Savolaisia surautuksia moottoripyörillä - Random adventures on motorcycles

2017

Kolinaa ja vatkausta

20.6.2017

Mika oli ajelemassa Kalajoen suunnalta kohti Tamperetta kun Seinäjoella tauolle mentäessä pyörästä alkoi kuulua ihmeellinen kolkatus. Ääni kuulosti vähän sille kun pyörän kumissa olisi patti joka ottaisi joka kierroksella johonkin kiinni.

Pienen tutkiskelun jälkeen mitään selitystä ei löytynyt, joten päätin jatkaa matkaa eteenpäin tauolle. Taukopaikalle mentäessä ääni ei hävinnyt, joten päätin käydä paikallisessa merkkiliikkeessä näyttämässä pyörää. Minulla oli mukana myöskin kyytiläinen, joten rikkinäisellä pyörällä ei huvittanut ajella.

Käynti Seinäjoen merkkiliikkeessä ei kuitenkaan tuottanut tulosta, eikä sielläkään vikaa saatu selville. Kyselin kovasti miten oireilee loppunsa edessä oleva takapyörän laakeri sekä hajoava kardaani. Niistä ei kuulemma tuommoinen kuvailemani ääni kuulu. Kuitenkaan kummankaan kuntoa ei liikkeessä tarkastettu. Aikansa pyörää katsottua siellä todettiin, että pyörällä on täysin turvallista jatkaa matkaa eteenpäin kohti Tamperetta.

Kävin sitten hakemassa kyytiläisen mukaan taukopaikalta ja näin matka jatkui. Vähän matkan päässä kolina oli taasen sen verran kova, että pysähdyin tien poskeen sitä ihmettelemään. Aikani sitä katseltua, en löytänyt siitä silmämääräisesti mitään normaalista poikkeavaa. Ja kun merkkiliikkeessä vielä oli todettu pyörän olevan kunnossa, niin jatkoin rohkeasti matkaa. Vähän merkkiliikkeen tulkinta alkoi jo kyllä epäilyttää.

Eikä siinä päässytkään kuin sata kilometriä kun ohitustilanteessa takapyörä ”muljahti” pahantuntuisesti. Käänsin pyörän suoraan ohitetttavan nenän edestä suoraan penkereelle ja pysähdyin välittömästi. Tuntui kuin koko takapyörä olisi irronnut tai kumi tyhjentynyt todella nopeasti. Vähän aikaa aikaa siinä penkereelle sitä ihmettelin ja vieläkään mitään ihmeellistä ei näkynyt.

Kun lähdin liikkeelle, niin pyörällä ei voinut kuin ajaa kävelyvauhtia, takapyörä lieppasi niin pahasti. Pääsin nilkuttamaan hädin tuskin ohituskaistatien loppuun.

Siihen se sitten tuli stoppi. Nyt kun tarkastelin takapyörää niin jarrulevyn pultti oli hangannut jarrusatulaan. Siitä voi päätellä, että takapyörä on liepannut jonkin verran. Pyörä oli siis nyt täysin ajokelvoton, matkaa sillä ei enää uskaltanut jatkaa. Oli aika tilata hinausauto paikalle.

Uunituoreet kommentit.

Jarrulevyn pultti osui jarrusatulaan, pultissa näkyy satulan alumiinia.

Lähempi tarkastelu paljasti, että laakerin stefa oli jo tullut pihalle. Joten takalaakeri oli ainakin sökö.

Lastin purku, kyytiläinen odottamassa hinuria.

Hinausauto tuli noin sadan kilometrin päästä Tampereelta. Sitä sai vähän aikaa odotella.

Näinpä kyytiläisen ja minun matka jatkui kohti Tamperetta hinausauton kyydissä. Seurueen toinen pyörä jatkoi kyytiläisen kanssa matkaa kohti Tamperetta.

Tampereella norsu pääsi lajitoverin viereen, harvemmin on tällä ”Suomi-värityksellä” pyöriä vastaan tullut.

