Savolaisia surautuksia moottoripyörillä - Random adventures on motorcycles

2017

Keväthuolto

Samin mopo pääsi keväthuoltoon hyvissä ajoin ennen kesän reissua, aikaahan on vielä puolitoista viikkoa!

Öljynvaihto ei mennyt tällä(kään) kertaa ihan nappiin vaan öljyproppu tippui peittämään öljyn valutusastian suuaukkoa jolloin osa öljystä valui yli ja lattialle. No, tästä selvittiin isolla määrällä trasselia ja lattian pesulla. Muutoin huolto sujui mukavasti ja luonnollisesti öljynvaihdon yhteydessä vaihtui myös öljynsuodatin. Ilmansuodatin jäi vaihtamatta koska uudessa suodattimessa ei ollut samanlaista metallirunkoa kuin entisessä ja pelkona on että ilmaa pääsee menemään suodattimen ohi. Onneksi suodatin oli varsin puhdas joten sillä voi huoletta ajaa kunnes uusi suodatin on vaihdettu kunnolliseen.

Samalla kertaa asensin keskiseisontatuen takaisin, puuttuvan mutteri-holkki -hässäkän tilalle sain patentoitua toimivan virityksen. Keskituki helpottaa renkaanvaihdoissa ja muissakin huolloissa joten reissua ajattellenkin se on hyvä olla paikallaan.

Vaihdoin myös eturattaan kun se oli melko finaalissa kuten kuvasta näkyy. Takaratas ja ketjutkin on ostettuna mutta niiden kunto vaikutti niin hyvältä etten niitä kuitenkaan vaihtanut.

Lisäksi puhdistin ajovalon lasin sekä lampunsuojapleksin, kummasti kirkastui valot. Otin myös lisävalot pois pyörästä, niille kun on käyttöä oikeastaan vain syksyisin.

Jospa mopo näillä huolloilla olisi valmis reissuun. Mietinnässä on ollut myös ohjauslaakerin vaihto sekä venttiilien säätö ja sytytystulppien vaihto. Noista varsinkin venttiili-&tulpparemontti on kasigessussa melkoinen urakka joten voi olla että jää tekemättä ennen reissua.

Leave a Reply