Päivän ajorupeama oli siirtyminen Novgorodista Petroskoihin, tiedossa oli noin 500 kilometrin ajopäivä. Oletuksena oli, että päivä pitäisi taittua suhteellisen reippaasti ja perillä pitäisi olla hyvissä ajoin. Näin jäisi illaksi vähän aikaa kierrellä kaupungilla, syödä hyvin ja viettää viimeistä reissuiltaa kaikessa rauhassa. Tiedossa oli, että kohteessa ei ole juurikaan mitään nähtävää eli mitään pidempää kävelylenkkiä siellä ei tulla tekemään.
Eilen illalla ei päästy tutustumaan Novgorodin kaupunkiin, joten aamulla tehtiin vielä pikainen ajokierros mm. Kremlin ympäristöön. Hirveästi sieltä ei mitään ihmeellistä pyörän selästä käsin näkynyt. Kaupunkikierroksella ei jalkauduttu missään vaiheessa, koska polte tien päälle oli kova. Kaupungista irtauduttiin siis maantielle aika nopeasti.
Alkumatka taittui kohtuullisen isoa päätietä pitkin aina Chudovaan asti. Siitä sitten käännyttiin pienemmälle tielle kohti Tikhviniä, joka on noin 60 tuhannen asukkaan kaupunki. Tiestö Tikhviniin oli aika vaihtelevaa. Siellä oli tarjolla todella pahoja routavaurioisia asfalttitien pätkiä. Onneksi ei ollut vesisade, jolloin routavaurioita ei olisi nähnyt niin hyvin, eikä niiden syvyyttä olisi erottanut. Vauriot olivat välillä todella syviä ja niissä oli terävät asfalttireunat. Niihin ajaminen olisi ollut vähintään vanteiden osalta kohtalokasta. Asfaltti vaihtui täysin yllättäen hyväkuntoiseen hiekkatiehen. Hiekkatie oli mukavaa ajettavaa routaisen asfaltin jälkeen. Välillä hiekkatie muuttui aikamoiseksi patikoksi ja se oli paikoin veden takia liukas. Hiekan koostumus oli sellainen, että se muuttui kosteana todella liukkaaksi. Vaikka olimme omasta mielestä ”ei missään tiellä” oli tiellä kuitenkin liikennettä kohtuullisissa määrin. Joten ei siellä tarvinnut ihan oman onnensa nojassa olla. Tällä hiekkatieosuudella käännettiin myöskin pyöristä ohjaustangot pystyyn, joka helpotti merkittävästi seisaaltaan ajamista. Tieosuus oli mukavaa pujottelua ja taiteilua hiekkatiellä ja routavaurioita kierrellen.
Tikhvin osottautui todellakin kohtuullisen isoksi paikkakunnaksi. Emme kuitenkaan ”turhaan” pysähtyneet vaan matkaa jatkettiin eteenpäin kohti Poljea. Tikhvinin kaupungin jälkeen pysähdyimme aika eksoottiselle ruokailupaikalle. Ruokailupaikka oli suoraan liikenneympyrässä ja paikka oli todella epäsiisti, eksotiikkaa lisäsi patsaaksi asetettu venäläinen hävittäjä. Vähän oli eroa ruotsalaiseen levähdyspaikkaan. Eväät kuitenkin saatiin syötyä ja matka jatkui täydellä mahalla.
Seuraavalla tieosuudella Tikhvin-Polje meitä odotti nopeasti ajettavaa hiekkatietä. Tie tuntuikin olevan kuin hiekasta tehty moottoritie. Tie oli kuiva ja se pölisi aika tavalla. Niin tämä kuin edellinenkin tieosuus ajettiin Samin johdolla ja Mika kurvaili aavistuksen hiljempaa perässä. Tällä hiekkaisella moottoritiellä piti tehdä muutamia ohituksia, joissa haasteena oli ankara pölyäminen. Ohitukset kuitenkin onnistui varsin hyvin suorien ja autoilijoiden yhteispelillä. Oman hankaluutensa ajoon teki kova nopeus yhdistettynä seisaaltaan ajamiseen. Asento piti olla aikamoisessa etunojassa ilmavirtauksen vuoksi. Seisaaltaan on kuitenkin merkittävästi varmempaa ajaa hiekkatietä. Pyörän kokoaikainen eläminen ei tunnu ja ohjaaminen jaloilla on helppoa. Tangosta pidellään kiinni vain nimeksi, siitä ei puristeta. Jos sitä yrittää on niskat jumissa alle aika yksikön eikä pyörän ohjaaminenkaan onnistu.
Hiekkatieosuuden jälkeen alkoi satamaan kaatamalla ja vedimme sadevarusteet niskaan. Varusteet kiskottiin rankassa sateessa puun alla, vaikka tien toisella puolella oli bussikatos. Sami sen huomasi, mutta Mika ei. Sami yritti kertoa siitä Mikalle puhelimessa, mutta Mika oli kerinnyt ottaa kypärän pois ennen viestiä. Menihän ne kamat nuinkin päälle, vaikka sade kasteli ukkelit aika tavalla.
