Parin savolaisen satunnaisia surautuksia moottoripyörillä - 2 guys having random adventures on motorcycles

2017 GS Trophyt

GS Trophy Lake Onega 2017 pv0

Tämän vuoden Trophy oli tarkoitus käydä ajamassa Venäjällä pieniä teitä pitkin. Ihan hirveitä alkuvalmisteluja ei oltu tehty, mutta Venäjälle meno alkoi olla jo kavereilla hallussa. Reitit sinne oli suunniteltu toki etukäteen sekä majapaikka varattuna. Reissun tukikohdaksi oli valikoitunut Petroskoi ja reitit piirretty kulkemaan pitkin pieniä teitä. Tarkoitus oli ajaa ensimmäisenä päivänä Petroskoihin ja sieltä toisena päivänä etelän suuntaan aina Syväri kiertäen ja kolmantena päivänä sitten pohjoisen suuntaan. Viimeisenä eli neljäntenä päivänä siirrytään sitten takaisin kotiin jo isompia teitä pitkin.

Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos ja reissu aloitettiin ennakkotiedoista poiketen päivää aikaisemmin. Bongattiin Facebookista, että Englantilainen George oli tulossa Norjasta Suomen läpi TET-reittiä (http://www.transeurotrail.org/) pitkin etelän suuntaan.

Suomessa reitti kulkee lähellä Kuopiota Vehmersalmen kautta. George oli Samiin yhteydessä ja he sopivat tapaamisen Kuopioon. Georgella oli tarvetta käydä ostamassa uusi öljynsuodatin pyöräänsä (BMW F650 GS Dakar). Sami ja George kävivätkin ostamassa uuden suodattimen Motonetistä, suodatin löytyi suoraan hyllystä. Vaihtoa ei vielä tarvinnut tehdä, mikä olisi toki kätevästi Samin tallissa tai Mikan mökillä onnistunut.

Oli tarkoitus käydä Georgen kauppareissun jälkeen vähän ajelemassa ja Mikakin liittyi joukkoon Samin kotipihalla. Siinä vaiheessa oltiin jo soiteltu ja sovittu, että pyytäisimme Georgea mukaan Mikan mökille illaksi, jossa saunottaisiin ja oltaisiin yötä. Kun tätä vaihtoehtoa esiteltiin Georgelle, niin se kävi hänelle vallan mainiosti. Niinpä Mika ja George lähtivät Samin pihasta kohti Mikan mökkiä ja Sami jäi odottamaan perheen kotiin paluuta, jonka jälkeen hänkin liittyisi joukkoon.

Mika ja George kävivät matkalla kaupassa ostamassa evästä iltaa varten Vehmersalmen kyläkaupasta. Siellä tuli utelias paikallinen jututtamaan huonolla englannilla Georgea. Pikku sananvaihdon jälkeen olikin aika jatkaa pieni siirtymä vielä Mikan mökille. Menomatkalla ihmeteltiin Vehmerin siltaa ja Litmaniemen lavaa. Mika yritti jotain selittää paikoista rallienglannilla. Kielet ei ole Mikan vahvuuksia;)

Ilta vietettiin saunoessa, tarinoitaessa ja makkaraa paistellessa. Saunan yhteydessä kukaan ei uskaltautunut uimaan, vaikka ei se vesi ollut mitään erityisen viileää. Georgelle ei ollut sauna täysin vieras, mutta ei hän ollut suomalaisessa saunassa ennen käynyt. Ilta venähti yli puolen yön, jonka jälkeen oli painuttava nukkumaan koska kaikilla oli pitkä ajopäivä tiedossa seuraavana päivänä.

Näin saatiin Trophy hyvään vauhtiin kansainvälisessä seurassa päivää suunniteltua aikaisemmin.

Leave a Reply