Savolaisia surautuksia moottoripyörillä - Random adventures on motorcycles

2019 Reissut

Kaukasus 2019 – päivä 14

Moskova – Pietari 700km

Hotellin sijainti M10 vieressä oli hyvä, mutta hotellin äänieristys ei tälläkään kertaa ollut hyvä. Vaan eipä tuo meteli häirinnyt kun nukahti, tasainen jyminähän se liikennemelu on.

Japanilaisen puheen sorinan saatteleman aamupalan jälkeen pääsin lähtemään kahdeksan aikaan. Keli oli koleampi kuin edellisinä päivinä, joten lähdin liikkeelle takilla. Tiedossa oli että saattaa sataa ja koko päivä on nopeaa motaria.

Ennen M-11 siirtymistä kävin vielä tankkaamassa koska motarilla ei ole hirveästi bensa-asemia. Samalla lisäsin bemmuun pikkuisen öljyä, näkyi olevan öljy jo silmän alalaidassa.

Matka joutui läpi tietullien nopeasti ja kilometrit juoksi. Merkkivalo syttyi taas alle kahdensadan ja aloin katselemaan huolestuneesti seuraavaa huoltsikkaa. Sinne oli muutama kymppi matkaa, saattaisin selvitä perille ilman varakannua. Niinpä pääsinkin asemalla, mutta siellä oli bensa loppu. Kyseessä oli konttiasema. Siinä paikallisten kanssa aikamme säädettyä selvisi, että vielä 20km ja pitäis olla toinen oikea asema. Sinne siis, vähän oli jännää, mutta bensa kuitenkin riitti perille asti eikä varakannua tarvittu.

Sen episodin jälkeen loppu noin 500km oli puhdasta painamista. Kolme kertaa kastui takki, mutta aina näkyi pilvenreuna joten en ruennut sadetakkia laittamaan vaan lisäsin vauhtia.

Perille hotelliin löysin helposti, hotelli oli Nevskin varrella. Laitoin pyörän parkkiin ja lähdin kävelemään hotellille, mutta eipä sitä näkynytkään. Vähän aikaa etsittyä aloin jo tuskastua. Eipä jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin soittaa hotelliin pelonsekaisin tuntein, niinpä varmaan homma selviää puhelimessa. Mutta yllätyksenä siellä puhuttiin englantia. Selvisi että mulla oli väärä osoite, eli booking.com osoite oli väärin. Pienen säädön jälkeen löysin hotellin ja huoneen.

Hotelli oli pieni, mutta huone siisti ja näkymä hieno kaupungin ylle.

Illalla kävin vielä kavereiden kanssa kävelyllä rannassa ja lopuksi sitten kahvilla(eli teellä). Sillä aikaa pyörän kyytiin oli tullut matkustaja. Kyllä täällä näitä kissoja riittää, tällä kertaa ei ollut kuitenkaan huoneessa. Otin vielä hotellilla pullon vettä omalla terassilla ja muistelin reissua, oli niin hieno näkymäkin miltei täyskuussa.

Huomenna sitten kotia kohti Svetogorskin kautta.

Leave a Reply