Savolaisia surautuksia moottoripyörillä - Random adventures on motorcycles

2017 GS Trophyt

GS Trophy Kostamus 2017

Tämänvuotinen, perinteikäs syksyn GS Trophy oli tarkoitus suunnata Venäjän puolelle Kostamukseen. Menomatkalla oli ajatuksena tutustua Suomen puolella kulkevaan TET-reittiin johon oli tarkoitus liittyä Vehmersalmen sillalla. Reittiä pitkin päästään aina poikittaiselle tielle 89 jota pitkin sitten siirrytään suoraan Kostamukseen. Kostamuksessa ja Venäjän puolella ei ollut tarkoitus ajelle sen enempää kuin käydä vain yöpymässä ja treenamassa kielitaitoa.

Alkuvalmistelut hoidettiin jo aika rutiinilla, eikä siihen muuta tarvittukaan kuin jo esitäytettyjen tulli-ilmoituksien tulostaminen. Muuten miesten ja kalustojen paperit olivatkin kunnossa. Rajalla tarvitaan tietysti vielä täydennellä sitten migraatiokortti, koska niitä meillä ei ole etukäteen täytettävinä.

Sami oli reittimestarina ja menomatkaa oli kertynyt TET-reitin kautta 450 kilometriä. Paluumatkalla kierreltäisiin sitten hieman lännempää kulkevaa reittiä pikkuteitä pitkin noin 360 kilometrin verran.

Testiin laitettiin myöskin pidempiä reissuja varten suunnitellut lisäpolttoainavarannot. Samilla 5 litran kannu kulki näppärästi takapenkillä ja Mika oli rakennellut jerrykannuille telineet molemmille puolin mopoa. Näin Mikalla kulki mukana 20 litraa bensaa, jolla saa kaksinkertaisen toimintamatkan. Näin voidaan ajella vähän rauhallisemmin mielin harvaan asutuillakin seuduilla. Pyörillä päästään tällä polttoainekapasiteetilla siirtymään yli 500km.

Tälläkään kertaa mukaan ei lähtenyt majoitusvarusteita varalle, ongelmien sattuessa majoitus olisi siten taivasalla. Muutamat ruuat kuitenkin varattiin optimistisesti, jotta päästäisiin ruokailemaan luonnon helmassa. Muulta osin kalusto ja varustus oli kevyt, koska kyseessä oli vain yhden yön keikka.

 

9.10.2017

Startti oli heti aamusta kahdeksan aikaan paikallisen huoltsikan pihasta. Juomista oli molemmilla tällä kertaa mukana kolme litraa, jonka pitäisi näin viileällä säällä olla vähintäänkin riittävä, vaikka vähän jumppaamaan jouduttaisiinkin. Aamu oli aika kostean oloinen, mutta ei kuitenkaan satanut. Lämpötila oli vähän alle kymmenen astetta eli ajokeli oli aika ihanteellinen aktiiviselle ajamisella. Odotukset TET-reitistä oli korkealla ja toivottiinkin aktiivista ajamista menomatkan osalta. Suomen TET-reitti: http://www.transeurotrail.org/finland/

Matkaan lähdettiin Puutossalmen lossin kautta, jossa säädettiin perinteisesti kypäräpuhelimia kuntoon. Yhteyttä ei kuitenkaan saatu vasta kuin vastarannalla pysähdyksen jälkeen toimimaan. Onneksi yhteys kuitenkin pelasi ja ei tarvinnut ihan mykkänä ajella.

Vehversalmen sillalle kurvailtiin hiekkateiden kautta ja haettiin vähän ajotuntumaa päivän rientoihin. Sillan jälkeen sitten kurvattiin TET-reitille. Mikan navi oli taasen perinteisesti ihan erimieltä reitistä ja näinpä suuntimat otettiin Samin navin mukaan. Mikan navilla alkaa olla sen verran hasardeja reittien suhteen, että alkaa lopputili Mirkulla (kyllä, navi on nainen) häämöttää. Mirkku kun tykkää aina reittejä tuodessa laskea ne väkisin uudestaan, jolloin reitit menee ihan uusiksi. Ja TET-reiteillä ei ollut riittävästi kauttakulkupisteitä joita pitäisi kiertää, niin Mirkku halusi mennä lyhintä reittiä suoraan Kostamukseen. Näin Mikan navi Mirkku oli tämän päivää käyttökelvoton.

