Savolaisia surautuksia moottoripyörillä - Random adventures on motorcycles

2019 Reissut

Kaukasus 2019 – päivä 6

Pasanauri – Tbilisi 80km ja 25000 askelta

Aamu ei lähtenyt käyntiin parhaalla mahdollisella tavalla. Vatsaan koski ja närästi ihan pirusti. Koko yön oli satanut ja satoi edelleen. Kello oli vaille seitsemän ja aamupalaa saisi vasta ysiltä. Asetelma päivää oli todella huono.

Vähän aikaa pohdittuani tein päätöksen, että pakkaan kamat ja ajan suoraan Tbiliisiin. Ei ole järkevää lähteä vesisateessa yksi liukastelemaan vuorille. Näkyväisyyskin on huono, koska pilvet olivat alhaalla. Onneksi eilinen päivä oli todella hyvä eikä päivän muuttunut ohjelma harmittanut. Olisipa aikaa enemmän hengata Tbiliisissä, nähtävää varmaan miljoona kaupungissa riittää.

Ekstrasin maitohappobakteerien määrän ja otin Hidrasecia sekä Rennietä hillitsemään oloa. Alkoi myöskin etomaan vessassa leijuva voimakas kloriitin tuoksu. Täältä oli nyt päästävä nopeasti pois. Vetelin siinä aamupalaksi palkkaria ja patukoita samalla kun pakkailin. En tiedä miten sössin, mutta olin lähdössä vasta kasilta. Hotellin täti sanoi eilen, että huoltsikka olisi takaisin päin 25km ja ennen Tbiliisiä ei olisi huoltsikoita. En ihan tätä uskonut vaan tarkistin asian. Minusta näytti että lähin asema olisi 30km eteenpäin. Eilisen jäljiltä tankki oli aika vähissä, mutta taasen varatankin turvin uskalsin ottaa riskin ja lähteä ajamaan.

Portin availun ja autojen siirtelyyn jälkeen sain pyörän ulos sisäpihalta. Sadekin oli helpottanut sen verran, että liikkeelle lähdin ilman sadeasua. Niinpä rupesin nielemään tietä sumuisissa tunnelmissa. Sisällä velloi ja ulkonakin näytti surkealle. Olin myöskin nukkunut vain muutaman tunnin, kun sängyn jalkopääty oli liian lähellä, enkä voinut nukkua suorana. Niin sitä silti vaan mentiin. Ihan kohtuullisella näytti maisemat vaikka pilvet olivat alhaalla. Vauhtia pidin todella maltillisena, ukko ei ollut todellakaan nyt kunnossa. Keskikroppa ja jalat tuntuivat myös aika veltoilta, olivathan ne tehneet eilen kovan työn. Saavuin bensa-asemalle niin kuin navi oli kertonut ja tankkasin aika ylihintaista bensaa tankin täyteen.

Siinä vaiheessa ei satanut joten vielä vähän arvoin, että jos lähtiskin vuorille. Ajoin kilsan sivutietä ja alkoi satamaan, niinpä tein u-käännöksen.

Sade ei ollut kova, mutta näytti edessä pahemmalle. Ennusteen mukaan Tbiliisissä ei pitänyt sataa ollenkaan. Sitä kohti ja reippaasti. Sade yltyi aika pahaksi, mutta kun matkaa oli vain 40km ajattelin että antaa kastua, minulla on pari päivää aikaa kuivatella kamat. Vaan enpä hirveesti kastunut kun sade pikkuhiljaa lakkasi. Niinpä saavuin hotellilla hyvissä ajoin, noin puoli kymmenen. Olin ilmoittanut myöhäisen saapumisen, joten vähän jännitti että saanko joissain vaihdettua kamat, ennen kuin lähden kaupungille.

