Savolaisia surautuksia moottoripyörillä - Random adventures on motorcycles

2016 GS Trophyt

GS Trophy Mustinlahti 2016 päivä 0

Nollapäiväksi pääsi siirtymä- ja remonttipäivä ennen varsinaista GS Trophyä. Tarkoitus oli rempata ensin Mikan kytkin kuntoon ja ottaa sitten illan päätteeksi siirtymä tukikohtaan eli Villa Savolaiseen.

Päivä alkoi sillä että Mika lähti töistä kahvilta kotiin remppaamaan kytkintä. Homma lähti käyntiin noin puoli kolmen aikoihin. Alustava aika-arvio remonttiin noin neljä tuntia ilman vastoinkäymisiä. Tarkoitus oli lähteä liikenteeseen puoli yhdeksältä, joten hommassa oli vähän varaa vastoinkäymisillekin. Kytkimen vaihto lähti jo rutiininomaisesti käytiin ja pyörän purkaminen olikin hyvässä vauhdissa kun Sami saapui auttelemaan vähän jälkeen kolmen.

Kytkin saatiin näppärästi esille yhteisvoimin. Kyllä se oli aika karmean näköinen, puolet toisen puolen pinnoista oli hävinnyt kokonaan ja loputkin olivat hiiltyneet kivikovaksi. Kytkin saatiin vaihdettua ja Sami autteli pahimmat paikat, kuten laatikon paikalleen laitto sekä runkopulttien kiinnitys. Runkopulteissa ei ole muuten mitään ongelmaa, mutta Mikan pyörän runko on niin kiero, että kolmen osan samaan kohtaan saaminen yksin on hankalaa. Kaikki pahat paikat saatiin porukalla kasaan ja sitten Samin piti jo rientää iltavelvollisuuksiin ennen lähtöä. Mika otti samaan väliin päivällisen, alkoihan kello ollakin jo vähän vailla kuusi.

Lopuksi Mika asenteli vielä ruokailun jälkeen tankin ja muut osat paikallaan sekä suoritti koeajon. Pyörä näytti toimivan normaalisti ja oli aika siirtyä pakkaamaan kamat. Kamojen pakkailu käy jo rutiinista, mukaan lähti vähän huoltotarvikkeita ja ruuanlaittovälineet.

Treffit oli sovittu puoli yhdeksäksi Pitkänlahden ABC:lle , jossa käytiin sitten kaupassa ja tankattiin pyörät. Kaupasta mukaan lähti pari kassia tarvikkeita, jotka saatiin kuin ihmeen kaupalla mahtumaan Samin pyörälaukkuihin. On ne kantikkaat laukut vaan tilavat.

Kauppareissun jälkeen päästiin liikkeelle sateisessa kelissä vähän vailla yhdeksän. Ensiksi lämmiteltiin ja kiidettiin lossille, josta lähes saman tien päästiin hiekalle. Mökille ei yllättäen ajankohdasta huolimatta menty suorinta tietä. Lenkki kierteli maksimaalisesti hiekkateitä pitkin ja asfaltilla ei juurikaan lossin jälkeen käyty. Loppua kohti tie vaan pieneni. Muuten olisi ollut mukava pimeällä kurvailla mutta vesisade laski aavistuksen tunnelmaa.

Tukikohtaan saavuttiin kuitenkin jo puoli yhdentoista aikoihin. Ja alkoi saunan lämmitys eli Mika kävi painasemassa nappulasta. Illan päätteeksi saunottiin ja parannettiin maailmaa, joka on taas aavistuksen parempi paikka.

Päivä nolla sujui siirtymän ja sateen saattelemana onnelliseen päätökseen, sitten vaan lepoa ja huomista odottelemaan.

Samin videoklippi menomatkasta.

 

 

Leave a Reply