Päivä aloitettiin puoli yhdeksältä Tartosta aurinkoisessa kelissä. Suuntana oli heti aamutuimaan koko reissun odotetuin hetki eli Venäjän raja. Rajalle oli matkaa 112km eli sinne menoon meni aikaa vähän reilun tunnin verran.
Tie oli hyvä pintaista asfalttitietä, karkeuden vaihdellessa erittäin karkeasta ihan sileään. Liikennettä ei ollut juuri mitään, muutaman ohituksen siinä kuitenkin joutui tekemään. Matka meni joutusasti…
Rajalle saavuttiin hyvissä ajoin ennen kymmentä. Mika ei suostunut Samin ehdotukseen ajaa suoraan jonon keulalle vaikka Sami oli lukenut jonojen ohittamisen moottoripyörillä olevan kansainvälinen käytäntö. Jonotimme tunnin, että pääsimme Viron raja-asemalle. Raja-asemalle meille selvisi että tarvitsimme lepoalueelta (uskomaton nimi) jotkut rekisteröitymislanketit. Lanketit haettiin ja tultiin sitten jonon ohi takaisin passeja esittelemään Viron rajatädille. Tässä vaiheessa viimeistään huomattiin että englannilla ei tee hittoakaan tässä operaatiossa. Vähän jäi tuo rekisteröinti mysteeriksi, mutta eipä tuo maksanut kuin puolitoista euroa ja kymmenisen minuuttia aikaa. Hyvä se tuommoinenkin lanketti on täyttää. Tädille esiteltiin mopojen kuormaa eli mitäs sieltä laukusta löytyykään. Onneksi Mikan apteekki oli jäänyt vaatteiden alle, joten tabuja ei tarvinnut alkaa selittelemään. Tässä vaiheessa piti näyttää myös mopojen rekisteriotteet. Sami tyrkytti ensin otteesta kopiota, mutta se ei kelvannut. Pikkuisen tuli hikikarpaloita, kun alkuperäinen ote ei meinannut löytyä. Onneksi se viimein löytyi ”varmasta” jemmasta mopon satulan alta, se oli vain painunut syvemmälle näkymättömiin.
Kopista selvittyä, 1,5 tuntia rajalla vietettyä, matka jatkui seuraavalle kopille jossa oli venäläinen hahmo, koppi oli siis jo venäjän puolella. Siihen piti taas jonottaa, tietysti, vaikka missään ei mitään näyttänyt tapahtuvan. Näillä hahmoilla on ihanan stressittömän lungi työtahti… Tästä kopista saatiin yhdet uudet liput eli maahantulokortit täydennettäväksi. Tietty tässäkin pisteellä esiteltiin passit. Korttien kera suunnistimme seuraavalle asemalle. Tästä eteenpäin oli myöskin kuvaaminen kielletty, Mika otti pikkuisen klipin sitten kun oltiin päästy koko tullista läpi.
Huhujen mukaan seuraava asema olisi viimeinen ennen kuin päästäisiin matkaan. Tälle asemalle piti täydentää maahatulokortit, jotka saimme edellisestä kopista. Tällä asemalla tarvittiin myöskin tulli-ilmoitus. Maahantulokortit piti täyttää käsin, tulli-ilmoitukset olimme tulostaneet jo etukäteen ja ne olivat koneella täytettynä kahtena kappaleena taskussa. Eipä osaa sanoa mitä maahantulokorttiin tuli kirjotettua, kun viisumista kopioitiin harakanvarpaat (kyrilliset kirjaimet) lapulle. Pieniä virheitä siinä saattoi olla, mutta laput kelpasi. Samikin täytti päivämäärät myös tullivirkailijan osuuteen, mutta ei se haitannut. Täytettyjen lankettien kanssa päästiin parin tunnin odottelun jälkeen esittelemään ne tullivirkailijalle. Ennen kuin päästiin katokseen, jossa ajoneuvot tarkastetaan, alkoi satelemaan vettä. Onneksi kovempi sade alkoi vasta kun olimme katoksen alla.
Asemalla esiteltiin taas laukkujen sisällöt. Tämä asema oli muutenkin aika hassu. Ekalla kopilla tarkistettiin paperit ja lasti. Tokalla kopilla tarkistettiin uudestaan lasti ja sitten plärättiin papereita ja virkailija kirjotti tiedot koneelle. En tiedä syytä mutta päästiin vielä täydentämään jokin extra-lanketti, jonka sisältö ei meille selvinnyt. Sen täyttämistä opastamaan tuli pari sanaa englantia puhuva tullihahmo. Lanketit saatiin lopulta täydennettyä ja hahmo oli tyytyväinen. Tuo ainut englantia edes jollain tavalla osaava kaveri oli välillä hukassa ja muut virkailijat eivät meitä yrittäneet auttaa vaan koettivat huonolla menestyksellä soittaa hänet paikalle. Se viivästytti asiaa entisestään. Leimat saatiin kuitenkin loppujen lopuksi papereihin ja hahmo sanoi että annetut laput pitää olla tallessa kun maasta poistuu. Ne ovat tärkeimmät asiakirjat kun haluaa maasta pois.
Aikaan koko tulliruljanssiin meni viisi tuntia. Aamupala ei ollut järin kattava, joten nälkä puski jo päälle. Tulliasemalla vedettiin sadevarusteet niskaan ja lähdettiin painumaan venäjän syövereihin.