Pyörä kuljetettiin Tampereella R.M. Heinon pihaan. Onneski siellä oli ollut päivällä näyttely, jota henkilökunta oli nyt kahdeksan aikaan purkamassa. Tietysti tilauskalenteri oli liikkeellä täynnä moneksi viikkoa eteenpäin. En halunnut jättää pyörääni sinne moneksi viikkoa ja ajaamaankin teki vielä mieli. Pienen neuvottelun jälkeen päästiinkin kohtuullisen hyvään lopputulokseen. Pyörä tulisi kuntoon ennen torstaita, jolloin oli tarkoitus jatkaa matkaa. Toki jouduin antamaan pienen lisäkorvauksen, mutta niinhän se aina hädässä tahtoo olla. Työ tultaisiin tekemään ylitöinä normaali päivän päätteeksi seuraavana päivänä.

21.6.2017

Kuten R.M. Heinolla eilen sovittiin, illalla tuli puoli kahdentoista aikaan viesti, että pyörä olisi valmis noudettavaksi. En kuitenkaan lähtenyt yön selkään, mutta seuraavana aamuna kävisin pyörän hakemassa.

22.6.2017

Kävin hakemassa pyörän, mutta en päässyt jututtamaan korjaajaa. Joten täysin en tiennyt mitä sille oli tehty ja mitä havaintoja korjauksessa oli tehty. Pari laakeria sinne oli kuitenkin vaihdettu. Ja ylityökorvauksen kanssa hintalappu oli melkoinen.

Heti ajoon lähtiessä huomasin, että kolinaa laakerin korjaaminen ei ollut poistanut. Kyseessä olisi siis kaksi erillistä ongelmaa, joista vain toinen on nyt korjattu.

Kolinasta huolimatta matka jatkui kohti Kuopiota ja sieltä vielä mökille. Kilometrejä Tampereelta mökille tuli vielä yli 400km. Matka meni ihan mukavasti, mutta kolina ei antanut rauhaa. Kolina esiintyi aina pienellä nopeudella ja veto päällä. Kolinan lisäksi äänessä oli säännöllisin väliajoin vielä klonkse mukana.

23.6.2017

Oli aika siirtää pyörä verstaalle ja alkaa tutkimaan mikä sitä oikein vaivaa. Nostin pyörän keskituelle ja laitoin pyörän käyntiin. Sitten vaan pykälä silmään ja kuuntelemaan. Pyörästä kuului näin takapyörä ilmassa ihan kauhea kolina ja klonkse. Se sai pyörän ihan heilumaan värinän ja kolinan mukaan. Serkkupojatkin tulivat mukaan, mutta syyn lähdettä ei oikein saanut selville, mutta jokin siinä oli pahasti pielessä. Mikään pieni välys ei voisi saada aikaan näin suurta värähtelyä ja klonksetta.

Näinpä oli aika rueta purkamaan pyörää. Ensimmäiseksi lähti takaosasta kaikki irti kardaani mukaan lukien aina vaihdelaatikolle asti.

Perä ja kardaani irrotettu pyörästä.

Kun paikallaan oli vain laatikko, niin ääni ei ollut enää niin voimakas ja selkeä. Mutta pieni kolina siitä vieläkin kuului. Vetoakselia ei saanut rasitettua kuitenkaan juuri ollenkaan, joten vaihdelaatikolle ei saanut kuormaa. Vähän jäi mysteeriksi mistä ja mikä äänen aiheutti. Täyttä varmuutta äänen lähteestä ei näin ollut. Päätin kuitenkin vielä purkaa laatikon pois ja avata senkin.

Pyörä huoltoasennossa, vaihdelaatikkokin irroitettuna.

Siihen loppui päivän aherrus olihan nyt kuitenkin juhannusaatto. Aika lähteä saunaan ja jatkaa puuhastelua seuraavana päivänä.

24.6.2017

Tänään oli vuorossa vaihdelaatikon avaaminen ja sen tarkempi tutkiskelu.

Homma alkoi laatikon pesulla.

Sitten vaan laatikosta pultit irti ja naputtelemaan laudalla kylkeen. Aika helposti laatikon kuori irtosikin, kun laakeripesiä ensin oli lämmitetty hyvin.

