Minsk-Kiova
Tänään yritettiin nukkua pidempään kun illan kaupunkikierros vähän vänähti. Mika heräsi kuitenkin jo hyvissä ajoin blogia kirjoittamaan, mutta Samille uni maistui vähän pidempään.
Aamulla suunnittelimme päivän ajoa ja lähdimme käymään aamupalalla. Se ei kuulunut hintaan joten siitä piti maksaa 10$/nuppi, aika kallis ruoka. Aamupala oli buffet, mutta ei kovinkaan häävi. Piti yrittää kuitenkin tankata pullaleipää sen verran että jaksaa vähän aikaa ajaa. Lihapullat näyttivät aika etoville ja raaoille. Kaikista huolimatta kyllä siinä sai vähän mahantäytettä.
Tänäänkin iloksemme voi todeta, että pyörät on säilyneet ja kelikin näyttää varsin hyvältä. Ulkona olikin lähtiessä 15 astetta lämmintä ja aurinko paistoi. Pyöriä pakatessa tuli jo tuttuun tapaan kauhea hiki.
Pyörät parkissa takapihalla
Niin sitä päästiin lähtemään hotellilta helteiseen säähän kymmenen aikaan. Aluksi kurvailimme kaupungin poikki ja ihastelimme vielä hienoja rakennuksia ja monumenttejä. Vähän keskustassa oli ruuhkaa mutta pyörillä siinä pääsi kohtuullisen kivuttomasti liikkumaan. Täällä ajetaan jonkin verran rauhallisemmin kuin Venäjällä, mutta toisaalta tietä anneta niin helposti.
Kaupungista irtauduttua oli tarkoitus ajaa vähän matkaa ja sitten pysähtyä tankkaamaa. Emme olleet eilen illalla enää viitsineet etsiä tankkauspaikka. Kaupungista erkaneva tie oli loistavakuntoista nelikaistatietä, välillä kaistoja oli useampiakin. Tällä tiellä saatiin hyvä keskinopeus ja sadan kilometrin matka huoltoasemalla taittui nopeasti. Vähän ajamista haittasi ja puntissa painoi muutenkin pitkään venähtänyt edellisilta.
Kylläpä jäätelö maistuikin hyvälle. 
Jäätelön nauttimisen ja parin limsapullon jälkeen lähdettiin painamaan isoa tietä pitkin eteenpäin. Matka oli aika uuvuttavaa ajettavaa, varsinkin väsyneenä. Mitään erikoista ajaessa ei ollut, vain älyttömän isoja peltoa ja välillä jokunen pikkutalo eli ei kovin nautinnollista.
Välillä yritti vähän sataakin mutta selvittiin kuitenkin vain sadehanskoilla, jotka laitettiin vähäksi aikaa käteen. Muuten keli aamusta lähtien oli loistava.
Ennen seuraavaa tankkausta alkoi väsy todenteolla painaa. Piti keksiä vaikka mitä temppuja ettei nukahtaisi tankoon. Ja viimeinen uljenkorsihan oli laskea juttujen muuten niin korkeaa tasoa vähän alemmaksi. Viimein vastaan tuli huoltsikka ja päästiin tankkailemaan.
Tankatessa paikalle saapui motoristipariskunta. Heitä siinä sitten moikattiin ja näin he tulivatkin meidän luokse kun olivat tankanneet. Mies puhui huonoa englantia ja nainen ei ollenkaan. Selvisi että mies kuului lähistöllä olevaan moottoripyöräkerhoon. Heillä olisi prätkäfestivaalit 70km päässä. Olisimme erittäin tervetulleita tapahtumaan ja jäämään yöksi. Selittelimme että olemme liikkeellä aika kireällä aikataululla ja suunta on meille väärä. En tiedä soittiko mies vai tulivatko hänen kaverinsa muuten vaan paikalle mutta kohta motoristeja oli paikalla toisestakin jengistä. Kaikki olivat menossa festareille. Siinä sitten selviteltiin paikallisia liikennesääntöjä ja vaihdettiin reissukuulumisia. Yksi kaveruksista kävi ostamassa meille lahjat;) Me tietysti vastalahjana tarjosimme tarroja, joista herrat olivat mielissään. Kun kerroimme olevamme menossa myöskin Moldovaan yksi herroista alkoi kaivamaan puhelinta. Sieltä hän pyysi ottamaan ylös numeron, jos sattuisimme tarvitsemaan apua. Siihen kun soittaa ja kertoo Aleksanderilta terveisiä, niin hommat pitäis tulla kuntoon. Kuulimme, että Valko-Venäjällä ei kannata aja hirveää ylinopeutta tai muuten voi saada sakot. Olemme kyllä ajaneet ja ei poliisi oli meitä kertaakaan pysäyttänyt, kameratolppien kuviin t0ki päästiin useamman kerran. Ylitys on ollut luokkaa 15-20kh/h. Ihan mukavaa porukkaa olivat, mutta harmillisen vähän puhuivat englantia. Kättelyä ja selkään taputtelua kuitenkin riitti eli tapaaminen oli ystävällishenkinen.
