Parin savolaisen satunnaisia surautuksia moottoripyörillä - 2 guys having random adventures on motorcycles

2017 GS Trophyt

GS Trophy Lake Onega 2017 pv3

Päivä alkoi tavaroiden pakkailulla Suojärvellä. Samilla oli enemmän pakattavaa, joten Mika oli aiemmin valmis ja päätti lähteä jo etukäteen nostamaan rahaa, jota tarvitaan Petroskoissa Irinalle maksamiseen. Eilen myöskin selvisi, että Suojärven kylässä ei ole polttoainetta, vaan sitä saa 60km päästä olevasta kylästä. Ei oltu varmoja käykö sinnekään kortti, joten käteistä olisi hyvä olla mukana.

Mikan mennessä automaatille selvisi että kylän toinenkin automaatti oli mennyt rikki. Näinpä Mika palasi odottelemaan sovittuun tienristeykseen, jonne Samin pitäisi tulla heti kun on pakannut. Risteyksestä päästäisiin jatkamaan suoraan matkaa kohti Petroskoita. Aikansa odoteltuaan Mika soitti Samille, että missä hän viipyy. Sami oli pakkaillut, mutta takakumi oli tyhjä Uazi-episodin jäljiltä ja asian selvittäminen hotellin respan kanssa oli vienyt aikaa. Lopulta oli soitettu jollekin paikalliselle suomenkielenosaajalle, joka tulisi paikalle ja selittäisi missä on huoltoasema josta saataisiin ilmaa renkaisiin.

Mika tuli takaisin hotellille Samin luokse odottelemaan neuvonantajaa. Vähän ajan kuluttua pihaan kaarsikin mummeli taksilla ja alkoi puhua karjalaisella murteella suomea. Hauskan kuulosta läppää. Ei se mummeli osannut kunnolla selittää missä huoltoasema on, vaan sitä lähdettiin sitten taksilla katsomaan. Mika kävikin taksilla mummon kanssa tiedustelemassa missä huoltoasema on Samin vielä viimeisteltäessä tavaroiden pakkailua. Pitihän se mummolle vähän maksaa vaivanpalkkaa ja tietysti taksikulut, mutta siitä selvittiin yhteensä neljällä eurolla. Mummeli oli kyllä todella ystävällinen, niin kuin kaikki muutkin tähän mennessä tapaamamme ihmiset.

Kun Mika palasi, niin hotellilla oli Samikin jo valmiina ja näinpä sitä lähdettiin korjaamolle tankkaamaan pyöriin ilmaa. Korjaamo oli peräti hotellin edessä kulkevan suoran tien toisessa päässä, mutta jotenkin mummo ei osannut sitä selittää. Mika oli saanut hyvän selostuksen varrella olevista rakennuksista, joita yritti nyt Samille selostaa matkalla korjaamolle. Aikamoinen historia mahtuu yhden kadun varteen, se onkin sitten jo eri tarina.

Saimme korjaamolla kumit täyteen. Korjaamon pojan piti päästä kuvaan pyörien kanssa ja vielä istumaan Mikan pyörän selässä isän ottaessa kuvia. Toki annoimme pojalle myöskin Savon Surauttelijat -tarran. Näinpä kumit pullollaan pääsimme vihdoin lähtemään kohti Petroskoita.

Jännitystä matkaan toi Mikan mopon vähäinen polttoaine. Samihan oli edellisinä päivinä ajellut vähän vähemmän kuin Mika, joten hänellä ei ollut ongelmia. Tässä vaiheessa Mika myöskin muisti, että normaalisti mukana kulkeva letkunpätkä on jäänyt työkaluista pois eli bensaa ei saisi kovinkaan kätevästi siirrettyä pyörästä toiseen. Näinpä matka eteni routavaurioista asfalttitietä pienen jännityksen saattelemana. Sami yritti tiedustella jo yhdestä aikaisemmasta kylästä polttoainetta, mutta eihän sitä siellä ollut joten jatkoimme navien näyttämälle läheisimmällä huoltoasemalle.

Pääsimme juuri ja juuri perille huoltoasemalle ja rahaakin oli sen verran, että se riitti tankkaamiseen. Mikalla mahtuikin tankkiin melkein 20 litraa, tankin ollessa tasan 20litran kokoinen. Desi sinne oli mittarin mukaan sitten jäänyt jäljelle, se ei tarkoita bokserikoneelle enää kovinkaan pitkää etenemistä.

