Nyt päästiinkin pikaisella aikataululla uudestaan surauttelemaan. Osasyynä nopeaan reissuun on tarve testailla onko Mikan kytkin siinä kunnossa, että sillä voidaan perinteinen GS Trophy vetää läpi. Kelikin suosi kaveruksia, joten mikäs sen mukavampaa kuin lähteä surauttelemaan työpäivän päätteeksi.
Tällä kertaa päädyttiin kiertelemään ”kotinurkilla”, ettei hyvää aikaa tuhraannut turhiin siirtymisiin. Illan surautuksella turvauduttiin Samin arkistoon ja aikaisemmin scouttaaman jälkeen, jota toki kotihommina oli vielä jälkikäteen vähän muokkailtu. Reitti suuntautui Kuopion länsipuolelle kohti Koskenkylää, tunnetustihan jälki ei kulkenut tälläkään kertaa kovin isoa tietä pitkin.
Surautukseen lähdettiin jo hyvissä ajoin seitsämän aikaan, jolloin oli kohtuullisen lämmintä (+9) ja vielä valoisaakin. Aikamme kurvailtua alkoi jo ilta hämärtyä ja kello lähentyä kahdeksaa.
Hämärässä surauttelussa on oma viehätyksensä ja saatiinpa ajon ohella nauttia huikeasta auringonlaskusta. Välillä reitti kävi suhteellisen korkeiden mäkien laella, josta avautui hyvät näkymät iltataivaalle. Piti ihan välillä pysähtyä moista valoilmiötä tuijottamaan, vaikka virallisestihan siinä jäähdyteltiin kytkintä.
Reitin lisäksi meillä oli siis mukana reippaasti onnea huikean kelin suhteen. Reitti lähti aika nopeasti perinteisen kaatiksen takaa pienille teille, eikä asfalttia näkynyt sen jälkeen kuin aavistus ennen kotimatkalle lähtöä. Reitin siirtymät ajettiin pientä hiekkatietä pitkin ja pääaika käytettiin kevyeen jumppaamiseen vähän haastavammassa maastossa. Haastavampikin maasto oli kuitenkin ihan ajaettavaa, eikä Mikankaan kytkin savunnut tällä kertaa juuri ollenkaan. Samilta tietysti tuommoinen vähän haastavampikin maasto menee helposti, mutta Mikalla on vielä kehittymisen mahdollisuus omissa ajotaidoissa. Kytkinhaasteetkin johtuvat osin varovaisesta ajotyylistä. Tällä kertaa kytkin kuitenkin kesti eikä luistanut tai savuttanut ollenkaan eli GS Trophylle päästään lähtemään.
Iltaan mahtui mitä mainioimpia pätkiä, maasto oli vaihtelevaa ja sopivan haastavaa. Pilkkopimeässä ajaminen keskellä metsää polulla/traktoriuralla on hieno elämys! Samoin pienellä hiekkatiellä pimeys antaa mukavan lisämausteen.
Kotimatkalle lähdettiin puoli yhdeksän aikoihin ja aluksi tultiin vähän matkaa asfalttia pitkin. Lopuksi surautettiin kuitenkin vielä vakiolenkki kaatiksen kautta. Asfalttisiirtymällä alkoi nimittäin jo viiden asteen lämpötila tuntua viileältä. Aikaisemmat reitit oli kuitenkin saanut molemmille kaveruksilla hien pintaan ja kerrastot olivat märkiä.
Kotiin päästiin tälläkin kertaa yhtenä kappaleena. Ilta oli jälleen huikeaa yhdessäoloa hyvän harrastuksen parissa, mutta tämänpä jo tiesi lähtiessään 😉
Videomateriaalia Samin silmin.
Leave a Reply