Savon Surauttelijat

Parin savolaisen satunnaisia surautuksia moottoripyörillä – 2 guys having random adventures on motorcycles

2019 Reissut, Uncategorized

Kaukasus 2019 – päivä 8

Tbiliisi – Terskol 470km

Kello pärähti puol seiska ja oli tunti aikaa laittaa kamat kasaan ennen aamupalaa. Tänään palaan takaisin Venäjän puolelle ja tarkoitus on siirtyä sen verran reippaasti, että kerkiän käydä myöskin vuorilla. Huomiseksi on luvattu vesisadetta, joten silloin ei taas vuorille kannata yrittää ja ei sieltä toisaalta mitään näkisikään.

Kamojen pakkaamisen ja reilun aamupalan jälkeen pääsin liikenteeseen vaille kahdeksan niin kuin olin suunnitellutkin. Mukaan tein vielä yhden palkkarin, mutta en vielä sekoittanut siihen vettä. Sen voi sitten riipaista rajalla, jos alkaa kestämään.

Keli oli mitä mahtavin ajamiseen. Hotelli on kaupungin laidalla, joten parin sadan metrin jälkeen olin kolmekaistaisella tiellä kohti rajaa vetämässä. Ennen rajaa oli aivan huikeita vuoristomaisemia. Samalla vähän innostuin tasoittelemaan kumien kantteja. Oli kyllä mukava kurvailla. Yksi kaarre vähän pääsi yllättämään kun aikaisemmin kaikki kurvit oli suhteellisen loivia, mutta nyt tuli neulansilmä täysin puskista. En saanut pidettyä pyörää ihan omalla kaistalla vaikka kanttasin niin että jalkatappi viilti maata. Eipä tuolloin aamulla ollut onneksi liikennettä ja siitä selvittiin säikähdyksellä.

Ennen rajaa pysähdyin vuoristotien korkeimpaan kohtaan liimaamaan surauttelijoiden tarran. Komeat oli maisemat mutta aika viileää oli 2500 metrin korkeudessa.

Siinä kun vähän aikaa päristelin alkoi rajakin häämöttää. Vähän jännitti ruuhka, mutta nyt ei siviilipuolella ollut yhtään autoa. Ajoin näin suoraan puolille ilman ohituksia. Portin sisällä oli sitten vähän jonoa, mutta jono eteni varsin hyvin. Tapasin siellä motoristin, jonka puheesta en oikein saanut selvää. Kova poika oli kuitenkin kiertämään, pari vuotta oli ollut reissusta ja käynyt Suomessakin. Aika juhlavan näköinen oli kaverin pistejono.

Passikontrollissa sitten selvisi ettei minulla ollut jotain vakuutusta ollut koko aikana. Minut passitettiin siten se pankkiin ostamaan, joka olisi viereisessä rakennuksessa. En tiedä mikä järki sitä on enää ottaa pois lähtiessä, mutta ilmankaan ei puomi aukeaisi joten eikun vaan maksamaan. Ei siinä ollut kuin 30eur kyse, mutta enemmän vähän ihmetyttää miksi enää lähtiessä.

Siinä sitä sitten oltiin pakissa kuitin kanssa mistä ei ymmärrä mitään ja odotellaan. Kolme pankkitätiä laskeskeli kolikoita tunnin ennen kuin alkoivat ottaa ihmisiltä maksuja vastaan. Oli kyllä semmoista menoa, että alkoi porukka hiiltymään.

Ja sitten kun vihdoin se oma vuoro tuli, niin eihän pankkiin tietenkään voinut pankkikortilla maksua suorittaa. Onneksi oli hirveä joulu ja mulla oli vielä ruplia just ja just sen verran että sain maksettua laskun. Paikallista valuttaa ei ollut enää niin paljoa. Sitten vaan nimet kuuteen paperiin ja pihalle. Kukaan ei kysellyt olinko sen maksanut vain en, joten sama olisi ollut jättää maksamatta. Yritin sitä näyttää siinä passintarkastusluukulla, mutta kun kävelin kohti sieltä viiittelöitiin, että alahan painua. Olipa aikamoinen episodi!

Muuten raja olisi mennyt todella hienosti. Venäjän puolella oli kaveri joka puhui englantia ja homma sujui kun rasvattu. Meinasi ekana täytättää ekaa kertaa maahantulevan paperin, mutta sitten katsoi koneelta, että olen pyörän ennen tuonut Venäjälle. Siis se katsoi sen tietokoneelta! Eipä siinäkään asemalla laukkuja auottu, vaan setä toivotti tervetulleeksi maahan.

Raja meni oikein kivuttomasti lukuunottamatta sitä vakuutusmaksua. Myöskään venäjän puolella ei tänään ollut yhtään henkilöautoa. Rajan jälkeen oli vähän matkaa vielä maisemapätkää, mutta sitten alkoi paahtaminen. Vedin koko ajan 130-150km/h siirtymävauhtia. Matka joutui ja otin vain muutaman pysähdyksen juomaan ja tankkaamaan. Luonaan vetäisin aika muodollisessa paikassa. Muilla oli aika nättiä päällä, mutta minä olin hieltä haisevana mopoasussa. Tarjoilija vähän uteli, että olinko varma mitä tilasin, ilmeisesti vaikutin, että ei ole rahaa ostaa ruokaa.

Luonaan jälkeen matka jatkui vauhdikkaasti aina sinne asti kunnes käännyin päätieltä kohti Terskolia. Matkalle sattui myöskin aika raikkaasti ajava mersu. Köröttelin itse semmoista 150 kun se ilmestyi kuin tyhjästä peiliin. Jaksoin seurata sitä aina sinne 180 asti, mutta en pysynyt ollenkaan perässä. Annoin mersun mennä ja palasin takaisin normaaliin siirtymävauhtiin.