Video, haastattelu huolto-asemalla Essoylassa: https://youtu.be/SDws5qY9ntc

Nyt oli renkaiden lisäksi myös tankit täynnä ja seuraava pysäkki tulisi olemaan noin 60km päässä Petroskoissa. Laitoimme viestiä Irinalle, että olemme kohta tulossa vierastalolle. Matka Petroskoihin taittui tylsää asfalttia pitkin, eikä matkalla ollut mitään ihmeellistä. Saavuimme Petroskoihin ja majapaikka sijaitsi laitakaupungilla, joten osuimme aika mukavasti perille etsimäämme osoitteeseen.

Video, matka Petroskoihin: https://youtu.be/huwKG0gKm5o

Video, Mikan haastattelu kerrostalon pihalla: https://youtu.be/42jtNO9hGnI

Navin mukaan olimme saapuneet oikeaan paikkaan, mutta mitään kylttejä tms. ei majoituksesta näkynyt. Majapaikkahan oli kerrostalossa yhdessä huoneistossa, jossa on kolme huonetta ja keittiö. Päätimme vähän kierrellä kerrostaloa pyörillä, jospa se Irina huomaa meidät ja tulee etsimään, koska olimme ilmoittaneet tulostamme. Ja eipä siinä tarvinnut hirveästi pöristellä kun mummeli huitoi käsiään ja huuteli Miki, Miki! Olimme oikeassa paikassa ja löysimme siis Irinan…

Video, saapuminen Petroskoihin ja Irinan tapaaminen: https://youtu.be/dSzwiXw6Eew

Irina kysyi Mikalta osaako Mika saksaa tai venäjää, niin Mika vastasi, että vain englantia. Irinan selostus jatkui kuitenkin saksalla. Eipä siitä ihan kaikkea saanut selville, mutta jotakin kuitenkin. Irinalla oli käytössä translaattori, johon hän puhui aktiivisesti venäjää ja joka käänsi puheen suomeksi. Ihan hyvin se ei toiminut ja juoni vähän pätkikin. Asiat saatiin kuitenkin selville.

Pienen selvittelyn jälkeen tajuttiin, ettei pyöriä saa jättää pihalle yksin hetkeksikään vaan Samin piti jäädä vartioimaan pihalle ja Mika lähti Irinan kanssa katsomaan asuntoa. Asunnossa oli ruoka valmiina, mutta ensin meidän pitäisi käydä katsomassa minne voimme pyörät jättää parkkiin yön ajaksi. Yritin selitää, että emme ole vielä jäämässä tähän, vaan lähdemme heti syötyämme jatkamaan matkaa. Irina halusi kuitenkin näyttää tallin ja näinpä lähdimme seikkailemaan kohti tallia.

Pihalla Irina yritti selostaa, minne meidän pitäisi ajaa, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Käsimerkkien avulla saimme selville, että hän menisi suoraan ison tien yli ja meidän pitäisi kiertää pyörillä pieni lenkki, että pääsemme ison tien keskikaiteen toiselle puolelle. Näin teimme ja kohtasimme Irinan ison tien toisella puolella. Irina lähtikin sitten juoksemaan ja me ajoimme pyörillä rinnalla kohti Irinan taloa. Ja muutaman sadan metrin päästä se talo jo löytyikin.

Irinan tallin/varaston oviaukko oli kuitenkin liian pieni ja Mikan pyörä ei mahtunut sinne sisälle. Mutta eipä tietenkään hätää, vaan Irina järkkäili meille paikan naapurin tallista. Mika ehdotti, että kyllä pyörät voi olla pihassa yön yli, mutta Irina vaan nauroi, että ei onnistu: Nyt ollaan Venäjällä. Sovittuamme naapurin kanssa, että tuomme pyörät hänen talliin illalla noin yhdeksän-kymmenen aikoihin lähdettiin takaisin Irinan tykö tyhjentämään pyöristä ylimääräiset tavarat ja syömään vähän evästä. Oltiin tultu jo kello yhteen ilman aamupalaa, joten nälkä alkoikin olla melkoinen.