Nurmekselle asti kurvailtiin aika suhteellisen helppoja hiekkateitä, muutamaa liukkaanpaa tieosuutta lukuuntottamatta. Mikaa vähän hirvittää kurvata kovapohjaisilla limoittuneilla teillä. Näiden ajaminen vaatiikin vielä lisää treeniä. Mikan ajoasento ei ehkä ole ihan optimi ja painoa tulee väkisin käsille jolloin eturenkaan luistaessa tasapaino järkkyy liian helposti. Mikalla olisikin haave saada selkärangasta 20 senttiä pois, jolloin ajoasento korjaantuisi optimaaliseksi. Sami puolestaan nautti noista pienemmistä teistä, liukkaudesta huolimatta. Ehkä syynä ol myös se että Samilla renkaissa oli enemmän kulutuspintaa jäljellä.

Kurvailtuamme vajaat sata kilometriä herkesi yhteys kypäräpuhelimien välillä toimimasta. Aluksi ääni vaan välillä pätki ja sitten kuuluvuus loppui kokonaan. Kovasti yritimme sitä säätää, mutta ei siitä mitään tullut. Lopulta totesimme, että Samin puhelimen mikki taisi olla rikki tai sitten siinä on ohjelmistovika. Kovan säätämisen jälkeen päätettiin lähteä jatkamaan matkaa ja jatkaa säätämistä illalla hotellilla. Tiedossa oli siis hiljainen loppumatka. Haastattelu, puhelimet ei toimi.

Nurmeksessa vetäsimme ravintolassa lounaan vasta iltapäivän puolella ja näin emme päässeet nauttimaan trangialla paistettua herkullista matkaevästä. Vaan kelpasihan tuo Supikkaan herkullinen lounas liinapöydässä naapurissa paistetuilla Pielispakarin tuoreilla riisipiirakoilla höystettynä. Matka ei ollut ollut hirveän aktiivinen tähän mennessä, joten kauhea hiki ei ollut tullut ja pieni lämmittelykin teki terää.

Matkaa jatkettiin Nurmeksesta eteenpäin TET-reittiä pitkin. Matkaan mahtui monenlaista isompaa ja vähän pienempääkin tietä. Mieleenpainuvin oli tieosuus johon kaivinkone oli kaivellut ojanpohjalta hiekka/nurmitupposia. Pätkästä on myöskin videolla koostetta, mukava pätkä ajaa.

Tarkoituksena oli ajella tankit tyhjiin, jotta nähdään miten paljon pyörillä päästään ilman tankkausta vähän aktiivisempaa ajoa. Kuitenkin päätettiin, että tankataan kun pyörillä oli ajettu navin mukaan vähän päälle kolmesataa kilometriä. Haastattelu, tankkaamassa.

Tankatessa, jossain Sotkamon ja Kuhmon välimaastossa, meitä tuli juttuttamaan paikallinen nuorimies. Hän ajoi ensin ohi ”maailman parhaalla” (näin hän sitä myöhemmiin kehui) autolla eli Toyotan D2D Avensis dieselillä. Kyllä kaverilta tuli juttua aika tavalla. Oli ostanut auton vastikään ja siinä oli sotkamolaisittain katkotut etujouset ja sanoi, että hävettää kuhmolaisena sillä ajella. Siksi oli aikeissa vielä katkoa takajousetkin. Eiköhän ne siitä ajo-ominaisuudet vaan vielä parane maailman parhaassa autossa. Kun tiedusteltiin, että aika kovasti kuljit meidän ohi, niin kertoi tietävänsä mihin aikaan poliisit siellä päivystää, neljä kertaa päivässä. Nyt ei ollut se aika ja sai ajella siten ihan rauhassa. Aikamoinen velikulta!

Tankkauksen jälkeen jatkettiin matkaa kohti rajaa vielä muutaman pienen tien kautta. Vartiuksessa rajanylityspaikalla ei ollut mitään ihmeellisyyksiä ja mukaan saatiin nyt myöskin seuraavaa kertaa varten tyhjät migraatiokortit. Näin seuraavalla kerralla raja olisi entistä nopeampi ylittää. Nytkin rajanylitys meni jouhevasti ja päästiin vähän heittelemään Venäjän sloganeita, hyvät päivät, kiitokset, näkemiin jne.

