Kiova-Odessa-Tiraspol-Chisinau
Eilisen pitkän päivän jälkeen ei ollut mahdollista nukkua riittävästi koska edessä olisi liki 700km ja kaksi ehkä haastavinta rajan ylitystä.
Niinpä aamupalalle kavuttiin vaivalloisesti pikkuisen vailla kahdeksan. Kello oli soimassa puolelta, jolloin Mika olikin jo kerennyt kirjoitella blogia reilun tunnin. Tänään lähdetään pitkään päivään kohtuullisen väsyneenä.
Kuva aamupalasta.
Aamupalan jälkeen pakattiin reippaasti kamat ja lähdettiin liikenteeseen. Tiukan aikataulun vuoksi kaupunkikierros jätettiin toiseen kertaan. Käytiin kuitenkin katsomassa kuuluisa Äiti synnyinmaa-patsas jolla on kokeutta yli sata metriä. Eipä sen juurelle jääty vetistelemään vaan Mika juoksi portaat ylös nappaamaan kuvan ja Sami vartioi pyöriä. Pyörillä päästiin ajamaan ”jotenkin hassusti” patsaan taakse.
Kuva äiti patsaasta.
Kuvaussession jälkeen otettiin suunta kaupungista pois ja kohti Odessaa ja Mustaa merta. Kaupunkialueella matka vähän mateli vaikka kaistoja olikin käytössä neljä suuntaansa. Siellä me kuitenkin aika näppärästi puikkelihdimme, sen enempää ruuhkasta välittämättä. Täälläkin mopokaverit vetävät tervehdyksen seitsemän kaistan yli käsi pystyssä. Ei jää kaverit epäselviksi.
Kaupungin ulkopuolella tie muuttui moottoritieksi jolla pystyimme pitämään hyvää matkanopeutta. Ensimmäiseen kolmeen tuntiin taitoimme 350km ja siihen mahtui yksi pysähdyskin. Ihan mukavat olivat maisemat, mutta mitään erikoista nähtävää ei ennen Odessaa vastaan tullut. Näinpä ajoimme aika reipasta siirtymää koko Kiova-Odessa välin, vauhdin vaihdellessa 130-150km/h. Ja jos joku luulee että 150km/h on paljon, niin ei tuolla vielä pysytä keulalla. Autoja meni ohi (toki vain muutamia) viuhahtaen, mm. Porsche jolla oli varmasti yli 200 km/h vauhtia!
Odessaan saavuttaessa oli mukavaa maisemaa vesistöineen ja maisema muuttui pohjoisen tasaisuudesta hieman mäkisempään. Kuvaamaan ei ruettu kuin kypäräkameroilla, koska ei meillä ollut aikaa tuhlata turhiin pysähdyksiin. Ja onhan tuota luontoa nähty.
Odessassa huomattiin selvästi, että ollaan suurkaupungissa. Siellä rakennuskanta vaihteli todella paljon hyvän ja surkean välillä. Samin navi oli laitettu suunnistamaan suoraan merenrantaan lounaspaikkaan. Perille päästyä huomasimme, että kyseessä oli vain baari, joka on auki iltaisin. Tänne mennessä huomasimme kuitenkin viihtyisän ruokaravintolan joka oli auki. Kävimme noutamassa merestä tuliaisia ja pesemässä kädet ja sitten siirryimme ruokailemaan.
Paikka lounaalle ei juuri parempi voi ollakaan. Puitteet olivat mitä parhaat eikä ruokakaan ollut ollenkaan huonoa.
Kuvia käsien pesusta, ruokapaikasta ja ruuasta.
Vatsat täynnä lähdimme ajamaan kohti Transnitrian rajaa. Tie sinne oli aika vaihtelevan huonoa. Surkean ja erittäin surkean välillä, ehkä en kovin vähällä omalla autolla sinne menisi kurvailemaan. Pyörällä se on vielä helppoa väistellä reikiä, mutta kaikkea ei kerkiä. Onneksi matkaendurossa jousitus tasaa montut, en usko että millään sportti-pyörällä olisi kovin huikea kokemus.
Rajalle kuitenkin päästiin ja ensimmäisen portin jälkeen näytti että tämähän menee kivasti ja ollaan hyvissä ajoin hotellilla. Jonoon ilmestyi myös aikaisemmin tien varressa nähdyt pyörät. Hetken yksi pyöräilijöistä näytti ihan Ewanille pari kymmentä kiloa keveympänä versiona.
Kaverukset tulivat meitä jututtamaan ja selvisi, että he ovat Norjasta ja ovat kuvaamassa jotain dokumenttia. He liikkuvat kahdella pyörällä (kasikessuja) ja heillä on mukana huoltoautokin, aikamoista sakkia. Siinä vaihdeltiin normaaleja kuulumisia jonon edetessä hitaasti. Norjan kaverukset olivat menossa kiertämään Mustaa merta ympäri.
