Kaukasus 2019 – päivä 4 – Savon Surauttelijat

Volgograd – Vladikavkaz 840km

Tänään oli tarkoitus lähteä hyvissä ajoin liikkeelle, että jäisi illalla aikaa levätä huomisen vuoristoa varten. Ajallisesti voittaisin tänään tunnin, mutta ajoaikaan se ei vaikuta.

Herätys oli kuudelta ja aamupalalla olin heti puol seiska. Ennen aamupalaa pakkasin tavarat ja vein toisen kassin jo pyörälle.

Aamupala oli kyllä hyvä niin kuin neljän tähden hotellissa voi olettaa, myös palvelu pelasi. Mukava siellä oli hengata ryttyisellä t-paidalla, kun muilla oli puvut päällä. Aamiaisen lisäksi vedin vielä kunnon pirtelön ja tein yhden satsin mukaankin. Luvassa oli pienempää tietä ja energiaa tulen tarvitsemaan.

Aamupalan ja pukemisen jälkeen olin lähtövalmiudessa puol kahdeksan paikallista aikaa. Lähtö oli koleaan, sateiseen ja pirullisen tuuliseen säähän. Kaupungista pääsin taas nopeasti eroon ja kolmekaistainen tie alkoi parin korttelin päästä. Ensimmäiset 30km meni aika leppoisasti vaikka satoi aika kovasti.

Leppoisan alun jälkeen alkoi hirveä sivutuuli. Kaipa se Norjassakin osaa tuulta, mutta aika napakasti puhaltaa täälläkin. Ajettuani tuulessa 70km minun niska oli niin väsynyt että oli pakko pysähtyä lepäämään. Lepotaukoja oli pakko pitää aina 50-100km välein aina ensimmäisen 500km matkalla.

Pyörän pitäminen omalla kaistalla tuntui välillä täysin mahdottomalle. Yritin pitää kuitenkin reippaan etenemisvauhdin ja jouduinkin ohitustilanteisiin aika usein. Rekat olivat todella pahoja, aivan kuin mustia-aukkoja. Kun tulit vierelle ne imaisivat pyörää todella pahasti itseään kohti. Kyse ei ollut pelkästään tuulen loppumisesta, vaan sivu tuuli teki imua rekan vierelle. Ja tietty kun tuli rekan vierestä pois tuulentempaisu oli melkoinen.

Tie oli onneksi hyväkuntoista, eikä se aiheuttanut lisäharmeja. Sain nauttia yhden sata kilsaa myöskin kelirikkotietä. Sitä oli todella hauska ajaa, muutama auton lunastuspomppu siellä oli, josta pyöräkin vähän pomppasi. Muuten oli mukavaa heittoa ja nismismiehenkiharaa, mutta asfalttia. Vähän posketon sivutuuli läntisti tunnelmaa. Kun muita ei näkynyt ihailin miten nätisti etuiskarit toimivat. Pito pysyi tiessä koko ajan vaikka putket hakkasi kun Twist Twist parhaimpina nuoruusvuosinaan. Kyllä siinä tiesi mistä on maksanut, josko vaan vielä kestävät.

Välillä oli hyvä pysähtyä tyhjentämään. Onneksi ei ollut isompi hätä, vähän näytti paikallinen toiletti luotaantyöntävältä. Ei ole lokapojat ihan äsken käyneet, liekkö jäänyt vallan tilaamatta koko tyhjennys. Kävin sittenkin ulkovessassa. Pienenä yksityiskohtana voinen sanoa, että lenti muuten etäs. Tuuli selän takaa ja imas tavaran oikein alipaineella. Vastatuuleen ei uskaltanut lähteä kokeilemaan, vaikka sadehousut oli vielä jalassa.

Sade onneksi lakkasi 300km jälkeen vaikka hirveä tuuli jatkuikin. Riisuin sadeasun ja se meinasikin karata väkisin tuulen mukana. Sain todella ajatuksella suorittaa riisumisen ja hanskojen vaihdon. Jos tuuli olisi vienyt, ei niitä juoksemalla olisi kiinni saanut.

Pitkällä suoralla saavutin jälleen yhden rekka-auton. Otin hyvissä ajoin vasemman kaistan ja valmistauduin ohitukseen. Juuri kun olin saavuttamassa rekan sen lavalta alkoi purkautua 2×5 tuuman viis metriä pitkiä parruja. Parruista lenteli vain säläjä maahan osuessaan. Oli jotenkin epätodellinen näky. Lankkuja oli ilmassa ja ne lentelivät köykäsesti kuin pelikortit. Onneksi tuuli painoi niitä vasemmalle ja kaistalta pois. Siinä tein alle kahdessa sekunnissa arvion tilanteesta ja johtopäätökset, joista jopa Nikke Knatterton olisi kateellinen. Ensimmäisen puolen sekunnin aikana tein päätöksen että päätä pitää varjella, muuten niskakivut voivat voimistua merkittävästi. Samalla tein suunnitelman.

Ekana maksimi jarrutus puoli sekunttia, sitten kaistan vaihto takaisin omalla kaistalle. Sen jälkeen seisomaan, koska jos osun lankkuun niin istualteni lähden kyydistä kuin eläkkeellä oleva rodeoratsastaja. Siinä sitä oltiin omalla kaistalla lankut edessä. Onneksi ne olivat pääsääntöisesti pitkittäin. Siitä sitten polvilla pyörää kääntämällä viime talven lasketteluoppien mukaan ja väistäminen onnistuikin varsin helposti. Kädet olivat vain löyhästi tangolla, jos tulee osumaa niin en menetä tasapainoa. Tilanne oli nopeasti ohi, mutta antoi varoituksen, että valppaana saa olla koko ajan.

Tapahtuman jälkeen jatkoin tuulista pätkää aina 500km kohdalle, jossa suuntani vaihtui aavistuksen ja tuuli kääntyi selän taakse. Aina välillä se tuuli myöskin sivusta. Loppumatka oli sitten aikamoista painamista. Joskin maisemat alkoivat olla jo mukavia. Toki oli ne ihan kauniit olleet koko päivän, mutta tuuli söi kyllä nautinnosta leijonan osan.

Muutaman kerran ajoin poliisien pitämän tarkistuspisteen läpi, jossa oli myöskin sotilaita. Myös jossain kaupungissa oli esillä sotilaita, toki sotilaat eivät olleet raskaasti aseistettuja.

Aika epätoivoiselle näyttää?

Kuvamateriaalia ei ole vieläkään, koska kovassa matkavauhdissa en halua kypärän mitään ylimääräisiä jarruja. Tuntui muutenkin, että tänään kypärä väljistyi uusintakuntoiseksi.

Vuoretkin alkoivat näkyä pari sataa kilsaa ennen saapumista. Nyt sitä ollaan sitten huudeilla ja vuoret näkyvät hotellin parvekkeelta.

Tämä päivä oli todellinen koitos, ajallisesti vain alle kahdeksan tuntia. Kroppa on ihan hapoilla kun koko päivä oli ajettava tuulessa. Jalat ja niska on varsinkin aika loppu. Ajatuskaan ei oikein kulje, mentävä varmaan aikaisin nukkumaan.

Illan päätteeksi kävin vielä vähän lähiympäristöä katselemassa ja samalla syömässä lämpimän aterian. Hienon ja siistinoloinen kaupunkihan tämä on. Pientä putiikkia vieri vieressä ja nättiä puistikkoa kävelykadulla.