Potilas pöydällä valmiina avaukseen.

Laatikosta irrotettu kuori.

Eipä siitä juurikaan hullua hurskaammaksi tullut. Ainut havainto joka siitä tuli tehtyä, on että kun vaihtajan rumpu liikkuu vähän niin se saa aikaan kolinaa ja hampaiden osumisen väärin. Toisen akselin ratas osuu silloin kahteen toisen akselin rattaaseen kerrallaan.

Vaihtajan rummun liikkuessa hampaat osuu väärin.

Mitään muuta siitä ei oikein selvinnyt. Hampaat olivat kunnossa, eikä mitään metallin palojakaan löytynyt. Seuraavaksi oli vuorossa akseleiden irrotus myöskin vaihdelaatikon kannesta.

Akseleita tarkastellessa irtaaltaan ei mitään silmillä havaittavaa vikaa löytynyt. Aavistuksen laakereissa oli välystä, mutta onko sitä niin paljon, että se voisi kyseisen kolinan ja klonkseen aiheuttaa. Vähän epävarma olo vielä vian syystä jäi. Mitään varmaa selitystä äänelle ei siis ole löynynyt. Ainut mikä on varmaa on se, että se tulee voimansiirrosta eli kone saa toistaiseksi olla rauhassa.

Akselit irrotettu vaihdelaatikon kannesta.

Laakereiden irroitus askeleista jää toiseen kertaan kun tarvittavat ulosvetäjät olivat kaupungissa.

Vaikka varmuutta ei ole, niin lähden varmaan yrittämään laakereiden vaihtoa. Jos sillä vika ei tule sillä kuntoon, varmaan vaihtoon menee sitten koko laatikko sekä kardaaniakseli. Täytyy myös selvittää että oliko perään jäänyt vanhan laakerin kunto tarkastettu perälaakerin korjauksen yhteydessä.

26.6.2017

Heti maanantaina riensin laakerikauppaan kyselemään löytyykö laakereita ja mitä moiset laakerit maksavat. Kyllähän ne löytyivät ja vieläpä hyllystä. Laakereille ja stefoille jäi hintaa yhteensä 56€ eli eipä paljon mitään. Projektin onnistumiseksi kävin ostamassa myös vähän uusi työkaluja. Tarvitsin uuden ulosvetäjän ja tarkkuustyöntömitan sekä vähän kylmäspraytä, bräkleeniä ja tietty vaseliinia.

30.6.2017

Perjantaina mökille tultua aloitimme serkkupojan kanssa laakereiden vaihdon laatikon akseleille.

Ennen laakereiden irrotusta mitattiin välykset rakotulkilla laakeria lähimmästä liikkuvasta hammasrattaan välistä sokkaa vasten. Mittauskaluston ollessa heikko päädyin ratkaisuun, että laakerit sijoitetaan samaan paikkaan missä vanhatkin laakerit ovat olleet. Akselin päästä mittaamalla en saanut tarkkuustyöntömitalla riittävän luotettavaa tulosta, mutta rakotulkki tuntui toimivan. Jää ajan nähtäväksi oliko ratkaisu oikea, parempaakaan vaihtoehtoa ei kyllä ollut tarjolla.

Sisään- ja ulostuloakseleissa ei ollut mitään ihmeellistä, laakerit sai vedettyä ulos ihan ohjekirjan mukaisesta. Ulostuloakselissa molempien päiden laakerit vedettiin hammasrattaan takaa. Sisääntuloakselilla veto tehtiin suoraan laakerin takaa. Vähän siinä laakerin takana meinasi olla pieni väli isolle ulosvetäjälle, mutta homma onnistui kuitenkin ihan hyvin ja ulosvetäjän leuat kestivät vaikka tehtiin ihan ulosvetäjän reunalla. Keskiakselin toista laakeria ei voinut vetää rattaan kanssa koska ratas on kiinteä, tämä laakeri irtosi helposti tuurnalla.