Hotellin täti tiesi kuka olen ja otti iloisesti matkailijan vastaan. Selvittiin hyvin englannilla vaikka kumpikaan sitä ei hirveästi osannut. Täti ilmoitti, että on pahoillaan, mutta minun huone ei ole vielä valmis. Hotelli oli miltei täynnä, hotellihan on pieni kaksikerroksinen rakennus, oisko kymmenen huonetta. Mutta jos vain minulle jotenkin sopisi voisin majoittua kahden hengen huoneeseen. Sanoin, että kyllä se vaan passaa. Mutta ei se ollut niin yksinkertaista, vaan huone käytiin ensin porukalla katsomassa, että se on riittävän hyvä ja että varmasti kelpaa. Joo, kyllähän se kelpasi, tanssilattiat ja kaikki. Tilaa oli.

Kamoja purkaessa pyörästä täti selitti, että minulla on pakko olla nälkä ja hän haluaa tehdä aamupalan. Tietysti veloituksetta, lahjana. Alkoikin olla jo vähän nälkä, joten tartuin syöttiin. Sainkin varusteiden ja suihkun jälkeen eteeni kattavan aamupalan.

Sen jälkeen menin huoneeseen potemaan huonoa oloani. Se ei korjaantunut millään. Niinpä dumppasi taas droppeja poskeen. En vielä ampunut täysillä ja ottanut lääkäristä mukaan haettuja tumuja tappajapillereitä. Ne on tarkoitettu äärimmäisessä hädässä kaikkien bakteerien tappamiseen. Sillä nostetaan mies ajokuntoon vaikka väkisin. Mutta varjopuolena on että samalla menee myöskin hyvät bakteerit, joten syöminen sen jälkeen on riskaapeliä. Droppien popsiminen jälkeen otin puolivaaka-asennon ja yritin nukkua. Täysin vaakatasossa olo oli liian paha. Sainkin onneksi unta ja nukuin melkein kolme tuntia. Onneksi en mennyt sinne vuorille!!

Herättyäni olin kovin tokkurassa, mutta elämä alkoi voittamaan. Siinä kuin vähän pohdin syitä moiseen muistin yhden virheen, jonka tein. Vladikavkazin hotellista sain vettä mukaani, kun en sitä kaupasta aamulla löytänyt. Heillä ei ollut pullotettua vettä, mutta veden piti olla suodatettua. Mutta nyt epäilen!! Join sitä varmaan viisi litraa edellisenä päivänä, joten siitä sen on pakko olla tullut. Toivoin kovasti että selviäisin kohtuullisilla oppirahoilla ja että reissu pääsisi jatkumaan normaalisti.

Vähän aikaa pökkyrässä pyörittyäni, eli neljän jälkeen, tilasin taksin ja lähdin keskustaan. Yritin tilata comfort taksia(eroa 0,3eur) mutta sitä ei ollut saatavilla, joten päädyin economy versioon. Taksi tuli hujauksessa ja hujauksessa sitä mentiin keskustaankin. Yhtään ei helpottanut vaikka laittoi silmät kiinni. En tiedä onko näillä ollenkaan iskareita autoissaan, sen verran vekotin vaappui kun liideltiin kohti keskustaa. Sanotaanko näin, että aikamoinen kuski ja liikenne.

Pääsin kuitenkin perille ja kävelin ympäri keskustaa koko illan. Olin takaisin hotellilla puol kahdentoista aikoihin ja askeleita kertyi yli 25 tuhatta. Vähän se maha myörysi päivän aikaan mutta toimi kuitenkin suht normaalisti, jospa se siitä. Huomenna olisi lepopäivä ja tiedossa neppailua kaupungilla.

Kuvagalleria:

(Kuvien asento johtuu Applesta sekä wordpressistä. Asialla ei voi oikein mitään, varsinkaan kohtuullisella vaivalla. Sami teki kovan työn selvitellessä asiaa. Koittakaa kuitenkin nauttia kuvista. Näyttö lukkoon ja sitten kännykkä ympäri.)

Kuvia pääkadulta(ehkä):

Kirppis tai vastaava kauppapaikka ytimessä:

Lounaalla, khinkalia tietty:

Katutaidetta eripaikoissa:

Pääkadun vieressä kujalla tai jossain:

Koiran elämää:

Maanpäällinen helvetti:

Tbiliisi:

Muutama iltakuva:

Tupla dinneri nälkäselle, pasta bolognese ja khinkalia. Piippu jäi polttamatta vaikka kovasti niin olin suunnitellut:

Leave a Reply