Parin savolaisen satunnaisia surautuksia moottoripyörillä - 2 guys having random adventures on motorcycles

2015 Surautukset

Pienissä mäissä

Mikan ja Samin illan teemana oli tuulettaa pääkoppaa rankan päivän jälkeen joten pikasurautus suuntautui huipulle eli tutustumaan pieneen Neulamäkeen.

Kovasti oli tuuli kaadellut puita teille.  Ja kun sahaa ei lähtenyt mukaan täytyi tehdä ukandalaisia useampaan otteeseen.
 

Keli oli mitä mainioin ja tiet pääosin kuivuneet aiempien sateiden jäljiltä. Muutamissa paikoissa päästiin vielä kuitenkin nauttimaan lumiosuuksista. Luontokin tarjosi mitä hienoimpia elämyksiä kuten ilta-aurinkoa järvenrannalla. 

Reissussa tuli taasen takki märäksi. Siitä piti huolen kaatuneet puut, pari hieman haastavampaa paikkaa ja ehkä jo aavistuksen liika varustus. Kesä alkaa tulla pikkuhiljaa.

Surautuksen tavoite täyttyi kirkkaasti eli ajatukset tuli nollattua ja lisäksi nautiskeltiin hienosta harrastuksesta.

Koostevideo.

 

Leave a Reply