Ruokailun jälkeen Irina kertoi, että hän tekisi meille dinnerin kun tulisimme takaisin. Kerroimme että meillä menee ehkä myöhään, mutta ei kuulemma haitannut. Meidän vaan tarvitsi ilmoittaa 30min ennen kuin saavumme, niin dinner olisi valmis. Mikäpä me oltiin vanhan rouvan kanssa väittelemään ja ainahan se ruoka kelpaa kun toinen vielä sen laittaa.

Maittavan aamupalan/lounaan jälkeen suuntasimme alkuperäiselle suunnitelluille reiteille eli kohti Syväriä. Tarkoitus oli, että käydään vähän matkaa ajamassa näin iltapäivästä, kun ei ole muutakaan tekemistä. Petroskoista ei tarvinnutkaan mennä kuin muutama kilometri niin johan alkoi löytyä mukavaa pientä tietä, joka koko ajan parani matkan edetessä.

Tätä aivan huikeaa tieosuutta päästiin nauttimaan noin kolmenkymmenen kilometrin matka, jonka jälkeen saavuimme pieneen kylään. Kylässä nautimme pari kertaa sulaneet jäätelöt sekä vähän limpparia ja suklaapatukat. Näillä jaksaa taas motoristi painaa. Tie oli tähän asti ollut vähän kuin kumparemäkeä, mutta joka montun pohjalla oli vettä. Alkoi olla jo aikamoinen rutiini vesiesteiden ylityksiin, eikä pienet roiskeet enää haitanneet.

Matkalla taukopaikalle Mikalla hävisi kertaalleen etujarru. Jostain syystä kahva vaan painui täysin pohjaan ja mitään ei tapahtunut. Muutaman pumppauksen jälkeen jarru alkoi taas toimia. Jäi mysteeriksi miksi se näin teki, mutta matka kuitenkin jatkui normaalisti.

Video, nautiskelua pikkuteillä ja Mikan kommentit etujarrusta: https://youtu.be/Ugqbs3iAiuU

Vähän aikaa toki meni ennen kuin luottamus jarruun taas palasi. Samilla oli myös yksi tilanne, kun syvä vesieste pääsi yllättämään ja Sami joutui tekemään äkkijarrutuksen. Mika tuli tuossa vaiheessa takana ja tilanne näytti ulkopuolisen silmin haastavalle, mutta ei se kuulemma kuljettajan mukaan ollut kovinkaan haastava. Tiedä näistä.

Video, ajelua lähellä Petroskoita: https://youtu.be/e61kHJ8hRqE

Video, Samin haastettelu lähellä Petroskoita: https://youtu.be/zDuP9feP29o

Jätskin jälkeen näytti vähän aikaa sille, että matka taittuisi asfalttia pitkin. Onneksi alkuvaikutelma kuitenkin petti ja päästiin nauttimaan piakkoin ”huonoista” teistä. Vettä ja monttuja piisasi oikein urakalla. Matkanteko ei ollut kovinkaan vauhdikasta, mutta äärettömän hauskaa. Vesi lensi kuopista ja ukoista valui hiki, todellista seikkailua. Russian rollercoaster lienee kuvaavin termi tuon tien luonteelle.

Vesieste/pompputieltä päästiin erkanemaan oikealla metsäautotiellekin. Siellä alkoi sitten olla jo vähän toisenlaiset haasteet ja ajaminen muuttui täysin. Tien pinta oli savinen ja liukas sekä tienpohjana oli käytetty tukkeja, jotka entisestään lisäsivät liukkautta. Vaan eipä se meitä peljästyttänyt vaan porskutimme eteenpäin.

Samille tuli kertaalleen pikku kaato, kun etupyörä vaan lipesi alta liukkaan puun kohdalla. Pääsimme rakentelemaan myöskin siltoja pahimpien lällikohtien ylityksessä. Se olikin ihan kivaa vaihtelua ”peruspyöräilyyn”. Seikkailimme noin kuusi kilometriä erittäin vaikeaa ja liukasta metsäautotietä. Tämän jälkeen tie muuttui vähän leveämmäksi ja hiekkapohjaiseksi.