Kaikkien laakerien irrotuksesssa käytettiin kylmäspraytä helpottamaan irrotustyötä. Eikä niiden irrotuksessa ollutkaan mitään ongelmaa.

Laakereiden laittamisen paikalleen käytettiin lämpöpuhallinta laakerin lämmittämiseen ja kylmäspraytä akselille. Laakerit suljahtivatkin helposti paikalleen. Paikat katsottiin rakotulkilla kohdalleen. Asennuksen jälkeen akselit uusien laakereiden kera laitettiin pakastimeen odottamaan seuraavan päivän asennusta.

Ulosvetäjäsarja, jolla homma onnistui. Vastaava bemmun oma sarja olisi netissä ollut 250€ ja toimitusaika jotakin, tämä löytyi suoraan hyllystä.

Tätä tuurnasarjaa myös tarvittiin.

Laakerit viettivät yönsä pakkasessa.

1.7.2017

Sitten oli edessä tarinan tähän asti jännittävin päivä: laatikon kasaaminen ja testaus.

Homma alkoi ihan ohjekirjan mukaan akseleiden kiinnityksellä laatikon kuoreen. Siinä ei ollut mitään erikoista, kunhan vaan muisti laittaa keskiakselin vaihtajavivun paikalleen.

Akseleiden jälkeen piti laitella vaihtajarumpu paikalleen. Siinä oli jo vähän päättelyä. Lähtökohdaksi otetttiin purkuvaiheen valokuva. Sen jälkeen katsottiin että rummun ääriasennossa kaikki vaihtajavivut ovat matokolojensa äärilaidasta. Tämän jälkeen aloitettiin testaaminen miten vaihteet toimivat. Aluksi hämmennystä aiheutti kun akseleita pyöritettiin rattaista. Homma ei tahtonut millään toimia loogisesti. Homma parani merkittävästi kun pyörimistä tehtiin suoraan akselin päästä. Tätä työtä helpottaisi merkittävästi jos käytössä olisi vaikka vanha kytkinlevy, joka helpottaisi akselin pyörittämistä. Samoin akseleita piti vähän tukea, koska jos ne olivat yhtään vinossa ei vaihteet tahtonut kunnolla vaihtua. Lopulta saimme kaikki vaihteet toimimaan normaalisti ja vapaakin löytyi. Vaihtaminen tehtiin suoraan rummusta ilman vaihtaja-akselia.

Vaihtaja-akselin laittaminen oli helppo homma, kun vaan katsoi että palautinjousi tulee oikein. Paikalleen laittaessa piti vähän vaihtajarumpua nostaa asennuksen helpottamiseksi. Myöskin laatikon kuoreen jäänyt jousen akselitappi on syytä irrottaa  ja kiinnittää kanteen jos se ei siinä ole. Me yritimme asentaa aluksi tappi kuoressa, mutta sillä tavalla asennus ei onnistu.

Sittenpä meillä oli kaikki akselit ja tapit yms. kannessa kiinni ja seuraavaksi oli aika laittaa kuori paikalleen. Tiivisteliiman puuttuessa laitoin hiukan lukkoliimaa varmistamaan kannen ja kuoren sauman tiiveyden. Kuorta sai kyllä hakata kumivasaralla aika kovasti ennen kuin kuori painui pohjaan. Kuori oli lämmitetty niin kuumaksi että sitä just ja just kärsi koskettaa. Laakereille laitettiin aavistus kylmää. Viimein kuori oli kiinni ja oli aika vetää pultit kiinni.

Pulttien asennuksen jälkeen testattiin vieläkö vaihteet pelaa. Ja ihmeen kaupalla kaikki kuusi vaihdetta ja vapaa sieltä tuntui löytyvän. Sitten olikin kahvin paikka, jonka jälkeen laatikkoon laitettiin öljyt.