Meille selvisi heti alkuun, että meidän vauhti ei tässä maassa riitä mihinkään. Me ei olla ehkä siitä hitaimmasta päästä tien päällä, mutta nyt autoa lappoi konttiin ihan jatkuvalla syötöllä. Saatiin useamman kerran väistää pientareelle, jotta autot pääsivät ohi. On se vaan jännä kun olevinaan menet ”kohtuullista” matkavauhtia, niin Samaraa ja vanhempaa Lada-kalustoa pukkaa konttiin koko ajan (oli toki muutama länsiautokin).
Kun tullista oli selvitty miehistöä alkoi vaivata jo vähän nälkä. Ensimmäiset kaupat missä käytiin näytti epäilyttävälle, eikä niistä saanut ruokaa. Sitten mentiin kansainväliselle huoltoasemalle, mutta sinne ei käynyt kortti vaikka ovessa niin väitettiin. Eli käteistä piti jostain saada…
Ajoimmekin vesisateessa aina ensimmäiseen isompaan kaupunkiin, jossa metsästimme automaatin. Pikkuisen epävarmoin askelin homma eteni, mutta niin vaan vihreästä laatikosta tupsahti seteleitä pihalle. Automaatista otettiinkin muutama tonni per ukko mukaan ja lähdettiin etsimään paikkaa missä saadaan mopot ja ukot tankattua.
Muutaman harha-askeleen jälkeen pääsimme huoltoasemalla, jossa molemmat hommat onnistui. Olipahan operaatio saada tankattua mopo, koska ensin piti tiskillä käydä sönkkäämässämitä bensalaatua, miltä mittarilta ja montako litraa haluaa tankata. Eihän siitä mitään meinannut tulla kun tiskiltä ei lähtenyt yhtään sanaa englantia. Onneksi homma hoitui sormien, laskimen ja paperin avulla. Pikkusen homma meni reisille kun Mikakin osti viisi litaa ylimääräistä. Eipä se hirveästi tietysti haitannut kun 95 hinta on 50snt 😉 Kello oli jo viisi ja vihdoin saatiin päivän eka ruoka eli huoltsikkaburilaiset. Aikamoinen elämyshän se oli, mutta jotain oli jo pakko saada. Samia ei nimittäin huvittanut sateella lähteä trangiaa virittämään, joten tähän hätäratkaisuun oli tyydyttävä.
Syödessä tarkasteltiin majoitusta ja Booking.comiin oli tullut viesti, että hotelli pitää maksaa laskulla etukäteen??!! Tämä pikkuisen ihmetytti, miten se lasku nyt hoidetaan. Meillä näytti myöskin saapuminen viivästyä, joten päätettiin että Sami soittaa ja kyselee maksusta sekä kertoo myöhäisestä saapumisesta. Yllättäen kukaan luurin toisessa päässä ei puhunut englantia ja meille löytiin luuri sitten korvaan. Yritettiin löytää huoltsikan asiakkaista englantia puhuva henkilö, mutta ei onnistunut. Tarkistettuamme että kaupungissa on vielä yli 35 vapaata majoitusta, lähdimme kohti hotellia, vaikka majapaikka alkoi epäilyttää.
Matka kurvailtiin sateessa kohtuullisen isoja teitä pitkin, kulkematta kuitenkaan aivan suoraan. Matkalla saatiin muutama huili tietyön johdosta. Mikalla repesi sadehousut haaroista totaalisesti, eikä haarojen kastumiselta voinut välttyä. Hankintalistalle menee Mikalla sadevarusteet, kun hanskoistakin tuli vettä sisälle.
Ennen Novgorodiin saapumista saatiin vielä yksi ajokokemus: 48km mittainen suora. Olipahan elämys ajaa tuommoinenkin. Suoran jälkeen ajettiin kaupungin läpi ja ihailtiin sen hienoja rakennuksia.
Hotellille saavuttiin puoli yhdeksän aikoihin. Hotelli sijaitsi Kremlin vastapäätä joen toisella puolelle. Sijainti oli erinomainen. Hotelli oli ihan siisti, mutta viimeistely oli ehkä paikallista keskitasoa. Se kelpasi matkaajille kuitenkin vallan mainiosti.
Suihkun ja tavaroiden levittelyn jälkeen lähdettiin etsimään ruokaa. Tavaroita ei saatu mihinkään kuivamaan, joten huominen starttaa osin märissä varusteissa. Toivotaan että keli olisi suosiollinen, eikä kosteista varusteista olisi haittaa. Hotellin baarista meidät neuvottiin läheiseen tavernaan, jonne löydettyämme totesimme että siellä oli häät menossa. Vieraat neuvoivat meidät läheiselle laivaravintolalle, jossa söimmekin maittavan päivällisen hienoissa maisemissa. Kremliin ei päästy päivällisen jälkeen eli vähän vailla kaksitoista, koska ulkona satoi liikaa. Kremlin kiertäminen jää siten huomisen vastuulle.
Koko päivän kilometrisaalis oli yhteensä aavistuksen yli 400km. Aikaa siihen kuitenkin käytettiin aika paljon, päivälle tuli mittaa 12 tuntia.
On tämä Venäjä vaan huikee paikka, kaikenlaista ihmeteltävää riittää. Tänne tullaan varmasti vielä palaamaan pikkuisen paremmalla aikaa. Saas nähdä milloin…
Baltic tourin seitsämäs päivä.
1 Pingback