oli suunnistaa myöskin navin avullla, eikä Moskovan päässä ajettu missejä. Matkan varrella aiemmin tänään tuli pari missiä kun ajettiin muutamasta käännöksestä ohi. Liekkö ollut vähän intoa päällä.
Saavuimme helposti vartioidulle majoituspaikan pihalle. Vaan itse majoituspaikan löytäminen oli aikamoinen haaste. Majoituksen virkaa hoiti huoneisto, eikä siitä ollut mitään merkintöjä talon ulkopuolella. Koko majoituksen kortteli oli aidattu sekä vartioitu. Korttelissa oli toinen toistaan suurempia ja komeampia maastureita, selkeästi oltiin kohtuullisella asuinalueella, jossa asukkailla on pinkka kunnossa. Pienen pihalla pyörimisen jälkeen majapaikka löytyi ja saimme tavarat kannettua sisälle.
Suihkun ja lähikaupassa käynnin jälkeen suuntasimme taksilla kohti keskustaa. Otettiin tällä kertaa ihan Comfort+ tason taksi, saatiin vähän herraskaisempaa kyytiä. Ajoimme suoraan ennalta etsittyyn ruokapaikkaan, joka oli venäläis-bulgarialainen ravintola aika kaupungin ytimessä. Ruoka siellä oli hyvää ja yllättävän edullista, vaikka oltiin 13 miljoonan asukkaan kaupungin ihan keskustassa.
Ruokailun jälkeen siirryimme jalkaisin muutamassa minuutissa katselemaan Kremlin iltavalaistusta sekä Punaiselle torille. Kyllä olivat aika komeasti pojat virittää valonsa talojen seinille. Aika vähän oli ihmisiä liikenteessä ottaen huomioon asukasmäärän. Kremlin laidalla oli avoin WC, jonka siirteys yllätti meidät täysin. Tämmöistä ei kyllä Suomesta löytyisi, tila oli puhdas kuin leikkaussali. Ihmeellistä…
Kiertelimme vielä tovin keskustaa ympäriinsä ja yritimme etsiä toisella silmällä terassia jossa voisimme nauttia jälkiruokajuomat. Vähän oli keskustassa mitään terasseja ja nekin vähäiset olivat menossa jo kiinni. Lopulta menimme vain yhteen sisään ja hoisimme homman pois. Sen jälkeen alkoi automaatin metsästys, koska takseihin ei käy kortit vaan käteistä pitää olla. Muutamien mutkien ja kyselyjen jälkeen saimme nostettua rahaa.
Netit ei toimineet joten emme voineet käyttää yandexia, vaan meidän piti mennä ottamaan taksi tolpalta. Taksitolppa oli lähellä, mutta neuvottelun jälkeen kyyti oli melkein tuplahinta tuloon nähden ja autona ei ollut tällä kertaa Comfort+.
Majoituksen pihaan kuitenkin löydettiin muutaman pikku mutkan kautta. Lähtiessä otimme majoituksen isännän numeron johon meidän pitäisi soittaa, että saadaan alaovi auki. Numero ei ollut kuintekaan käytössä, vaan jouduimme lopuksi käyttämään summeria. Majoitus on huoneisto, jossa joka huoneessa on eri majoittujat. Näin taisimme herättää muutaman muunkin reissulaisen. Vaan eipä me voitu pihallekaan jäädä.
Näin ollaan jo aika lähellä kotia ja vähän on tutustuttu miljoona luokan kaupunkiin. Huomenna on lepopäivä ja tiedossa käppäilyä keskustassa. Vaikka siirtymää ei tänään ollut hirveästi, saatiin siihen 685km käytettyä kymmenen tuntia eli ei se ihme että illasta alkoi jo vähän väsyttämään.
Leave a Reply