Mika kävi tänään testaamassa miten pyörä kulkee pienemmillä yhden kaistan teille talvikelissä ja nastarenkailla, edessä piikit ja takana nastat.
Mikalla oli edelleen kylki kipeä viikolla tiistaina sattuneesta kaatumisesta jääradalla. Tiistai oli viimeinen päivä kun jäärata oli ajokunnossa. Radan viereen oli tullut useita ueavantoja, joista radalla oli noussut vettä. Radasta kolmannes oli veden peitossa, mutta muuten ajokunnossa.
Miehen mentävä reikä radan vieressä. 
Mika kiersi tiistaina päivällä yksin rataa, ajo kulki erittäin hyvin ja niinpä vauhti kasvoi koko ajan. Muutaman nopean kierroksen jälkeen perä lähti alta, mutta sain tilanteen just ja just korjattua. Korjausliike meni kuitenkin pitkäksi ja luisu lähti toiseen suuntaan. Sen jälkeen tuli vielä heitto ja tilanne ei enää pysynyt tässä vaiheessa hallussa vaan pyörä karkasi alta. Kyseessä oli siis perinteinen voblaus-kippi.
Kaadossa kuului vasemman olkapään/rinnan alueelta ihme rusahdus. Jäin vähäksi aikaa pitkälleen kuulostelemaan ilmaantuuko kovaa kipua. Mitään mieletöntä kipua ei tuntunut ja kaikki raajatkin liikkuivat, joten kampesin pystyyn. Rinnassa ja selässä kuitenkin tuntuu aikamoinen jomotus. Päätin kuitenkin kiertää vielä muutaman kierroksen, ettei jäisi ajamisen pelkoa. Kierrokset sujuivat hyvin ja vauhtiakin piisasi, toki ei ihan yhtä paljon kuin edellisellä kierroksella.
Perjantaina vaihtui taakse nastarengas, kun alkoi näyttää sille ettei jääradalle enää tule pääsemään. Nastarengas on kuitenkin hyvässä kunnossa, joten kevät jäällä sillä voi vielä ajaa. Takapiikillä ei kuitenkaan raski ajaa tiellä, koska piikit menevät helposti pilalle kovalla alustalla. Parit siivut mökkitiellä antoivat luottamusta nastojen pitoon.
Taakse nastaa piikkien tilalle.
Tänään sitten Mika kävi serkkunsa kanssa kokeilemassa ajaa jäällä kelkkaurilla. Kelkkaurat olivat kuitenkin päivän auringonpaisteessa pehmenneet niin pahasti, että se upotti koko ajan. Vähän matkaa edettiin, mutta sitten päätettiin kääntyä takaisin. Koneet joutuvat hangessa tarpomisessa liian lujille.
Jäältä mentiin testaamaan pieniä yhden kaistan tietä. Siirtymä maantielllä oli aikamoista, ei ole tämmöiset crossit tarkoitettu maantielle. Koneet huutaa ja matka ei oikein etene.
Yksikaistaiset tietkin osoittautuivat liian nopeiksi. Vauhtia tuli helposti liikaa ja kaarteet olivat liian löysiä, eikä niissä riittänyt enää tehot perää irroittamaan. Yksikaista teillä ei ollut näin mitään erikoisen hauskaa, vähän semmoista sunnuntaiköröttelyä. Näinpä siellä teillä ei kauaa viihdytty. Toki siinäkin hommassa hiki tuli ja olihan se lajinsa hauskaakin. Harjoittelualustaksi niistä teistä ei kuitenkaan ollut.
Yksikaistatiet ovat liian nopeita.
Mika vielä jatkoi mökkitien höyläämistä, siinä on pari hyvää kurvia ja päädyissä voi harjoitella nopeaa käännöstä. Muutamien vetojen jälkeen tie oli jo siinä kunnossa, että nastat kyntivät hiekassa. Sekin lysti piti lopettaa näin lyhyeen.
Ehkä nyt on alkanut crossihommissa rospuuttokausi, kun ei pääse jäälle eikä oikein tielläkään voi ajaa. Seuraavaksi täytynee rueta huoltamaan pyörää, takahaarukan laakerit pitäisi vaihtaa ja kaasun hirttämiselle pitäisi jotain keksiä.
Keli oli hieno, mutta parempiakin ajosessioita on ollut: rospuuttokeli.
Leave a Reply