Tie rajan jälkeen oli kyllä älyttömän tylsää aina Kostamukseen asti, mitään pienempiäkään kyliä tai edes bensa-asemia ei ollut matkan varrella. Kostamukseen saavuttiin pienti tietä pitkin jonkin kerrostalon takapihan kautta eli navissa oli edelleen suorin reitti valittuna. Kurvailut Kostamuksessa.

Päästiinhän sitä vihdoin perille cityyn. Haastattelu, perillä ollaan Kostamuksessa.

Ensimmäiseksi suunnistimme paikalliseen kauppaan hakemaan vähän evästä. Mika kävi kaupassa kun halusi samalla vähän testailla vasta opittuja aakkosia sekä sloganeita. Eipä ole Mikalla ole ollut niin hauskaa ruokakaupassa pitkään aikaan. Oli mielenkiintoista osata lukea sitä mystistä salakieltä, se avasi nyt ihan uuden maailman.

Kaupan jälkeen suunnistimme hotellille, jonka pitäisi olla aivan kulman takana. Lähdimme navin mukaan suunnistamaan kohti hotellia. Ihan helpostihan sitä ei löytynyt, vaan piti vielä turvautua googlemapsiin tarkempien kordinaattien saamiseksi, ihan hotellin vieressä. Muutaman pyöräytyksen jälkeen päädyimme pihaan, jonka pitäisi olla hotellin piha. Mutta niin kuin joskus aikaisemminkin ei vielä pihassa ollessa ollut täyttä varmuutta ollaanko tultu oikeaan paikkaan. Googlemapsin mukaan olimme kuitenkin oikeassa pihassa, oikean talon vieressä. Mika lähti kiertämään rakennusta ja etsimään sisäänkäyntiä, Sami jäi vartioimaan pyöriä.

Vähän aikaa kierrettyä talosta löytyi summerilla varustettu ovi, joka tekstin mukaan voisi olla sisäänkäynti hotelliin. Summerilla Mika pääsikin sisälle. Tuulikaapin jälkeen tulikin vastaan jo respa. Oltiin ilmeisesti oikeassa paikassa. Mika kertoi venäjäksi, että hotellissa pitäisi olla varaus Savolaisen nimellä. Siihenpä se yhteinen kieli sitten loppuikin. Mika yritti selittää, että kaveri olisi pihalla odottamassa ja voisin hakea sen sisälle lämmittelemään. Mutta eipä siitä selostuksesta tullut mitään tolkkua, yhteistä kieltä ei löytynyt. Tärkein kuitenkin eli majoitus saatiin hoidettua. Respan täti viimein soitti jollekin kaverille joka puhui sitten suomea, näin saatiin loputkin yksityiskohdat sitten hoidettua.

Viimein pääsimme majoittumaan hotelliin joka oli ihan hyvä, vaikka omaa vessaa ja suihkua ei ollutkaan. Majoittumisen ja kypäräoluen jälkeen olikin taasen niin kova nälkä, että päätimme lähteä mahdollisimman pikaisesti etsimään ruokaa. Ei riittänyt enää mielenkiintoa yrittää rassata kypäräpuhelimia kuntoon. 

Respasta saimme sen verran selville, että lähellä olisi ravintola Crystal, josta saisimme ruokaa. Sitä kohti siis.

Ravintola olikin muutaman sadan metrin päässä, jonne pääsimme helposti jalan kun Sami oli vielä vähän reittiä kysellyt ohikulkijoilta. Ravintolassa ei tietysti puhuttu englantia, mutta ruokalistat olivat englanniksi eikä venäjää päästy treenaamaan muutenkin kuin muutamia vakio sloganeita. Ruoka ravintolassa oli hyvää ja suhteellisen edullista niin kuin yleensä aina täälläpäin maailmaa tuppaa olemaan. Retkeilijät tulivat kylläisiksi. 

Ruokailun jälkeen painuttiin vielä lähibaariin ottamaan muutama huurteinen palan painikkeeksi. Baarissa olikin sitten muutama paikallinen henkilö ja pian selvisi että kaverukset olivatkin motoristeja ja aika kovia poikia ajelemaan mopoillaan. Siinäpä sitä iltaa sitten istuttiin ja aamuyön puolellehan se sitten lipsahti…

Päivän ajosuoritteesta on kasattu muutaman minuutin kooste, josta saa jonkinlaisen käsityksen päivän reitistä. Päivän pikkuteiden kurvailujen kooste.

