Savolaisia surautuksia moottoripyörillä - Random adventures on motorcycles

2016 Reissut

Baltic tour pv5

Viidenteen reissupäivään lähdettiin pilvisessä säässä hyvien yöunien jälkeen vasta noin puoli kymmeneltä…edellisen yön vajaita unia paikattiin nukkumalla pitkään.

Ensimmäinen kohde oli Kaunasissa sijaitseva juutalaisten teloituksen muistomerkki.

Sen jälkeen matka eteni joutuisasti vältellen ihan isoimpia teitä ja pussiruokalounasta nautittiin ”idyllisesti” Lukoilin pihassa Latvian Bauskassa.

Lounaan jälkeen ajettiin Riikaan jossa tehtiin lyhyt kiertoajelu muutaman kirkon ja vapauden muistomerkin ohitse. Välillä jouduttiin ihmettelemään, että saadaanko ajaa eteenpäin. Periaatteena oli että jos tiessä on riimut, niin sitten ei ajeta. Yhden kerran ajettiin kaposten tolppien välistä, valittiin pienin paha eikä käännytty takaisin.

Päivän aikana voitiin todeta, että olemme omaksuneet maaliman tavat ajella pyörällä. Saavutimme ajaessa poliisiauton, joka väisti penkereelle. Näinpä sitten ajettiin mutkassa, sulkuviivan kohdalla lievällä ylinopeudella poliisien ohi. Morjestaa piti.

Päivään mahtui erikoisen paljon hiekkatietä varmaan lähemmäs sata kilometriä yhteensä. Aika mukavaa oli kurvailla ja samalla pepa sai levätä istumisesta. Hiekkatiet oli väliin kosteita ja pyörätkin alkoi näyttää enemmän sille mille ne normaalistikin näyttävät.

Liettuassa ja Latviassa oli myös varsin paljon tietöitä jotka hidastivat jonkin verran matkantekoa.

Pyörät saatiin turvallisesti parkkiin aivan hotellin oven eteen. Hotelli oli hyvä ja maltillisen hintainen, siinä oli myös ilmastointi, joten ei tarvinnut hikoille kuten eilen illalla.

Iltakävelyllä tutustuttiin vanhaan kaupunkiin. Mikan edellisen kierroksen jälkeen oli myös uusi ostari noussut viimeksi nähdyn montun tilalle. Kävelykadun varrelta löytyi vänkiä rautalevyihin tehtyjä hahmoja, kun niitä katsoi sopivasta kulmasta, hahmo erottui, muuten näkyi vain röpelö reuna.

Kokonaismatka tälle päivälle oli 620km noin 10,5 tunnissa. Reitti siis alkoi Liettuasta, kulki läpi Latvian ja vei Viron Tarttoon. Välillä alkoi olla jo haasteita pysyä selvillä missä maassa milloinkin oltiin. Nyt tällä reissulla on jo koossa 8 maata ja etukäteen kiinnostavin kohde on tulossa huomenna.

Baltic tourin kuudes päivä.

Leave a Reply