Kuva Samista ja norjalaisista.
Ensimmäisen aseman viimeisellä luukulla selvisi, että meidän pitää mennä maksamaan ajoneuvoista maahantulomaksu. Rakennus sijaitsi tullin vieressä ja siellä ei osattu juurikaan englantia. Maksua varten piti täyttää lanketti, jonka täyttöön erikoistunut yrittäjä sen meille täytti. Meidät ohjattiin suoraan pieneen ja kuumaan huoneeseen, vähän jännitti että mitä hittoa. Huoneeseen meidät ohjasi semmoinen kaksi metrinen rajakarpaasi, mutta onneksi lapuntäyttäjä oli ystävällisemmän näköinen naishenkilö. Lapun täyttäminen tapahtui tietysti korvausta vastaan. Sami yritti vähän venkoilla vastaan, että miksi ja mikä tämä maksu oikein on. Mika oli sitä mieltä, että maksetaan vaan kiltisti ja jatketaan matkaa. Vaikka homma olisikin jostain syystä laitointa, emme sille mitään voisi.
En tiedä olisiko voinut edes itse lappua täyttää, mahdollisesti. Sitä meille ei kerrottu, mutta ei kyllä tajuttu kysyäkään. Seinällä oli jotain hieroglyyfeillä varustettuja lappuja, mahdollisesti malleja. Niiden tarkoitus ei meille selvinnyt. Yritimme ottaa tilanteesta kuvia, mutta nehän ryökäleet ei siihen suostuneet. Meillä oli aika hauskaa taasen siellä neitokaisen boksissa, mitähän lie virkailija ajattellut. Lapuntäyttäjäneittokainen kirjoitti meille liput ja ilmoitti että se maksaa hänen palvelun ja maahantulomaksun kanssa 187 paikallista rahayksikköä.
Sittenpä se episodi alkoi: only in cash and local money!!!
Siinä sitä sitten selviteltiin, että ei käy kortti, eikä käy eurot. Meillä oli kymppi euroja ja jonkin verran Unkarin rahaa. Vaan eipä kelvannut. Tarjosivat eikun vaan toinen rajan yli hakemaan paikallista valuutta. Pyörät eivät pääse yli ilman maahantulomaksua. Siinäpä sitä sitten arvottiin, mennä maahan jota ei ole olemassa hakemaan jalan rahaa, eikä mitään hajua mistä rahaa saisi.
Onneksi samaan rakennukseen olivat myös norjalaiset ystävämme saapuneet. He painivat saman ongelman kanssa. Heillä oli sentään euroja, mutta ei paikallista valuuttaa. Ja heillä oli mukana auto, johon heidänkään rahat eivät riittäneet. Aikaisemmin olimme ymmärtäneet, että voisimme maksaa euroilla ja sami kävi vielä kysymässä paljonko maksu on euroina. Saimme norjalaisilta kymmenen euroa, joten meillä oli kaksikymppiä kasassa. Luulimme että näillä selviämme.
Menimme sitä tarjoamaan, mutta eihän se kelvannut. Onneksi vähän nyrpeänä lanketintäyttäjä täti vaihtoi omasta kukkarostaan meidän 20euroa paikalliseksi valuutaksi. Ihan ei tullut vaihtokurssia tarkistettua, koska yllättäen netti ei pelannut. Ihan sama jos sillä kaksikymppisellä selvittiin. Saimme siis paikallista valuuttaa ja maksut suoritettua. Näin olimme vapaat jatkamaan matkaa uudestaa raja-asemalle maahantulomaksukuitin kanssa.
Norjalainen oli yrittänyt käydä nostamassa rahaa Transnitrian puolelta mutta kortit eivät olleet pelanneet. He jäivät asemalle miettimään miten pääsevät yli, kun me lähdimme matkaan. Pääsimme nyt rajasta suhteellisen vikkelästi kun paperit oli kunnossa. Sitten vaan bensaa mopoihin ja kohti Tiraspolia ja sieltä Chisinauhin.
Transnitriassa ollaan.