Muutamia fotoja jengien tapaamisesta.
Pysähdyksessä meni odotettua enemmän aikaa, mutta emme kehdanneet heti tehdä lähtöä. Kahvia emme ottaneet vaikka sitä meille tyrkytettiin.
Sitten vaan kohti rajaa. Noin kolmekymmentä kilsaa enne rajaa tuli vastaan esivartio. He kertoivat, että kyseiseltä rajalta ei pääse henkilöt yli. Saimme heiltä ohjeet rajalle josta meidän pitäisi päästä yli. Tämä toi meille samalla noin neljänkymmenen kilometrin lisälenkin, mutta ajamaanhan tänne on tultu.
Täälläkin ennen varsinaista raja-asemaa oli etuvartio. Hetken jo arvoimme, että oliko raja-asema oikeasti tuossa. Kartankin mukaan näytti sille, että olemme jo Ukrainan puolella. Jatkoimme kuitenkin matkaa ja saavuimme oikealle raja-asemalle. Siellä olikin muutama muukin jonottamassa. Ensimmäinen tarkastus Valko-Venäjällä meni suhteellisen kivuttomasti ja nopeasti, luulimme että tämähän menee heittämällä ohi. Sitten saavuimme Ukrainan puolelle ja siellä olikin sitten ruuhkaa.
Tässä vaiheessa iski kyllä epätoivo ja ainakin hyttyset. Niitä oli niin ettei mukaan meinannut sopia. Onneksi Sami lähti selvittämään ja päästiin jonon keulalle. Varsinaista porttia ennen piti ajaa desifiontisuihkusta läpi. Mikan tullessa jäljestä ilman kypärää ja sai näin desifioitua myös päänkin. Vaikka ensimmäisestä jonosta selvittiin ei homma ihan nopea ja yksinkertainen ollut. Päästiin vaan uuteen jonoon. Siellä meitä käytiin jututtamassa ilman yhteistä kieltä. Mutta kyselyn kohteena oli, että onko meillä huumeita tai aseita. Nuorelle virkailijalle oli tärkeää paljonko pyörät kulkevat ja miten isot niiden koneet ovat. Mukavia heppuja oli kaikki tullimiehet.
Vihdoin siis selvisimme tullista. Aikaa siinä meni kaikkiaan reilu pari tuntia. Se kävi siis aika sukkelaan, mutta tilannetta hiukan varjosti älytön määrä hyttysiä ja koko ajan suuremmaksi hiipivä nälkä. Jonotellessa tuli juteltua myös mukavan sveitsiläisen porukan kanssa joka oli osallistumassa parin viikon pituiseen ”ralliin” maastoautolla. Reilun 50 autokunnan porukka kuulemma ajeli pohjoismaiden kautta itäeuroopan entisiä neuvostovaltioita läpi ja edelleen itäänpäin suorittaen samalla joitakin haasteita/tehtäviä.
Seuraavaksi naviin haettiin nopein reitti Kiovan hotelliin. Matkalla piti vielä etsiä jotain syötävää. Muutamien kymmenien kilometrien päästä saavuimme pieneen kaupunkiin josta aloimme jahistaa ruokaa. Ihan helppo ei tehtävä ollut, muutama navin mukaan etsitty paikka oli kerinnyt lakata olemasta. Sitten päädyimme kyselemään, mutta ei edes restorantea oikein paikalliset osanneet. Viittomakielen avulla saimme selville, että ihan meidän pyörien lähellä olisi ruokapaikka.
Täällä käytiin syömässä mukava lounas kahdeksan aikaa illalla.
Ruoka oli ihan ok ja varsin edullinen, kolme euroa. Kalleinta oli taas ottaa kyytipoikaa eli limpparia.
Kun saimme ruuat pöytään siellä alkoi karmeat jamit. Yritimme syödä nopeasti, ettei paikan maatuskat hyökkää meidän kimppuun.
[wpvideo ayrsmQWj]
Vessa oli sen näköinen ettei siellä uskaltanut tehdä muuta kuin pestä kypärän visiirin.
Lähdettyämme siitä alkoi tulla jo hämärä. Samalla väsymys alkoi painaa ja matkan edetessä kävi yhä selvemmäksi, että kiertoajelu ja iltakadun tarkastelu olisi jätettävä toiseen kertaan.
Hotelli löytyi suht helposti ja se oli ihan kelvollinen.
Tänään saatiin maistaa jo vähän pidempää päivää ja meinasivat siinä väsykin välillä iskeä. Mutta perillä ollaan ja homma jatkuu.
Päivän etappi, reitillä näkyy pikku sivusiirtymä kohti väärää raja-asemaa.
Eipä olla vieläkään tapeltu ja yhdellä huoneen taktiikalla jatketaan. Olisi hienoa ollut jos olisi kerinnyt kiertää kaupunkia enemmän, mutta ajamaanhan tänne on tultu;) Hieno päivä hienossa seurassa.
Videokooste päivän tapahtumista.
Leave a Reply