Sitten alkoi laatikon ja muiden osien paikalleen laittaminen. Ennen laatikon asennusta vaihdoin vielä uuden kytkimen, vaikka vanha näytti ihan hyvälle. Uuteen verrattuna kulumaa oli vain 0,3mm. Osien takaisin asennuksessa on aina lisäkäsi avuksi. Pyörän runko on helpompi tiputtaa alas kun molemmilla puolilla on silmät seuraamassa ja sormet ohjaamassa ettei mikään jää laskeutuvan rungon väliin. Tavarat löysivätkin helposti paikalleen, tämä oli Mikalle jo rutiininomaista hommaa, sen verran monesti tämä työvaihe on tehty.

Laatikko paikallaan, on ensimmäisen testin aika.

Pyörä saatettiin nopeasti käynnistyskuntoon, että laatikko päästäisiin testaamaan. Edes pakoputkea ei asennettu ennen ensi testiä, äänet olivatkin siten aika mahtavat. Kaikki näytti pelaavan ja vaihteet toimivat. Ainut pieni kauneusvirhe oli, että vaihteennäyttö ei näyttänyt vaihteita. Se oli pieni murhe, laatikko kuitenkin toimi ja piti öljytkin sisällään, eikä kolinaa kuulunut. Nyt Samikin saapui apuriksi paikalle.

Seuraavaksi paikalleen menivät äänenvaimennin, kardaani, perä sun muut osaset. Kardaanitunnelin asennukseen piti sorvata 30mm hylsystä erikoistyökalu. Tunnelin kiristämiseen käytetään neulalaakeria, joka kiristetään 10Nm momenttiin ja sen ympärillä oleva lukkomutteri 150Nm joten tarvitaan kyljestä auki oleva hylsy jotta ulompaa mutteria voi kiristää ja sisempää pitää samalla paikallaan.

Kaikki osat rengasta lukuunottamatta paikallaan.

Sitten vaan testiä. Ja mitään ei kuulu, nyt alkoi tulla jo hyvä fiilis. Homma onnistui ja kolina oli poissa. Sitten vaan rengas paikalleen ja testaamaan.

Renkaan paikalleen laittamisen jälkeen kolina alkoi taas kuulua. Voihan hitto!

Video perän kolinasta.

Siihenpä se hyvä fiilis sitten loppui. Kolina oli ihan samanlainen kuin aikaisemmin. Nyt se ei voinut kuulua laatikosta, kaikki laakerit oli vaihdettu. Eli jäljellä on kardaani tai sitten perä. Perä on korjattu merkkiliikkeessä, joten se tuskin on rikki, joten ääni täytyi kuulua rikkinäisestä kardaanista. Tämä tuntui kuitenkin hurjalle ajatukselle, koska mitään välystä kardaanissa ei ollut tuntunut. Homma jäi mietityttämään ja se ei nyt ratkeaisi.

2.7.2017

Aamulla vielä asiaa vielä mietittyä tulin siihen tulokseen, että irrotan ja avaan perän. Vika on pakko olla siellä syystä tai toisesta.

Irrotin perän ja aloin sitä purkamaan. Heti öljypropun irrotuksessa huomasin, että kaikki ei ole kohdallaan. Magneettipropussa oli metallihilettä.

Sitten vaan kuori perästä irti ja välyksiä ihmettelemään. Ja kyllähän siinä akselissa oli aika paljon välystä.

Päättäisvälys.
Akselin välys.

Eipä siinä ollut enää mitään epäselvää mistä ääni tulisi. Jos akseli jonka chimmaus tehdään 0,05mm tarkkuudella heiluu moneen suuntaan yli millin, niin ei voi toimia oikein. Perä oli siis rikki syystä tai toisesta. Eipä tälle voi mitään nyt tehdä vaan jättää osat pöydälle.

Seuraavaksi pitää selvittää korjaamon kanta asiaan. Jos sieltä ei myönnetä mahdollista virhettä täytyy tilata kokonaan uusi perä. En usko että kotikonstein saa nuin tarkan chimmauksen tehtyä. Helpompi ja varmempi on tilata kunnostettu perä. Kunnostetulla perällä on hintaa vähän päälle 600€. Ja jos joudun ostamaan koko perän menee korjaamolle maksettu yli 800€ hukkaan. Sitten vaan odottamaan arkea että pääsen soittamaan liikkeeseen ja kuuntelemaan vastinetta.