Päätieltä käännyttyä alkoi maisemat komistua ja vihdoin myöskin lumihuiput näkyä. Elbrussin kylttiin nykyisin tarran ja otin pakollisen kuvan.

Hotellia ei meinannut löytyä kun navi ohjasi väärään paikkaan. En vaivautunut selvittämään missä oli vika vaan menin googlella loppumatkan. Hotelli oli kohtuullisen siisti ja mulla oli penthouse ja oma parveke kohtuullisella maisemalla.

Purin pyörästä kaikki kamat aina varabensatankkia myöten. Jätin kamppeet hotellille, pakkasin mukaan ruuanlaittotarvikkeet ja lähdin painumaan vuorille.

Vuorille mennessä edessä oli portti. Ukkeli piti vartiota eikä laskenut portista. Pitäisi kuulemma olla observatorion työntekijä, että sinne voisi ajaa. Hän esitteli korttia mikä minulla pitäisi olla. Siinä kun vähän aikaa sönkättiin, niin 300 ruplaa oli hinta jolla portti sitten aukesi. Niinpä pääsin valloittamaan vuorta. Huippu olisi jossain 3600 metrin korkeudessa.

Tie oli kyllä aikamoista rönttää isoa irtokiveä ja soraa, mutta välillä ihan helppoakin hiekkaa. Kyllä siinä sai ihan töitä tehdä, että ylöspäin mentiin. Kävi jo vähän mielessä, että miten pirulla täältä pääsee alas. Ajattelin, että ratkotaan asia kerrallaan ja ekana mennään niin ylös kuin pääsee. On se vaan tuolla raskaalla pyörällä tekeminen tuossa kehnossa maastossa. Isot irtokivet on kyllä iso haaste.

Niinpä yhteen jyrkkään nousuun jouduin lähtemään ilman kunnon vauhteja niin keskenhän ne sitten loppui. Ei vaan enää pito riittänyt ja näin pyörä pysähtyi.

Alkoi vallaton luisu taaksepäin joka vaan kiihtyi koko ajan, vaikka etunen oli lukossa. Eipä siinä auttanut muuta kuin jarru pois ja käännös sitten että perä kääntyy penkkaa vasten, ei tietenkään sinne rotkoon päin. Sain pyörän pidettyä siten, että painopiste jäi ylämäen puolelle. Sen pidin mielessä, että jos kaatua pitää, niin kaadutaan kylki ylämäkeä kohti, muuten käy kehnosti.

Pyörän pysähdyttyä kääntelin pyörän keula kohti alamäkeä. Silleen etupyörää vemputtamalla, niin kuin homma pitää hoitaa. Tässäkin sai varoa, että pyörä ei kaadu yli kohti alamäkeä. Sen verran sinne oli jyrkkä, että käännöksessä renkaat lähti alta ja pyörä kaatui, mutta kylki ylämäen puolella. Olipa kevyt nostaa pystyyn rinteessä, ei painanut paljon mitään. Käännöstä tehdessä kun otti melkein kaatumaraudat maahan kiinni. Kuvissa tuota jyrkkyyttä ei kyllä näe millään.

Sain lopulta pyörän käännettyä ja valuttalin sen läheisellä tasanteelle. Siinä olikin sitten hyvä huilata ja katsella maisemia. Keittelimpä siinä sitten dinnerin itsellä kun olin vähän hengähtänyt ja juonut litran vettä. On aika kuumaa puuhaa tuo motorsportti, saa kokeilla.

Vietin aikaa vuorella ja moni ohikulkija pysähtyi jututtamaan, mutta mulla ei ihan hirveesti tarinaa venäjäksi irronnut. Karttaa katseltiin moneen kertaan. Useat henkilöt halusivat kuvata joko pyörän tai itsensä pyörän kanssa. Saipa siis bemmu olla kerran kun linssilude.

Aikani syönnin jälkeen rohkeutta kerättyä päätin tarttua härkää sarvista lähteä alamäkeen. Olipahan aikamoista laskua. Kyllä sen on hitokseen pirullista ajaa hitaasti irtokivikossa. Mutta ei hennonnut tulla oikein kovastikkaan, pitkäksi kun ei kehtaa nuita kurveja vetää. Pääsin noin puoleen väliin kun takajarru hävisi kokonaan. Levy oli ylikuumentunut eikä se pitänyt enää yhtään. Pidin siinä sitten vartin tauon ja jähdyttelin jarrua. Sitten pito palasi ja pääsin alas ilman kaatoja. Aikamoinen seikkailu vaikka näin itse sanonkin, tulipahan käytyä.

Taivaalle alkoi kerääntyä pilviä ja huomiseksi oli luvassa sadetta. Huomenna olisi vain 200km siirtymä, joten aloin miettiä vaihtoehtoja. Olen nähnyt vuoristoa ja jos huomenna sataa siirtymä Pjatigorskiin on turha. Niinpä vaihdoin majapaikan kauemmaksi Krasnodariin, josta olisi sitten lyhyempi matka Krimille. Niin jäisi aikaa siellä hengata merenrannassa.

Päivän jälkeen olin aika väsynyt, mutta onneksi energiatasot lähti nopeasti palautumaan. Huomenna siten 580km siirtymä, josta ekat 90 kilsaa vielä nautiskellaan vuoristomaisemista. Mukava mutta raskas päivä ja kyllä siinä ryijyyn pari uutta karvaa väkisin tuli.

Leave a Reply

Theme by Anders Norén