Saavuttaessa Poljeen, jossa on päätiellä iso silta Syväri-joen yli, huomasimme sen olevan auki. Sillan kautta kulkee kaikki liikenne pohjois-eteläsuunnassa Laatokka ja Onega -järven välistä. Jonoa oli muodostunut useita kilometrejä, arviolta ainakin viisi kilometriä. Autoista oli ihmiset tulleet ulos ja paikalla oli miliisejäkin, joten jono oli seissyt jo jonkin aikaa. Emme jääneet jonoa ihmettelemään, vaan ajelimme suoraan sen ohi. Tultuamme sillan kohdalle huomasimme, että sillan kimpussa näytti olevan huoltomiehiä todella runsaslukuisesti ja oletimme sillan olevan rikki. Teimme päätöksen että ajamme lähellä olevalle etukäteen selvitetylle huoltikselle tankkaamaan, purkamaan sadekamat ja miettimään vaihtoehtoista reittiä.
Huoltoasemalla alkoikin sopivasti paistamaan aurinko ja päästiin sadevarusteista eroon ja ne saatiin jopa kuivatettua. Tankattuamme juomavarastot sekä mopot selvittelimme vaihtoehtoista reittiä. Järkevää reittiä ei kuitenkaan löytynyt. Tässä vaiheessa näytti sille, ettei aikainen saapuminen Petroskoihin enää ollut toteutumassa.
Kun toimet huoltiksella oli suoritettu, huoltoaseman ohikulkevan liikenteen määrästä päättelimme, että silta taitaa olla kunnossa. Lähdimme huoltoasemalta katsomaan mikä on tilanne ja silta olikin auki. Näin sillan rikkoutumisesta ei tullut matkaan ollenkaan viivettä, koska tankkaustaukoa tarvittiin ajorupeaman jäljiltä joka tapauksessa.
Poljesta Petroskoihin oli tiedossa vähän isompaa tietä, koska kyseessä on päätie etelä-pohjoissuunnassa. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään monikaistainen moottoritie vaan normaali kaksikaistainen kohtuullisen leveä asfalttitie. Tie ja sen maisemat eivät tarjonneet mitään ihmeellistä katseltavaa. Päätimme ottaa siten reippaan siirtymisen kohteeseen. Taasen tuli todettua miten mukava täällä on ajella, jos vaikka kiire yllättää. Tietä saa todella hyvin ja matkaa pystyy tekemään vähän reippaammalla keskinopeudella. Kun saavutat auton se väistää penkereelle ja samoin tekevät vastaatulijat ohitustilanteissa. Näin ohittelijalle muodostuu selkeä kaista, jossa voi ajaa. Toki välillä pitää palata omalle kaistalle ja täytyy olla tietenkin erityisen varovainen. Mitään ongelmia tai vaaratilanteita ei meille muodostunut, eikä niitä myöskään nähty muiden toimesta. Liikenne oli sujuvaa aina Petroskoihin asti.
Ennen hotellille saapumista kierrettiin pyörillä pikkulenkki kaupungilla. Katseltiin vähän mistä löytyisi kaupat ja ravintolat. Hotelli oli hyvällä paikalla Onega-järven rannalla, aivan kävelymatkan päässä keskustasta. Pyörät saatiin hotellilla kameran alle parkkiin, joten ne saivat jäädä kaikkine ”turhine” tavaroineen sinne turvallisin mielin yöpymään. Miehet suuntasivat hotellilla suoraan suihkuun, jonka jälkeen lähdettiin metsästämään ruokaa. Kaava oli aika perinteinen, hotellilla ei turhia jahkailtu.
Kävelimme vähän matkaa rantaviivaa tutkiskellen ja sitten kaarsimme keskustaan. Kävimme maistelemassa paikallisessa baarissa yhdet neuvoa-antavat ja mietimme mihin menisimme syömään. Päätimme mennä kohtuullisen vilkkaan ja siistin näköiseen paikkaan nimeltään Deja Vu. Ruoka oli melkoinen pettymys, mutta ei se juomineen maksanutkaan kuin neljä euroa. Se oli mautonta ja ei muutenkaan kovin ihmeelisen oloista. Selvää oli, että jälkkärit haettiin muualta.
Jälkkäriksi löytyikin mukava kahvila, mistä saatiin mieleset piirakat hävyttömän halvalla. Siellä tiedustelimme minne baariin täällä oikein kannattaisi mennä katselemaan paikallista touhua. Päätimme hurauttaa taksilla ottamaan muutamat huurteiset viimeisen illan kunniaksi. Matkaa ei ollut toki kuin muutama kilsa, mutta nyt ei huvittanut kävellä kun taksi maksoikin peräti puolitoista euroa.
Baarissa vierähti seuraavan vuorokauden puolelle ja takaisin hotellille tultiin kävellen raitista ilmaa haukkaillen. Hotellilla ei tullut vielä ihan heti uni silmään kun tarinaa tuntui olevan. Nukkumaan mentiin varsin myöhään/aikaisin, joten unet jäisivät todella vähiin. Vähän kaveruksia jännitti miten vähäiset yöunet näkyisivät seuraavan päivän ajossa.
Päivälle kertyi kilometrejä 605 ja ajettiin varsin erilaisilla tieosuuksilla. Päivä oli muutenkin varsin onnistunut iltatapahtumineen, vaikka ravintolan ruoka ei ihan mitään gourmeeta ollutkaan. Sää oli vaihteleva.
Baltic tour kahdeksas päivä.
4 Pingbacks