3.7.2017

Heti maanantaina soitin Heinolle ja kyselin, että missä vika voisi olla. Huollosta lupasivat selvittää asiaa asentajalta. Laitoin vielä yllä olevat videot heille analysoitavaksi, kysymyksellä onko toiminta normaalia.

Kymmenen minuutin päästä sieltä soitettiin, että ei välystä todella nuin paljon saanut olla. Heidän mukaan päälakerin asennuksessa ei ole välystä ollut ollenkaan. Todennäköisesti sinne on jäänyt metallia, joka on ajossa särkenyt laakerit. Pyysivät postittamaan perän heille takuukorjaukseen. Vaikka kysyin, niin minulle ei vielä tässä vaiheessa selvinnyt mitä kustannuksia siitä minulle tulee. Postikulut menevät heidän maksettavaksi ja korjaus luvattiin tehdä heti kun perä sinne saapuu tai saapumista seuraavana päivänä. Tähän mennessä reklamaatiota on minusta käsitelty varsin mallikkaasti.

Kävin hakemassa perän mökiltä ja laitoin sen matkahuollon kautta menemään kohti Tamperetta. Paketti pitäis olla huomenna puolen päivän aikaan perillä. Näyttäisi siis sille, että saisin perän takaisin vielä tällä viikolla ja pääsisin viikonloppuna asentamaan sen paikalleen.

Aika näyttää miten käy ja mitä ovat kustannukset.

10.7.2017

Ihan ei perän korjauksen aikataulu pitänyt. Soittelin liikkeeseen torstaina 6.7., eikä mitään oltu vielä tehty. Perä oli saapunut sinne tiistaina, mutta työntekijöillä oli ollut muuta menoa iltaisin, eikä ylityön mahdollisuutta ollut. Minulle luvattiin, että torstaina saavat perän kuntoon ja perjantaina toimittavat sen matkahuoltoon, joten saisin viikonloppuna pyörän ajoon. Soitettua perjantaina liikkeeseen en saanut viiden yrityksen jälkeen ketään puhelimeen. Sitten kolmen jälkeen iltapäivällä kyllästyin ja soitin matkahuoltoon. Minulle ei ollut tulossa sillä  hetkellä pakettia eli pyörä ei olisi ajokunnossa viikonloppuna. Tänään soittelin ja muutaman yrityksen jälkeen minulle vastattiin. Ilman selityksiä sanoivat tänään postittavansa paketin, joten se pitäisi olla minulla huomenna. Saas nähä!

12.7.2017

Tänään hain paketin postissa, mutta asentamaan en viitsi lähteä. Täytyy pidättää jännitystä viikonloppuun eli muutama päivä. Nyt ainakin sormella koeteltuna peräakselin välys on merkittävästi aikaisempaa pienempi.

14.7.2017

On aika asentaa perä paikalleen. Itse asennuksessa ei ollut mitään ihmeellistä. Perä asettui mukavasti paikalleen ja oli testauksen aika.

Ensin ilman pyörää.

Kaikki näyttää hyvälle kunnes pyörä asennetaan paikalleen. Sitten alkaakin kauhea kolina:

Kevyesti jarruttaen.

Liikkeellelähtö 1

Liikkeellelähtö 2

Eipä tuo ihan normaalille tunnu. Yritin tarkastella ja kuunnella mistä kolina tällä kertaa kuuluisi. Ei täysin erota kuuluuko äänet perästä vaiko laatikon suunnalta. Nyt omat neuvot ovat käytetty ja on pakko turvautua ulkopuolisen apuun. Itse purkamalla tuosta ei enää viisaammaksi tule, eikä lisävikoja löydä.

16.7.2017

Laittelen kurapyöräilijöiden palstalle kysymyksen ja videot, josko sieltä löytyisi vastausta. Tietenkään videoiden perusteella ei juurikaan voi sanoa missä se vika voisi olla. Sami vielä ehdottelee, että olisiko ongelma taka-akselin laakereissa. Ihan en osta ajatusta, mutta voihan se olla niissäkin se vika.

