Savolaisia surautuksia moottoripyörillä - Random adventures on motorcycles

2020 Surautukset

Talvikauden avaus

Edellisestä surautuksesta oli lähes päivälleen kolme kuukautta kun eilen kävin 15 minuutin koeajolla. Piikkirenkaat olin saanut vaihdettua alle viikkoa aikaisemmin ja tänään oli sitten vuorossa ihan oikea talvisurautus.

Lähtö oli sovittu klo 10 ABC:lta. Saavuin poikkeuksellisesti pari minuuttia myöhässä joten Timi, Timo ja Pepe olivat jo paikalla. Muita ei ollut tulossa joten oltiin valmiina lähtöön.

Ennen liikkeelle lähtöä otin kylmätyypit Timin Hussesta jota on madallettu 25mm. Olen miettinyt oman mopon madallusta koska minulla yltää juuri ja juuri varpaankärjet maahan satulassa istuessa. Tämä ei ole ongelma ajaessa mutta hankalassa maastossa pysähtyessä tai kun joutuu työntämään jalalla apuna esim mudassa, alkaa korkeus vaikeuttamaan asioita. 25mm madalluksessa jalkapohjat jo melkein yltävät maahan molemmin puolin joten tuosta olisi varmasti apua…

Pieni matka ajettiin asvaltilla, tai oikeastaan tien reunan lumikaistaleella mutta pian päästiin lumipolanteisille pikkuteille. Reittiä ei oltu tehty naveihin valmiiksi vaan Timi ja Timo suunnittelivat sen ”lennosta” vuosien kokemuksella. Oli kyllä hienoa päästä ylipäätään ajamaan pitkästä aikaa ja lumelle. On siinä oma viehätyksensä verrattuna tavalliseen ajoon hiekkateillä. Pyörä ”elää” alla paljon enemmän, se mutkittelee ja luistelee ja ajamisessa on jotain samaa kuin pehmeässä hiekassa ajamisessa.

Aluksi ajettiin auratulla lumipintaisella tiellä jolla on mukava ajaa kun vaan antaa pyörän hakea uransa ja pitää hartiat rentona. Pian siirryttiin teille joita ei oltu aurattu vaan lumessa oli autonrenkaiden urat. Urat olivat kovapohjaiset ja tarjosivat paremman vaihtoehdon kuin urien välissä ollut syvä lumi jossa ei oikein päässyt etenemään. Urat kuitenkin olivat kapeat ja minulla oli vaikeuksia ajaa niissä. Koko ajan tuntui että renkaat luistelivat sivuille ja meinasi joutua uralta sivuun syvään lumeen.

Timi ja Timo olivat näillä uraisilla teillä kuin kotonaan, minä ja Pepe selvästi ei niinkään. Tauolla juteltiin asiasta ja muistin että renkaiden ilmanpaineet jäi säätämättä sopivaksi, ne ovat liian korkeat ja siksi myös pito on huonompi. Laskin hieman eturenkaan paineita ja se auttoikin hieman mutta kyllä urissa ajamisessa silti oli tekemistä.

Ajelimme reilun sata kilometriä pikkuteitä pitkin ja lähes täysin asvaltin välttäen, silloin tällöin pieniä taukoja pitäen. Keli oli muutaman asteen pakkasella joten ajo oli nautinnollista ja muut aina jaksoivat odottaa risteyksessä että sain heidät kiinni. Tankkaus- ja lämmittelytauko pidettiin Suonenjoella.

Tauon jälkeen ohjelmassa oli samaa kuin ennen taukoa 🙂 eli ajettiin paljon renkaanurissa. Välillä lunta oli sen verran vähän että urien välissäkin oli hyvä ajaa. Ja välillä ajettiin hyvin auratulla mutkaisella tiellä jossa pääsi todella nautiskelemaan.

Päivän mittaan kokemusta kertyi ja tuntuma ajamiseen parani joten urissa ajaminenkin helpottui ja muuttui rennommaksi. Vauhti ei kuitenkaan vielä noussut vaan muut karkasivat aina horisonttiin.

Jossakin vaiheessa, kun ajoin viimeisenä, minun edelläni ajanut Timo odotti minua yhdessä risteyksessä ja kun jatkoimme siitä eteenpäin ei edellä menijöitä näkynyt. Seuraavaan T-risteykseen tultua totesimme eksyneemme toisistamme joten puhelimen avulla sovittiin tapaamispaikka. Sinne ajeltiin ensin isompaa tietä ja sitten upeaa mutkaista ja kumpuilevaa metsäautotietä.

Nopeasti selvisi että eksyminen oli tapahtunut eräässä Y-risteyksessä nopealla tiellä. Tämä ei onneksi aiheuttanut ongelmaa eikä edes pitkää odotusta ja matka jatkui hyvillä mielin.

Loppumatkalla ei olisi muuten ollut mitään uutta mainittavaa mutta Airakselassa Pepe yllättäen hidasti vauhtia ja kertoi sitten Yamahan alkaneen temppuilla. Vaihde oli ikäänkuin pompannut pois päältä omia aikojaan. Pienen tutkimisen jälkeen hän katsoi varmimmaksi tilata kyydin ja jäädä odottelemaan sitä kun me muut jatkoimme eteenpäin.

Kurkimäessä sitten minä erkanin kohti kotia kiittelin surautusseurasta. Oli kyllä huippu reitti ja muutenkin tosi kiva ajopäivä vaikka tuntumaa pitääkin vielä hakea. Lisäksi tankorukkaset kaipaavat uusimista, nykyiset ovat liian ahtaa jotta ajaminen olisi mukavaa.

Kokonaismatka tänään reilu 200km ja aikaa meni noin 5h 30min.

Kuvat Pepen ottamia.

Leave a Reply