Ennen kuin päästiin matkaan, piti mopot vielä tankata. Sehän kävi näppärästi, ajoimme vaan bensa-asemalle ja ukot tuli laittamaan tankit täyteen. Vaan sitten uudestaan: only in cash and local money!!! Just joo, noh nyt saatiin kuitenkin vihjeet mistä rahaa saisi. Sami lähti sitä sitten hakemaan, että päästäisiin jatkamaan matkaa. Pitkän odottelun jälkeen Sami tuli takaisin, eikä ollut saanut rahaa nostettua. Eipä siinä sitten auttanut kun Mikan lähteä rallienglannilla yrittämään rahaa nostamaan. Nostopaikan edessä näin norjalaiset jotka olivat saaneet nostettua rahaa. Menin hyvillä mielen rahaa nostamaan. Aikamoisen säädön jälkeen päästiin rahaa nostamaan, mutta se tyrehtyi PIN-koodiin. Ei vaan mennyt läpi! Eli sama ongelma kuin Samilla. Paikalla tuli onneksi norjalainen kaveri joka osasi minun mielestä täydellistä Venäjää. Taas olivat norskit savolaisjoukkuetta auttamassa. Ei ollut kovin maailmanmatkaaja olo kun ei itse selvinnyt. Siinä sitten yritettiin myös norjalaisen korttia joka oli äsken toiminut, mutta eipä toiminut sekään. Lopulta norjalainen kaivoi taskusta euroja, jotka vaihdettiin paikalliseksi valuutaksi minulle mukaan. Oltiin kahteen kertaa maksettu norjalaisten euroilla meidät ”vapaaksi”. Yritin samantien tehdä siirron norjalaisen tilille, mutta hänellä ei ollut kansainvälistä tiliä joten siirto ei onnistunut. Sovimme että palaamme sähköpostein asiaan kunhan reissut on päätöksessä, ellei sitten vielä nähdä.
Näinpä pääsin tukulla paikallista valuuttaa pelastamaan meidä pois bensa-asemalta. Raha oli kyllä aika leikkirahan näköistä. Ja kolikkokin oli ”pahvia”. Nyt kuitenkin päästiin jatkamaan matkaa eteenpäin kohti Tiraspolia. Meidän vielä laitellessa kamoja kasaa norskit surauttivat ohi, riikkarit morjestukseksi soiden.
Paikallista valuuttaa.
Mekin lähdimme sitten kohti Tiraspolia ja saavutimme norskit juuri ennen kaupunkia, eivät taida ajella kovinkaan kovasti. Norjassakinhan on tunnetusti kova liikennekuri. Kaupunki näytti kyllä aika ränsistyneelle, mutta ei kuitenkaan niin pahalle kuin olisimme kuvitelleet. Siellä oli muutamia hienojakin rakennuksia. Katukuvassa silmiin pisti sotilaiden määrä, näyttivät vähän inttipojille. Eivät kantaneet aseita ainakaan näkyvästi, toisin kuin rajalla.
Tiraspolin jälkeen saavuimme Transnitrian ja Moldovan rajalle. Siellä oli todella ystävällinen ja sutjakka meininki vaikka kieltä ei hirveästi osattu. Transnitrian tullimiehelle piti taasen vähän kaasutella ja antaa ääntä, sitähän lähtee varsinkin kun rynkyn omaava mies sitä pyytää;) Moldovan raja-asemalla meitä oli vastassa sitten ystävällinen poliisi joka ohjasi meidät oikealle luukulle. Saatin leimat passiin, että olemme tulleet maahan sekä maan esitteet. Siis esitteet! Eipä ole muualla saatu. Oletus oli, että joudumme hakemaan passiin leimat jostain Chisinaussa olevasta konttorista.
Loppupätkästä ajoimme vesisateessa joka kasteli hanskat mutta ei muuta. Päädyimme hotellille hyvissä ajoin eli kymmenen aikoihin. Päivälle tuli siiis mittaa reilu kolmetoista tuntia ja kilsoja kelattiin karvaa vaille 690.
Hotelli oli ihan kiva ja pääsimme nauttimaan myöskin parivuoteesta. Sami kävi kuitenkin hakemassa meille omat peitot, ettei nyt ihan mahdottomaksi. Pyyhkeenä oli taas semmoinen postimerkki ja suihkusta tuli vettä aika hiljalleen, mutta lämmintä vettä kuitenkin.
Muutama kuva hotellista. Sami purkaa kamoja.
Aikamoinen penthouse.
Suihkun jälkeen käytiin vielä aulabaarissa nauttimassa oluet. Ja millä todennäköisyydellä voi tavata Chisinaussa kaverin joka tulee Brasovista, jonne me olemme menossa. Semmoinen kuitenkin tavattiin ja saatiin hyviä vihjeitä mistä ja miten meidän kannattaa Romaniassa ajaa.
Siinäpä se on päivän reitti.
Päivä oli kyllä vaihderikkain tähän mennessä. Oikein mukava, kaikista selvittiin hengissä ja ilman vaurioita. Hauskaa oli, eipä tuolla säätämiselle osaa kuin nauraa. Näillä eväillä kohti huomista.
Linkki norjalaisten sivustolle, aika samanlaista settiä;) Askeladdene
Videokooste päivän ajoista ja tarinoista.
Leave a Reply