17.7.2017

Heräsin aamulla kolmen aikaan ja sain välähdyksen, että entä jos vika onkin Samin sanomissa taka-akselin laakereissa. Pari tuntia pyöriessäni olin sitten viiden aikaan jo lossilla menossa mökkiä kohti tarkistamaan voisiko akselin laakerit sittenkin olla syypää kolinaan. Irrotin takapyörän ja sen jälkeen väänsin rengasraudalla perän ääriasennoista toiseen kun pelkkä napa pyöri. Ei havaittavaa muutosta äänessä. Kokeilin myöskin rengas paikallaan, mutta en saanut kolinaan muutosta vaikka liikutin perämurikkaa kardaanitunnelin kiinnityspisteen ääriasennosta toiseen.

Eipä siinä auttanut kun palata kotiin ja kymmenen aikaa soitella korjaamolle olisiko heillä antaa lisäohjeita mistä lähteä vikaa etsimään.

21.7.2017

Korjaamolla ei viikon aikana tullut mitään valaisevaa vihjettä. Kaikki muut ovat heidän mukaan mahdollisia vikakohteita paitsi perä joka on nyt kunnostettu kahteen kertaan.

Varasinkin ajan toiseen korjaamoon jonne pyörä maanantaina siirtyy tutkittavaksi, jos en viikonloppuna keksi jotain varmaa ratkaisua.

23.7.2017

Viikonloppuna tutkiessa ei mitään uutta selvinnyt. Testasin pyörää vaihtamalla vaihteita ilman kytkintä. Vaihteet menivätkin todella hyvin päälle raakana. Samoin testasin takapyörä rullien päällä ajamista. Silloin pyörästä ei kuulunut mitään ylimääräisiä kolinoita.

Ääni näyttää siis kuuluvan aina liikkeelle lähdettäessä. Voisko kysessä olla kytkin ja sitten loput olisi normaalia välystä? Kytkinlevyhän siihen on vaihdettu, mutta asetelma on vanha.

Mitään järkevää en löytänyt ja niinpä pyörä on lavetilla menossa kohti korjaamoa.

24.7.2017

Nyt on haettu ”lausunto” toisestakin merkkiliikkeestä. Mitään varmaa siitä ei osaa sanoa ilman purkamista, mutta kyllä vahvin epäily kohdistuu kytkimeen. Siitä kun on kertaalleen asetelma käytetty tulikuumana, samalla kun varsinainen levy paloi poroksi.

Seuraavaksi tilaan kytkimen kokonaisuudessaan ja asennan sen paikalleen, katsotaan sitten kuuluuko vielä ääntä. Vaihtotyö jää hankalasti reissuun lähtöä edeltävään viikonloppuun. Joten jännitettävää piisaa.

30.7.2017

Kävin purkamassa pyörästä kytkimen pois ja silloin vika varmistui. Kytkinlevy ei ottanut kiinni paineasetelmiin kuin kolmasosaltaan levyn ulkolaidasta. Tarkempi mittailu painelevyihin paljasti, että ne ovat kierot. Sitten vaan odottamaan uutta kytkintä ja testailemaan olisiko se ainoastaan enää kytkimestä kiinni.


2.8.2017

En malttanut odotella viikonloppua, vaan lähdin töiden jälkeen asennushommiin. Serkun avustamana kytkin oli paikallaan ja koko pyörä ajokunnossa parissa tunnissa. Sitten vaan pelonsekaisin tuntein testaamaan. Ja niinhän siinä sitten kävi, että kolina oli poissa. Kytkimestä kuitenkin lähti aikamoinen kärvänä, mutta se liittynee uuteen kytkimeen. Nyt pitäisi sitten suorittaa rauhallinen sisäänajo. Koeajolenkillä ei tullut mitään uutta ilmi ja vaihteetkin menevät nyt entistä tarkemmin päälle kiitos uusien laakereiden.


Näinpä se pyörä on vihdoin taas ajokunnossa. Uutta osaa tuli aika kivasti ja nyt on edessä huolettomia kilometrejä voimansiirron osalta tiedossa.

Leave a Reply