 

10.10.2017

Aamupala oli 7-10 välillä. Kaveruksia nukutti eilisen jälkeen sen verran, että hyvä kun kerkesimme kymmenen aikaan aamupalalle. Herättyämme huomasimme, että pelikaani oli mennyt kardaaniin ja ihan aikaisin emme olisi tien päälle lähdössä. Ensi töiksemme yritimme saada kypäräpuhelimet kuntoon siinä onnistumatta. Haastattelu, puhelimet rikki.

Meille tehtiin kuitenkin aamupala, vaikka olimme melkein myöhässä. Eipä siinä aamupalassa ollut mitään kehumista: vaalea leipä ja tee, sillä ei hirveästi kyllä pärjättäisi.

Aamupalan jälkeen kävimme tarkastamassa pyörät, jotka olivat säilyneet hyvin videovalvotulla parkkipaikalla. Sen verran oli surkean aamupalan jäljiltä nälkä, että lähdimme siitä heti etsimään jotain syötävää. Hotellin vierestä löytyikin kahvila/ravintola Okey, jossa tarjottiin kohtuuhintaista brunssia. Sieltä saimme sitten mahamme täyteen ja olokin alkoi sen jälkeen vähän helpottamaan. Haastattelu, pyörien tarkastus. Haastattelu brunssilla Okeyssä. 

Maittavan brunssin jälkeen kävimme hotellissa laittamassa hotellivaraukseen vähän lisääaikaa, joten lähtö olisi kahden aikoihin. Lisäajan saamisen ja maksamisen jälkeen lähdimme käymään naapurissa olevassa kauppakeskuksessa katsastamaan vähän tuliaisia. Kauppakeskuksessa saatiin hyvää palvelua, kun muisti muutamia perussloganeita venäjäksi.

Ennen liikkeellelähtöä teimme päätöksen että menisimme kotiin suorinta reittiä, matkaan oli tullut kuitenkin muutama muuttuja. Edellisillan väsy painoi, Mika oli kipeä ja taivaalta tuli vettä ihan kunnolla. Näinpä kummallakaan ei ollut hirveitä haluja lähteä kiertelemään paljon tarkkuutta vaativia pieniä teitä. Haastattelu, ajoon lähdössä.

Näinpä kotiin lähdettiin sadevarusteissa ja väsyneinä sekä ilman puhelimia, tiedossa olisi aika pitkästyttävä siirtymä. Rajalla ei ollut tälläkään kertaa mitään muuta ihmeellistä kun Mikan piti heittää sade- ja ajotakki pois ja näyttää mitä siellä alla on. Ja suojapaitahan sieltä paljastui, varmaan luulivat löytävänsä pommin. Samoin pyörät ja varusteet tutkittiin todella tarkkaan huumekoiran toimesta. Heräsi epäily, että mitähän hemmoja edellis illan tuttavuudet oikein olivatkaan.

Rajan jälkeen lähdettiin painamaan suorinta tietä kohti kotia eli tultiin asfalttia koko matka. Pysähdyimme kerran, kun Samin puhelin osoitti elonmerkkejä mutta eipä se sittenkään toiminut. Niinpä painoimme tulemaan aina Nurmekseen asti, jossa tällä kertaa vetäsimme pitsat. Emme malttaneet tankata edes pyöriä ollenkaan vaan jatkoimme mahdollisimman nopeasti matkaa. Näin tultiin samoilla tankeilla yhdellä pysähdyksellä aina kotiin asti. Haastattelu, Nurmeksessa pitsalla.

Turvallisesti molemmat pääsivät kotiinsa ja hyvissä ajoin ennen seitsemää. Kotimatka tehtiin koko ajan sadevarusteissa ja aika reipasta matkavauhtia ylläpitäen.

Näin on taas yksi reissu heitetty, vaikka toinen päivä jäi vähän torsoksi. Vaan eipä näille keleille ja sairastumisille mitään voi, kelit näin syksyä kohti on tietysti jo tiettävästi aika epävakaita. Hauskaa oli, vaikka koko tapahtumaa varjosti puhelinhiljaisuus, joten terapiasta tämä kerta ei täysin käynyt.

Sitten vaan seuraavaa seikkailua miettimään…

 

Leave a Reply