Video, mutaiselle metsäautotielle: https://youtu.be/cT9awf8MneA

Video, metsäautotie ja Samin haastattelu: https://youtu.be/bcWVBt5TKBc

Vähän aikaa tätä tietä ajeltuamme kello alkoi olla sen verran että päätimme kääntyä kohti majapaikkaa. Lähdimme ajamaan lyhintä reittiä, joka olisi noin kuusikymmentä kilometriä. Tiepohja oli vaihtelevaa ja mukavaa ajettavaa, joskin yllättävän nopeaa.

Video, ajelua mukavilla teillä: https://youtu.be/FWlf8mxm7BA

Matka joutui aika reippaasti ja näytti että olisimme hyvissä ajoin perillä. Noin kolmen kymmenen ajokilometrin jälkeen meitä vastaan tuli silta, joka oli täysin rikkoutunut. Sillan vierestä oli toki mahdollista ajaa, mutta kun Mika kävi siellä kävelemässä, niin piti kääntyä takaisin ennen keskikohtaa. Ennen keskikohtaakin vettä oli yli polven, joten ylitys jäi haaveeksi.

Video, silta puuttuu: https://youtu.be/U_eNye49Ypg

Tästä meidän piti kääntyä takaisin ja etsiä uusi reitti majapaikalle. Tämä tarkoitti noin parin tunnin lisälenkkiä, koska kummallakaan herralla ei ollut halua lähteä takaisin metsäautotietä vaan haluttiin pysyä ajettavilla teillä. Väsymys painoi sen verran, että haastava maasto toisi mukanaan korkean riskin virheisiin. Kellokin alkoi olla vailla kahdeksan ja mehut olivat miehistä aika lopussa. Valittu reitti kulkikin kohtuullisen isoa metsätietä muutaman pikkukylän kautta Äänisen rantatielle. Kyllä siellä reitillä oli joku paikallinen autonsa kanssa, vähänhän tuo katseli perään kun porhalsimme ohitse. Toki hienosti morjesti, kun viiletimme käsi pystyssä. Jouduimme myöskin matkalla ohittamaan yhden tukkirekan, joka kulki tiellä hiekkaa pöllyttäen. Hänkin antoi hienosti tietä kun huomasi motoristeja takanaan.

Video, Syvärin suunnalla: https://youtu.be/64R4T8Rv3tk

Matkalla laitoimme viestiä Irinalle, että täältä sitä ollaan tulossa. Vähän meitä jännitti, että miten se Irina suhtautuu meidän kamppeisiin, kun ne ovat aika kurassa. Irinalta tulikin viesti, että nähdään suoraan autotallilla, jonka jälkeen menisimme dinnerille majapaikkaan.

Video, Mikan haastattelu ajopäivän päätteeksi: https://youtu.be/6xS9PNZXASk

Majapaikkaan saavuimme kymmenen aikaan, jolloin suihku kyllä maistui ennen maittavaa illallista. Irina oli onnesta innoissaan kun näki meidän varusteet. Hän on itsekin aktiivinen offroad-ajaja, mutta autolla. Kuraisuus ei siis haitannut, vaan oli pikemminkin hyvä asia. Siinä se ilta vähän vierähti kun Irina selitti Saksaksi offroad ja muita kokemuksiaan ja me kuunneltiin. Näytimme Irinalle myöskin omaa päivän kuvasaalista, kommenttina oli: super, super. Taaskaan ei varmasti täydellisesti toisiamme ymmärtäneet, mutta hauskaa oli kuitenkin seurata tarinaa ja varsinkin Irinan eläytymistä tarinan kerrontaan.

Vielä illan päätteeksi pyysimme Irinaa soittamaan meille taksin ja kävisimme keskustassa nauttimassa ansaitut oluet. Kyllä muuten huurteinen maistui! Kyllähän siellä keskustassa oma aikansa vierähti, ennen kuin pääsimme takaisin majapaikkaan ja nukkumaan. Sitten vaan odottelemaan rauhassa Irinan aamupalaa ja kotiinpaluupäivää.

Vaikka olo oli väsynyt ja nuhjuinen, niin oli se myöskin onnellinen. Meillä oli huikea seikkailu nyt takana. Huomenna päätimme ajaa ennakkotiedoista poiketen isoja teitä pitkin kotiin, takki alkoi olla reissulaisilla jo aika tyhjä.

Leave a Reply